28. luku: Kuilut ja miten ne ylitetään

Kunpa väikkärin kirjoittaminen maistuisi yhtä hyvältä kuin blogirunoilu, huoh.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kuilu on aika hauska sana. Lapsuuden pleikkaripeleissä Crash Bandicoot tippui (ei kielioppivirhettä) rotkoon. Hassu sana sekin. Kielitoimiston sanakirja vihjaa, että kuilu ja rotko olisivat toistensa synonyymejä. Sanakirjan 1. määritelmä sanalle kuilu on "jyrkkäseinäinen syvänne; syvä vuoren t. maan halkeama, rotko". Tämä määritelmä voi kuvata myös kuvaannollista kuilua, kuten termeissä "sukupolvien välinen kuilu" ja "elintasokuilu". 2. sanakirjamääritelmä kuilulle on "jhk rakennelmaan kuuluva kapea, syvä, kaivomainen tila".

Konkreettiset kuilut voisivat kiinnostaa enemmän geologia, luonnonmaantieteilijää tai rakennusinsinööriä. Itse kun olen kallellani ihmismaantieteeseen ja viehättynyt abstraktimmista tutkimusaineistoista ja -menetelmistä, työnnän muut määritelmät partaan yli pohjattomaan rotkoon ja keskityn tästä eteenpäin vain kuvaannollisiin kuiluihin. Sellaisen äärelle istahtaminen kun ei ollenkaan muistuta elämän hauraudesta. Eihän?

Kuiluanalyysi 

Kun lähdetään analysoimaan, kuka hullu lapionheiluttelija tämänkin rotkon tähän kaivoi, puhutaan kuiluanalyysista. Kuiluanalyysissa perusajatuksena on selvittää, miksi me olemme täl puol, emmekä tois puol rotkoo. Täl puol kun kerta on näin paljon enemmän toteutumattomia unelmia ja tavoitteita. Tois puol taasen löytyy vaikka mitä hienoa, itse asiassa kaikki se, mistä olemme milloinkaan edes keksineet haaveilla. 

Aika usein piste, jossa seisomme, on jonkin yrityksen tai muun organisaation nykytila. Eli jonkin sortin rappio. Lähdettäessä soveltamaan kuiluanalyysia ensimmäinen kysymys tällöin voisi olla, miksi organisaatio ei pysty toteuttamaan toiveita, jotka asiakkaat ja kumppanit ovat sen toimintaan kohdistaneet. Se tekee paljon kaikenlaista, mutta asiakkaat ovat tyytymättömiä sen palveluihin ja tuotteisiin, eivätkä kumppanifirmatkaan kauaa jaksa sen spagettikäsien kanssa vetää yhteistä köyttä. Miksi spagettikädet, miksei... miksei... teräsbetonikädet?

Piste jalkojemme alla voi yhtä lailla olla vallitseva tilanne laajemmassa yhteiskunnassa. Erään kaupungin asukkaat eivät tahdo viihtyä kotiraiteillaan. Kaupunki tahtoo tietää miksi ja määrää työntekijäparkansa tekemään kuiluanalyysin tilanteen setvimiseksi. Selviää, etteivät kaupunkilaiset kaivanneetkaan sitä hirviömäistä ostosparatiisia keskustaan vaan paremman sisäilman kouluihin ja lisää viheralueita. 

Ruokajärjestelmän kiertotalouskuilut

Väitöstutkimuksessamme sovellamme kuiluanalyysia ruokajärjestelmän kiertotalouteen. Seisomme parhaillaan osana Suomen ruokajärjestelmän nykytilaa, joka on - köh, no - ei ihan vielä noudata kiertotalousmallia. Tuossa on kuilu ja tuolla jossakin räntäsateen takana häämöttää toinen maailma, kiertotalousmallin mukainen ruokajärjestelmä. (Siellä ihan varmasti paistaa aurinkokin, prkl...). 

Tutkimuksessa kuilut on jaettu kahtia maantieteellisiin ja sosiaalis-taloudellis-poliittis-juridis-teknologisiin kuiluihin. Jälkimmäisen häkkyrähimmelin hämmentävyydelle on syynsä, josta vähän myöhemmin. Aloitetaan ensimmäisestä.

Maantieteelliset kuilut syntyvät, kun toimintojen keskinäinen sijainti haittaa niiden pelaamista yhteen. Ruokajärjestelmässä näitä toimintoja ovat maatalous, elintarviketeollisuus, jätehuolto, jätevesien käsittely ja energiantuotanto, sekä tietysti kuluttajat eli syöpöttelijät eli asutus. Niin monet eri tekijät ovat vaikuttaneet toimintojen maantieteelliseen sijoittumiseen, että väistämättä ne eivät voi muodostaa täydellisen toimivaa ruokajärjestelmää keskenään. Maatilat esimerkiksi sijaitsevat usein siellä, mihin ne aikanaan perustettiin jo parhaimmassa tapauksessa vuosisatoja sitten. Ei niiden sijoittelussa ole pahemmin pohdittu laajemman mittakaavan materiaali- ja ravinnekierrätyksen edellytyksiä, tai niiden asemaa alueellisessa, kansallisessa saati globaalissa ruokajärjestelmässä.

Kun sitten selvitetään ruokajärjestelmän kiertotalouden maantieteellisiä kuiluja, voidaan mm. kysyä

1. missä kierrätyslannoitteiden raaka-aineita syntyy ja missä lannoitteita tarvitaan? 
2. millaiset edellytykset maatiloilla on keskinäisten sijaintiensa puolesta tehdä yhteistyötä? 
3. missä biopolttoaineiden raaka-aineita syntyy ja missä biopolttoaineita tuotetaan?

1. kysymykseen vastaamiseksi voidaan hyödyntää tietoa maa- ja puutarhatilojen, jätevedenpuhdistamojen ja biokaasulaitosten sijainnista ja arvioida, sijaitsevatko ne suhteessa toisiinsa siten, että mineraalilannoitteiden korvaaminen kierrätyslannoitteilla olisi mahdollista. 2. kysymykseen vastaamiseksi voidaan hyödyntää tietoa maatilojen sijainnista ja tuotantotavoista ja arvioida, millä tavoin ne pystyisivät hyötymään toistensa läheisyydestä. 3. kysymykseen vastaamiseksi voidaan hyödyntää tietoa ruokajärjestelmän eloperäisten sivuvirtojen syntysijoista ja energiantuotantolaitosten sijainnista ja arvioida fossiilisten polttoaineiden korvaamisen edellytyksiä maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa.

Hauskaa on, että näitä tietoja ei tarvitse kysyä keneltäkään. Suomen ansiokkaat paikka- ja tilastotietoaineistot kertovat sen! Ja enimmäkseen vieläpä aivan avoimesti ja veloituksetta. Ei muuta kuin shapefilet ja csv:t koneelle ja ArcGIS laulamaan.

"Kaikki" muut kuilut johtuvat useimmiten siitä, että niiden kurominen umpeen ei ole houkuttelevaa, tai supersankarimainen loikka toiselle puolelle turhan vaivalloinen. Kyse on siis motivaatiotekijöistä. Tälle puolelle jääminen on niin paljon mukavampaa ja turvallisempaa. Jo sukupolvien ajan olemme olleet tällä puolella, joten olisi aikamoinen urakka kerätä kaikki kimpsut ja kampsut kasaan ja siirtää ne kuilun yli. Eikä nyt varsinkaan hotsita, kun olen muutenkin kohta jäämässä eläkkeelle, antaa seuraavan hallituksen päättää. Vaikka kyllähän sitä ehkä muuten voisi, mutta kun se vaatisi sellaisten kumppanuuksien luomista, jollaisiin täällä vain ei ole edellytyksiä. Kuka meidän lannoista muka suostuisi maksamaan? Jotain uusia ihmeellisiä teknologioitakin pitäisi järkätä ja oppia käyttämään. Liian kallista ja hankalaa. Entä maataloustuet sitten? Menee nekin vähät tuet alta, jos nyt aletaan näiden 500 pään tilalle jotain uutta väsäämään.

Kun pyritään tunnistamaan siirtymään liittyviä sosiaalisia, taloudellisia, poliittisia, juridisia ja teknologisia kuiluja, voidaan mm. kysyä

1. kuinka kiinnostavaa kierrätyslannoitteiden tuottaminen on liiketoimintana?
2. kuinka kiinnostavaa kierrätyslannoitteiden käyttö on maatalousyrityksille?
3. millaisia ravinnepäästöjä ehkäiseviä toimenpiteitä maatilat nykyisellään toteuttavat?
4. mitä maatalousyritykset sivuvirroilleen nykyisellään tekevät?
5. millaista tukea maatalousyritykset kaipaavat siirtymässä kohti ekologisesti kestäviä toimintatapoja?

1. kysymykseen vastaamiseksi voidaan maatalousyrityksiltä tiedustella heidän edellytyksistään ja kiinnostuksestaan tuottaa kierrätyslannoitetuotteita esimerkiksi eläinten lannasta. 2. kysymykseen vastaamiseksi voidaan maatalousyrityksiltä tiedustella heidän lannoitteiden käytöstään ja suhteestaan orgaanisiin kierrätyslannoitetuotteisiin. 3. kysymykseen vastaamiseksi voidaan maatalousyrityksiltä tiedustella ravinnepäästöjen ehkäisemisen merkityksestä. 4. kysymykseen vastaamiseksi voidaan maatalousyrityksiltä tiedustella, millaisia ja kuinka paljon sivuvirtoja heillä syntyy ja miten he niitä käsittelevät. 5. kysymykseen vastaamiseksi voidaan maatalousyrittäjiltä tiedustella heidän näkemyksiään julkisesta maataloustukijärjestelmästä.

Näitä asioita siis tiedustellaan kyselyn, haastattelujen tai ryhmäkeskustelujen avulla yrityksiltä suoraan. Vastauksia harvoin on saatavilla valmiista tilastoista tai paikkatietoaineistoista, siksi tämä monitahoinen kuiluhäkkyrä toisessa vaakakupissa, kun toisessa kellivät pelkät maantieteelliset kuilut.

...ja miten ne ylitetään

Ensimmäinen ja olennainen askel minkä tahansa asian muuttamisessa on tunnistaa, mikä siinä on pielessä. Vanhan sanonnan mukaan toimivaa ei kannata korjata. Sanonta ei ole niin tärkeä ruokajärjestelmän tapauksessa, sillä kaikki tietävät, että korjattavaa riittää. Haastavampi tehtävä onkin keksiä, miten korjausoperaatio toteutetaan eli miten kuilun reunat saadaan kiskottua mahdollisimman lähelle toisiaan tai jopa yhteen. Mitä enemmän kuiluja, sitä kauemmas nykytila tavoitetilasta eksyy. Tasohyppelypelejä pelanneet tietävät, että mitä enemmän kuiluja edessä, sitä vaikeampaa niiden toiselle puolelle pääseminen on. Tosielämässä "ukkoja" on vain yksi.

En nyt lähde tässä kyhäilemään hypoteeseja, kun emme edes vielä tiedä, kuinka pitkälle voimme ratkaisuanalyysejamme väitöskirjan puitteissa viedä. Kuitenkin jo kuilujen tunnistaminen on arvokasta. Lähdetään siitä.