17. luku: Safkaa ja solidaarisuutta
Jatko-opiskelublogi kriisissä, osa 2. Huoli pois, tämä kirjoitus on tällä erää viimeinen, joka käsittelee aihetta. Eteenpäin on mentävä.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ensin oli tarkoitus kirjoittaa koronan ja ruokajärjestelmien yhteyksistä jo edelliseen postaukseen. No, kuten näkyy, siitä tuli hippusen ylipitkä jo muutenkin, joten ei kirjoitettu. Kirjoitetaan siis nyt. Tämä on nimittäin toinen aihe, josta olisi kyseenalaista tyystin vaieta. Koronakriisi on iskenyt kyntensä myös ruoantuotantoomme ja kulutukseemme. Odotettavissa on entistä laajempia vaikutuksia jo ihan lähitulevaisuudessa. Nykytilanne antaa myös paljon oppia, miten jatkossa uudistaa ruokajärjestelmiämme kestävämmiksi ja sopeutuvaisemmiksi monin eri tavoin muuttuvissa olosuhteissa. Lähdetäänpä katsomaan.
Ruoantuottajat ovat investoinneissaan epävarmoja, kun eivät tiedä etukäteen huomispäivän kysynnän tasosta. Pahin tilanne on niillä, joiden toimeentulo on täysin riippuvaista ruoan myyntituloista. Kaikki heistä eivät selviä kriisin yli, karua kyllä.
Toisaalta haasteita on syntynyt eräiden palveluiden, kuten koulujen, matkailun ja ravintolatoiminnan alasajosta, sillä näihin virtaa jatkuvasti suuria määriä ruokaa. Minne tunkea ne perunat, jotka piti kiikuttaa koulukeittiöihin? Mitä tehdä tuoreille vihanneksille, joita ei hotelliaamupalalla nyt sitten tarvitakaan? Jo tähän mennessä esimerkiksi maitoa ja marjoja on jouduttu hävittämään, kun järjestelmän yksi nivel on pudonnut pelistä pois näivettäen koko systeemin. Joidenkin viljelykasvien satojen ja elintarvikkeiden varastojen kohtalo on parhaillaan vaakalaudalla.
Tartuntariskin minimoiminen on ajanut ruokajärjestelmien toimijat erityisjärjestelyihin, jotka ovat vääntäneet toimitusketjuja uudenlaisille mutkille. Hygieniaan on alettu kiinnittää entistäkin tarkemmin huomiota raaka-aineita ja valmiita elintarvikkeita käsiteltäessä, eikä pikkuflunssankaan kanssa pahemmin ole ollut töihin asiaa. Tämä on tapauskohtaisesti hidastanut toimituksia. Elintarvikekauppaa on mullistanut ruoan verkkokaupan volyymien valtava kasvu, mikä on siirtänyt työvoimapainetta yritysten sisällä ja pakottanut henkilöstömuutoksiin. Ravintola- ja ruokapalvelualalla muutos on ollut kenties kaikkein suurin, sillä joissakin maissa niiden toiminta on joko kokonaan kielletty tai sallittu vain reippaasti rajoitetussa muodossa. Alan toimijoilla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää väkisin keksiä selviytymistapoja ja anoa julkista tukea henkensä pitimiksi. Kuten alkutuotannossakin, myös ketjun loppupäässä osa yrittäjistä on epätoivossaan jo heittänyt suojakäsineet tiskiin.
Ravintolabisneksen ahdingon ohella Suomessa on keskusteltu erityisen paljon maa- ja puutarhatilojen työvoimatilanteesta. Emme toki ole suinkaan ainoa maa, jossa iso osa alkutuotannon työvoimasta on jo pitkään koostunut ulkomaisista kausityöntekijöistä. Tilanne on samankaltainen eri puolilla maailmaa: koronapandemian vuoksi asetetut matkustusrajoitukset ja rajojen sulkemiset ovat estäneet vierastyöläisten tavanomaisen liikkumisen maasta toiseen ja pistäneet maatalousyrittäjät mietteliäiksi. Tilanteeseen saattaisi olla luvassa helpotuksia, ainakin jos Ukrainan äskettäisestä linjamuutoksesta voi mitään päätellä. Apuvoimia löytyy lisäksi omastakin takaa, joten katastrofien maalaaminen sikseen.
Muutenkin rajat ylittävää sopimista ja solidaarisuutta kaivataan. Pari viikkoa sitten Nature-lehdessä julkaistussa kommentissa peräänkuulutetaan tullien ja verojen väliaikaista poistamista ruoan mahdollisimman sujuvan rahtaamisen mahdollistamiseksi. Tutkijat ovat jo ryhtyneet kansainväliseen yhteistyöhön ja tiedonvaihtoon laajentaakseen tietopohjaa koronapandemian vaikutuksista maailman ruokajärjestelmiin, ja tiedon karttuessa epävarmuus tulevaisuudesta hälvenee vähä vähältä. Yhteistyö todella on voimaa myös tällä osa-alueella. Kaikkien kun täytyy syödä.
Kotimaisten tuottajienkin arvostus näyttää kohonneen, ainakin henkisellä tasolla. Tuottajat, jotka aiemmin myivät raaka-aineita ravintoloille ja ammattikeittiöille, ovat saaneet vähittäiskaupasta itselleen aiempaa tärkeämmän kauppakumppanin. Kotikokit ja -leipurit kiittävät, kun lähikaupassa hyllyt notkuvat sinivalkoisten tuotteiden painosta - paitsi jos koko naapurustoon on iskenyt sama kokkausvimma ja "tahtoo hiivaa" -mieliala.
Takaraivossa kolkutteleva pelko pakkokaranteeniin joutumisesta vaikuttaa sekin tehneen oman osansa ruoan kulutuskäyttäytymisen muuttumisessa. Pitkään säilyvien elintarvikkeiden, kuten niiden viljatuotteiden sekä myös muiden kuivatuotteiden ja säilykkeiden kulutus on lisääntynyt. Samaan aikaan herkästi pilaantuvien ruokien, esimerkiksi tuoreen lihan ja kalan, kanssa ollaan varovaisempia. Pakkaamattomien tuotteiden osalta varovaisuus liittyy hygieniahuoleen, mutta kokonaisuutta ajatellen nämä käyttäytymismuutokset jäänevät vaikutuksiltaan jokseenkin vähäisiksi.
Sen sijaan, mikäli maatalouden työvoimapulaa ei onnistuta korjaamaan, voi tämä johtaa tavallista suppeampaan ruokavalikoimaan. Kesävihanneksia ja -marjoja ei ehkä saa ihan samaan tapaan sen seitsemässä lajikkeessa, mutta kaikkein todennäköisimmin muutos näkyy ulkomaisten vihannesten ja hedelmien hyllyillä. En näe tätäkään suoranaisena kauhuskenaariona, selitän kohta tarkemmin miksen.
Suomalaiset tuskin joutuvat olemaan ruoan riittävyyden suhteen varpaillaan, sillä omavaraisuutemme on suhteellisen hyvällä tasolla. Toisin on monessa muussa maassa. On peräti sellaisia maita, joissa jo lähiruoasta puhuminen vääristää todellisuutta. Esimerkiksi monissa osissa Afrikkaa ja paikallisesti Lähi-idässä, Etelä-Amerikassa sekä Itä- ja Kaakkois-Aasiassa ruokaturva on täysin muualta tuotujen elintarvikkeiden varassa. Usein taustalla ovat siirtomaahistoriaan juurensa juontavat tuotantoketjut ja kauppasuhteet, joiden vuoksi ruokaa hankitaan paljon kauempaa kuin olisi järkevää. Kansainvälisenä yhteistyönä toteutetun tutkimuksen perusteella polkuriippuvuudesta irti rimpuileminen ja paikallisen ruoantuotannon tehokkaampi hyödyntäminen voisi isosti parantaa maiden ruokaomavaraisuutta ja siten sopeutumista nopeasti muuttuviin tilanteisiin (tästäkin lisää kohta).
Ensinnäkin maailma on havahtunut monipuolisen ja omavaraisen ruokajärjestelmän arvoon. Monipuolinen tuotanto tuo turvaa, kun epävarmuus mitä luultavimmin edelleen kasvaa. Epävarmuus sääoloista. Epävarmuus markkinoista. Epävarmuus kansainvälisestä ihmisten ja tavaroiden liikkumisesta. Jos jonkin kasvin viljely epäonnistuu, syntyvää lovea voidaan paikata vaihtoehtoisilla kasveilla. Jos tuontiruoan matka tyssää tulliin, ei kenenkään sen takia tarvitse kiristää nälkävyötä. Toisin sanoen yksittäiset häiriöt järjestelmän sisällä tai sen ulkopuolella eivät kaada koko rakennelmaa. Tilastojen valossa Suomessa on yksi maailman omavaraisimmista ruokajärjestelmistä, mutta meilläkin on vielä parantamisen varaa, jotta emme olisi esimerkiksi niin riippuvaisia ulkomaisten kausityöntekijöiden työpanoksesta.
Toiseksi tarve saada mitä tahansa elintarviketta mihin tahansa vuodenaikaan mistä tahansa kaupasta on ollut silkkaa kuvitelmaa. Ei se ole tarve, se on halu. Tästä kirjoitin blogissa jo aiemmin. Siis, kuinka tärkeää mahdottoman laaja ruoan tuotevalikoima loppujen lopuksi on? Koronakriisi on pudottanut monet meistä maanpinnalle ja perusasioiden äärelle: aamupalaleivän päälle voi sittenkin sivellä jotain muuta kuin avokadotahnaa, ei kenenkään ravitsemus maailman toiselta puolelta rahdatusta hedelmästä ole kiinni. Mikään yksittäinen ruokatuote ei ole välttämättömyys niin kuin mikään yksittäinen ruoka ei ole terveellinen tai epäterveellinen. Puhutaan paljon isommista kuvioista, kokonaisuuksista. Vaihtoehtoja löytyy lähempääkin, kun vain osaa katsoa.
Maailman ruokajärjestelmät huutavat ilmiselvästi kiertotaloutta. Kuten on useasta tämän blogin aiemmasta kirjoituksesta käynyt ilmi, kiertotalouteen perustuvissa järjestelmissä riippuvuus ulkonaisista tekijöistä on paljon tavanomaista vähäisempää. Jos selvästi suurin osa ruoan tuotannosta ja kulutuksesta sijoittuu lähelle toisiaan, ei ole niin suurta väliä, vaikka maailmalla riehuisi pandemioita, sotia tai luonnonmullistuksia. Ruoan huoltovarmuuden näkökulmasta, siis. Lisäksi kiertotalous sopeuttaa ihmistoimintaa luonnonympäristöjen kiertokulkuihin, joista useat meitä viime aikoina piinanneet tauditkin ovat tiettävästi peräisin. Emme rakentaisi ja ylläpitäisi järjestelmiämme luonnon järjestelmien kaltaisiksi vaan sopuisaan yhteiseloon niiden kanssa. Niin ei kummankaan tarvitse turhaan ruveta sörkkimään toista.
Pitäisin viimeistä opetusta Korona-open tärkeimpänä oppina tälle päivälle. Kello soi tunnin päättymisen merkiksi. On ruokatunnin aika.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ensin oli tarkoitus kirjoittaa koronan ja ruokajärjestelmien yhteyksistä jo edelliseen postaukseen. No, kuten näkyy, siitä tuli hippusen ylipitkä jo muutenkin, joten ei kirjoitettu. Kirjoitetaan siis nyt. Tämä on nimittäin toinen aihe, josta olisi kyseenalaista tyystin vaieta. Koronakriisi on iskenyt kyntensä myös ruoantuotantoomme ja kulutukseemme. Odotettavissa on entistä laajempia vaikutuksia jo ihan lähitulevaisuudessa. Nykytilanne antaa myös paljon oppia, miten jatkossa uudistaa ruokajärjestelmiämme kestävämmiksi ja sopeutuvaisemmiksi monin eri tavoin muuttuvissa olosuhteissa. Lähdetäänpä katsomaan.
Ruoantuotannossa ja jakelussa
Maailman ruokajärjestelmät ovat tätä nykyä globaaleja, siis samaa mittakaavaa koronakriisin kanssa. Säppiin laitettujen valtionrajojen vuoksi on herännyt huoli elintarvikkeiden kansainvälisestä liikkuvuudesta, vaikka rahtiliikenteen onkin sallittu jatkuvan jotakuinkin entisellään. Tämä on nostanut ruoan hintoja paikallisesti. Toisaalta joidenkin elintarvikkeiden hinnat ovat laskeneet kysynnän vähennyttyä erityisesti Kiinan markkinoilla.Ruoantuottajat ovat investoinneissaan epävarmoja, kun eivät tiedä etukäteen huomispäivän kysynnän tasosta. Pahin tilanne on niillä, joiden toimeentulo on täysin riippuvaista ruoan myyntituloista. Kaikki heistä eivät selviä kriisin yli, karua kyllä.
Toisaalta haasteita on syntynyt eräiden palveluiden, kuten koulujen, matkailun ja ravintolatoiminnan alasajosta, sillä näihin virtaa jatkuvasti suuria määriä ruokaa. Minne tunkea ne perunat, jotka piti kiikuttaa koulukeittiöihin? Mitä tehdä tuoreille vihanneksille, joita ei hotelliaamupalalla nyt sitten tarvitakaan? Jo tähän mennessä esimerkiksi maitoa ja marjoja on jouduttu hävittämään, kun järjestelmän yksi nivel on pudonnut pelistä pois näivettäen koko systeemin. Joidenkin viljelykasvien satojen ja elintarvikkeiden varastojen kohtalo on parhaillaan vaakalaudalla.
Tartuntariskin minimoiminen on ajanut ruokajärjestelmien toimijat erityisjärjestelyihin, jotka ovat vääntäneet toimitusketjuja uudenlaisille mutkille. Hygieniaan on alettu kiinnittää entistäkin tarkemmin huomiota raaka-aineita ja valmiita elintarvikkeita käsiteltäessä, eikä pikkuflunssankaan kanssa pahemmin ole ollut töihin asiaa. Tämä on tapauskohtaisesti hidastanut toimituksia. Elintarvikekauppaa on mullistanut ruoan verkkokaupan volyymien valtava kasvu, mikä on siirtänyt työvoimapainetta yritysten sisällä ja pakottanut henkilöstömuutoksiin. Ravintola- ja ruokapalvelualalla muutos on ollut kenties kaikkein suurin, sillä joissakin maissa niiden toiminta on joko kokonaan kielletty tai sallittu vain reippaasti rajoitetussa muodossa. Alan toimijoilla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää väkisin keksiä selviytymistapoja ja anoa julkista tukea henkensä pitimiksi. Kuten alkutuotannossakin, myös ketjun loppupäässä osa yrittäjistä on epätoivossaan jo heittänyt suojakäsineet tiskiin.
Ravintolabisneksen ahdingon ohella Suomessa on keskusteltu erityisen paljon maa- ja puutarhatilojen työvoimatilanteesta. Emme toki ole suinkaan ainoa maa, jossa iso osa alkutuotannon työvoimasta on jo pitkään koostunut ulkomaisista kausityöntekijöistä. Tilanne on samankaltainen eri puolilla maailmaa: koronapandemian vuoksi asetetut matkustusrajoitukset ja rajojen sulkemiset ovat estäneet vierastyöläisten tavanomaisen liikkumisen maasta toiseen ja pistäneet maatalousyrittäjät mietteliäiksi. Tilanteeseen saattaisi olla luvassa helpotuksia, ainakin jos Ukrainan äskettäisestä linjamuutoksesta voi mitään päätellä. Apuvoimia löytyy lisäksi omastakin takaa, joten katastrofien maalaaminen sikseen.
Muutenkin rajat ylittävää sopimista ja solidaarisuutta kaivataan. Pari viikkoa sitten Nature-lehdessä julkaistussa kommentissa peräänkuulutetaan tullien ja verojen väliaikaista poistamista ruoan mahdollisimman sujuvan rahtaamisen mahdollistamiseksi. Tutkijat ovat jo ryhtyneet kansainväliseen yhteistyöhön ja tiedonvaihtoon laajentaakseen tietopohjaa koronapandemian vaikutuksista maailman ruokajärjestelmiin, ja tiedon karttuessa epävarmuus tulevaisuudesta hälvenee vähä vähältä. Yhteistyö todella on voimaa myös tällä osa-alueella. Kaikkien kun täytyy syödä.
Ruoan kulutuksessa
Suomessa on nähty merkkejä siitä, että kotimaisen ruoan kulutus olisi kääntynyt koronakriisin myötä kasvuun. Taustalla on muun muassa keskustelu ruoan riittävyydestä, joka on innostanut kuluttajat sankoin joukoin haalimaan ostoskärryihinsä kotimaisia peruselintarvikkeita, eritoten viljatuotteita, ja väsäämään ruokansa itse. Naapurikorttelin kiinalaisessa ei enää pahemmin käydä lounastamassa.Kotimaisten tuottajienkin arvostus näyttää kohonneen, ainakin henkisellä tasolla. Tuottajat, jotka aiemmin myivät raaka-aineita ravintoloille ja ammattikeittiöille, ovat saaneet vähittäiskaupasta itselleen aiempaa tärkeämmän kauppakumppanin. Kotikokit ja -leipurit kiittävät, kun lähikaupassa hyllyt notkuvat sinivalkoisten tuotteiden painosta - paitsi jos koko naapurustoon on iskenyt sama kokkausvimma ja "tahtoo hiivaa" -mieliala.
Takaraivossa kolkutteleva pelko pakkokaranteeniin joutumisesta vaikuttaa sekin tehneen oman osansa ruoan kulutuskäyttäytymisen muuttumisessa. Pitkään säilyvien elintarvikkeiden, kuten niiden viljatuotteiden sekä myös muiden kuivatuotteiden ja säilykkeiden kulutus on lisääntynyt. Samaan aikaan herkästi pilaantuvien ruokien, esimerkiksi tuoreen lihan ja kalan, kanssa ollaan varovaisempia. Pakkaamattomien tuotteiden osalta varovaisuus liittyy hygieniahuoleen, mutta kokonaisuutta ajatellen nämä käyttäytymismuutokset jäänevät vaikutuksiltaan jokseenkin vähäisiksi.
Sen sijaan, mikäli maatalouden työvoimapulaa ei onnistuta korjaamaan, voi tämä johtaa tavallista suppeampaan ruokavalikoimaan. Kesävihanneksia ja -marjoja ei ehkä saa ihan samaan tapaan sen seitsemässä lajikkeessa, mutta kaikkein todennäköisimmin muutos näkyy ulkomaisten vihannesten ja hedelmien hyllyillä. En näe tätäkään suoranaisena kauhuskenaariona, selitän kohta tarkemmin miksen.
Suomalaiset tuskin joutuvat olemaan ruoan riittävyyden suhteen varpaillaan, sillä omavaraisuutemme on suhteellisen hyvällä tasolla. Toisin on monessa muussa maassa. On peräti sellaisia maita, joissa jo lähiruoasta puhuminen vääristää todellisuutta. Esimerkiksi monissa osissa Afrikkaa ja paikallisesti Lähi-idässä, Etelä-Amerikassa sekä Itä- ja Kaakkois-Aasiassa ruokaturva on täysin muualta tuotujen elintarvikkeiden varassa. Usein taustalla ovat siirtomaahistoriaan juurensa juontavat tuotantoketjut ja kauppasuhteet, joiden vuoksi ruokaa hankitaan paljon kauempaa kuin olisi järkevää. Kansainvälisenä yhteistyönä toteutetun tutkimuksen perusteella polkuriippuvuudesta irti rimpuileminen ja paikallisen ruoantuotannon tehokkaampi hyödyntäminen voisi isosti parantaa maiden ruokaomavaraisuutta ja siten sopeutumista nopeasti muuttuviin tilanteisiin (tästäkin lisää kohta).
Opetuksia
Koronavirus on kaiken muun pahan lisäksi vielä itseoppinut kotitalousopettajakin. Sillä pirulaisella on ollut sanansa sanottavana moneen asiaan, eivätkä ruokaan ja syömiseen liittyvät opetukset ole lukujärjestyksestä pudonneet.Ensinnäkin maailma on havahtunut monipuolisen ja omavaraisen ruokajärjestelmän arvoon. Monipuolinen tuotanto tuo turvaa, kun epävarmuus mitä luultavimmin edelleen kasvaa. Epävarmuus sääoloista. Epävarmuus markkinoista. Epävarmuus kansainvälisestä ihmisten ja tavaroiden liikkumisesta. Jos jonkin kasvin viljely epäonnistuu, syntyvää lovea voidaan paikata vaihtoehtoisilla kasveilla. Jos tuontiruoan matka tyssää tulliin, ei kenenkään sen takia tarvitse kiristää nälkävyötä. Toisin sanoen yksittäiset häiriöt järjestelmän sisällä tai sen ulkopuolella eivät kaada koko rakennelmaa. Tilastojen valossa Suomessa on yksi maailman omavaraisimmista ruokajärjestelmistä, mutta meilläkin on vielä parantamisen varaa, jotta emme olisi esimerkiksi niin riippuvaisia ulkomaisten kausityöntekijöiden työpanoksesta.
Toiseksi tarve saada mitä tahansa elintarviketta mihin tahansa vuodenaikaan mistä tahansa kaupasta on ollut silkkaa kuvitelmaa. Ei se ole tarve, se on halu. Tästä kirjoitin blogissa jo aiemmin. Siis, kuinka tärkeää mahdottoman laaja ruoan tuotevalikoima loppujen lopuksi on? Koronakriisi on pudottanut monet meistä maanpinnalle ja perusasioiden äärelle: aamupalaleivän päälle voi sittenkin sivellä jotain muuta kuin avokadotahnaa, ei kenenkään ravitsemus maailman toiselta puolelta rahdatusta hedelmästä ole kiinni. Mikään yksittäinen ruokatuote ei ole välttämättömyys niin kuin mikään yksittäinen ruoka ei ole terveellinen tai epäterveellinen. Puhutaan paljon isommista kuvioista, kokonaisuuksista. Vaihtoehtoja löytyy lähempääkin, kun vain osaa katsoa.
Maailman ruokajärjestelmät huutavat ilmiselvästi kiertotaloutta. Kuten on useasta tämän blogin aiemmasta kirjoituksesta käynyt ilmi, kiertotalouteen perustuvissa järjestelmissä riippuvuus ulkonaisista tekijöistä on paljon tavanomaista vähäisempää. Jos selvästi suurin osa ruoan tuotannosta ja kulutuksesta sijoittuu lähelle toisiaan, ei ole niin suurta väliä, vaikka maailmalla riehuisi pandemioita, sotia tai luonnonmullistuksia. Ruoan huoltovarmuuden näkökulmasta, siis. Lisäksi kiertotalous sopeuttaa ihmistoimintaa luonnonympäristöjen kiertokulkuihin, joista useat meitä viime aikoina piinanneet tauditkin ovat tiettävästi peräisin. Emme rakentaisi ja ylläpitäisi järjestelmiämme luonnon järjestelmien kaltaisiksi vaan sopuisaan yhteiseloon niiden kanssa. Niin ei kummankaan tarvitse turhaan ruveta sörkkimään toista.
Pitäisin viimeistä opetusta Korona-open tärkeimpänä oppina tälle päivälle. Kello soi tunnin päättymisen merkiksi. On ruokatunnin aika.
Kommentit
Lähetä kommentti