10. luku: Ketjumarketti
Tämä on kiertokävelymme kolmas päivä. Tiedetään, on tammikuu, mutta nyt ei mennäkään mihinkään pellon laidalle värjöttelemään. Kohteena on paikka, joka on varta vasten suunniteltu lämpimäksi syliksi myös talven keskellä taivaltavalle samoojalle.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Viitsitkö käydä kaupassa?"
"Okei. Mitä tuon, ne perusjututko?"
"Tuo tietoa. Asiakirjoja. Vuosikertomuksia. Mittareiden lukemia. Murtaudu kaupan varastoon ja hakkeroidu niiden järjestelmään."
"Eli perusjutut. Palaan muutaman minuutin päästä."
Tämä EI ole aivan perusreissu lähimarkettiin. Kuten tunnettua, kakun sisältöä ei voi päätellä pelkän kuorrutteen perusteella. On tungettava näppinsä sinne, minne ihan joka tahmatassulla ei ole pääsyä. Kävit sitten jalkapelillä naapurikorttelin pikku kaupassa, polkupyörällä keskustan maitokaupassa tai kumijalalla automarketissa ohitustien varrella, voit nähdä vain pienen osan toiminnasta, joka on vaadittu himoitsemasi kauramaitotetran tai ruisleipäpussin eteen. Tänään kurkistetaan liiketoiminnan paksun esiripun taakse ja parin takahuoneen oven raosta sisään. Tänään päästään esittämään kauppiaalle kenties hieman vähemmän arkinen utelu: mikä teidän vaikutuksenne ilmastoon mahtaa olla?
Tyypillinen ruokaketju rakentuu niin, että kaupan alan toimija ostaa myymänsä ruoan jälleenmyyjältä, joka on aiemmin ostanut sen joko suoraan alkutuottajalta tai jalostajalta. Ruoka kuljetetaan ja kauppa ottaa sen vastaan ja hallintaansa. Yleensä ruoka varastoidaan, tarpeen mukaan kylmävarastoidaan, ennen sen asettamista hyllyyn asiakkaiden silmien eteen ja hyppysten ulottuville. Asiakas poimii tuotteen, väläyttää hymyn kassalle, vilauttaa Visaa ja lähtee kassit keinahdellen tekemään kotiinpaluuta. Hänen vierailunsa kaupassa on ollut miellyttävä ja onnistunut, sillä lämpöisten käytävien kirkkaassa valaistuksessa viihtyi ja näki hyvin, mitä oli ostamassa, ja jopa helposti pilaantuvat paistopisteen riisipiirakka ja tuoretiskin lohifilee säilyivät loppuun saakka vedet kielelle herauttavassa kunnossa. Kauppias on samaa mieltä: taas yksi tyytyväinen asiakas, joka osti jotain ja taivutti tulokäyrää ylöspäin. Homma näyttää toimivan. Ovatko kaikki tyytyväisiä?
Onko ympäristö tyytyväinen?
Aah, aiheellinen kysymys. Eipä nimittäin taida ihan olla. Oma kauppalaskunsa on maksettavana ympäristöllä ja ilmastollakin. Jotta ruokakaupassa asioivan kansalaisen ja kauppiaan suu kaartuisi yläkaarelle, tarvitaan ensinnäkin paljon energiaa. Kuljetuksiin sitä kuluu marketin molemmin puolin. Varastointi, etenkin kylmävarastointi, sitä vaatii, niin kuin myös myymälöiden lämmitys, valaistus ja ilmanvaihto. Energiankulutuksen kautta kauppa kytkeytyy energiantuotantoon, joka toistaiseksi on vielä kaukana hiilineutraalista. Niinpä suuri energiankulutus tarkoittaa samalla suuria ilmastopäästöjä. Kustannus, joka on helppo jättää kuviossa huomiotta.
Ruokakaupan toiminnassa syntyy myös runsaasti hävikkiä ja jätettä. Kehittyvissä maissa hävikki painottuu alkutuotantoon, mutta esimerkiksi Suomessa korostuu ruoan osto- ja kulutusvaiheen hävikki. Toisinaan ruoka pilaantuu jo varastossa, vielä useammin kaupan hyllyssä tai kuljetuksen aikana. Syitä tähän on useita: kysynnän ennakointiin liittyvä epävarmuus, huono käsittely, varastointi tai esillepano, liian korkeat laatu- ja ulkonäköstandardit ja pullottelevien, kaikissa sateenkaaren väreissä hehkuvien hyllyjen ihanne.
Sananen tässä vaiheessa kuljetusten päästöistä. Ne kun ovat aika ajoin saavuttaneet liiankin suuren huomion ruoan hiilijalanjälkeä arvioitaessa. Todellisuudessa niiden osuus globaalin ruokajärjestelmän kasvihuonekaasupäästöistä on kaikki vaiheet huomioituna vain noin kuusi prosenttia. Koko alkutuotantovaiheen päästöt saattavat olla jopa lähemmäs 90 %. Tämä prosenttiosuuksien räikeä kontrasti ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kuljetuksilla olisi merkitystä. Niidenkin päästöt on syytä nollata, sillä tässä vaiheessa on kaikki keinot otettava käyttöön.
Energiantuotannossa kaupan alan toimijat eivät ole se mahtavin muutosvoima, mutta energiankulutukseen ja -tehokkuuteen niillä riittää valtaa. Toki ne pystyvät vaikuttamaan omaan sähkösopimukseensa kuten meistä kuka tahansa ja valitsemaan esimerkiksi aurinkosähköä kivihiilisähkön sijasta. Vielä tärkeämpää yrityksille on huolehtia, että niiden myymälöissä käytetyt koneet, laitteet ja järjestelmät ovat niin sanotusti viimeistä huutoa eli tehokkuudeltaan ja laadultaan parasta mahdollista tekniikkaa. Erityisesti vähemmän kehittyneissä maissa ongelmana ovat vanhentuneet kylmälaitteet, jotka syövät paljon sähköä ja ovat ympäristöhasardi jo itsessään. Myös vain kooltaan ja ominaisuuksiltaan tarkoituksenmukaisten koneiden ja laitteiden valitseminen ja optimaalinen käyttö parantavat tehokkuutta.
Jotta kauppavaiheen hävikkiä saadaan hillittyä, meiltä kaikilta peräänkuulutetaan asennemuutosta. Jatkossa meidän pitää olla valmiita tinkimään ruokamme ulkonäkö- ja jopa laatukriteereistä, jotta ihan syömäkelpoiset mutta esteettisesti vähän epäviehättävät banaanit, perunat ja kaalinpäät eivät joutuisi "elävältä haudatuiksi" eli jätteeseen ennen aikojaan. Toisaalta päiväysten kanssa ollaan välillä turhan herkkiä ja tuotteita poistetaan hyllystä turvallisuussyistä jo hyvissä ajoin ennen umpeutumista. Suurin vaikutus olisi, jos kaupoille emoyhtiön taholta tulevia määräyksiä höllennettäisiin. Merkittävä painoarvonsa on lisäksi kulutuskäyttäytymisellä, ettemme ylenkatsoisi kukkakaalien arvokkaita lehtiä, rinnastaisi omenan kyljessä olevaa tummaa pilkkua hometahraan tai ajattelisi punalapulla merkittyjen ruokien olevan jotenkin huonompia kuin muiden.
Toinen iso kehityskohde hävikkiosastolla liittyy tarjonnan määriin. Nykyään, kun käyskentelee melkein missä tahansa suomalaisessa ruokakaupassa, valikoiman kirjavuus pistää asian äärelle seisahtuvan kuluttajan pääkopassa vispaamaan. On tammikuu mutta heviosastolta löytyy kotimaisia kurkkuja, tomaatteja ja salaatteja. Löytyy kivihedelmiä Etelä-Afrikasta, rypäleitä Brasiliasta ja marjoja Välimereltä. Täydellisesti satokauden ulkopuolella. Ruokajärjestelmän globalisoitumisen ja omavaraistaloudesta luopumisen myötä olemme alkaneet odottaa, että vuodenajasta viis, kaupasta täytyy nyt saada ostettua omppuja kun rupesi niin kovasti tekemään mieli piirakkaa. Samaan aikaan vajaat tai peräti tyhjät hyllyt, ne ovat kuin suoraan Stephen Kingin kauhuromaanin sivuilta. Kunnon kauppiaan merkki on, että hyllyt suorastaan pursuilevat tuotteita, joita tuskin kukaan haluaa ostaa mutta päällepäin näyttää hienolta.
Kysynnän ennakointi ja tarjonnan sovittaminen sen mukaan ei ole helppoa etenkään, kun kyse on vilkkaasti pilaantuvista elintarvikkeista. Apua voisi hyvinkin olla tiiviimmästä vuoropuhelusta kaupan alan, teollisuuden, alkutuottajien ja kuluttajien välillä. Tuotteet on mahdollista saada myytäviksi oikeaan aikaan ja oikeissa määrissä, kun kaikilla sidosryhmillä on tieto siitä, mikä on toimitusten tilanne ja missä mennään arvioitujen päiväysten kanssa. Kuluttajia tulee perehdyttää satokausikuluttamisen saloihin ja auttaa kehittämään omaa kulutustaan esimerkiksi kestopussien, pakkauskokojen ja älypuhelinsovellusten avulla. On opittava elämään sen ajatuksen kanssa, että kaikkea ei aina ole saatavilla, kun alkaa keskellä talvista yötä hiukomaan. Parsatkin ansaitsevat löhölomansa, ja eikö sitä voisi joskus ilahtua, kun huomaa kauramaitohyllyn tyhjillään ("Heh, jollain toisellakin taitaa olla vegaanihaaste käynnissä!").
Käänne matkalla kohti kestävää kaupan alaa on jo alkanut. Energian ja muiden resurssien kulutuksen sekä hävikin ja jätteen vähentäminen ovat yrityksille oiva paikka karsia kustannuksista. Painetta luovat kansalliset ja kansainväliset, muun muassa valaistus- ja kylmäsäilytystekniikkaa koskevat säädökset, mutta kansalaisten taholta tuleva paine lienee vieläkin suurempaa. Kansalaisjärjestöt tarttuvat hanakasti kestämättömästi toimivien yritysten toimintaan, jolloin kestävyys voi olla keskeinen osa yritysten brändäystä. Kuluttajat ovat halukkaita muuttamaan kulutustaan ekologisempaan ja eettisempään suuntaan, ja sellaisia yrityksiä arvostetaan, joilla on valmiuksia auttaa heitä tavoitteidensa saavuttamisessa. Näillä ja noilla on käynnissä positiivinen sota tässä asiassa.
Haasteita kuitenkin yhä riittää: tiukka sääntely esimerkiksi nähdään uhkana vapaalle markkinataloudelle, kustannusten noususta ovat huolissaan niin yritykset kuin kuluttajatkin ja ruokajärjestelmien laajuus ja monimutkaisuus tekee niistä pirullisen vaikeita hallittavia. Päätöksentekijöiltä kaivataan lisää (taloudellisia) kannustimia ja muita tukitoimia. Meiltä tutkijoilta puolestaan odotetaan lisätietoja vähittäiskaupan kestävyyshaasteista ja niiden torjunnasta päätöksenteon pohjaksi.
Kiertely käyrien kurkkujen keskuudessa on päättymäisillään. Kiero kauppias on onnistunut pyörittämään sinut pikkusormensa ympärille ja puheillaan kieputtamaan pääsi niin pyörteelle, että huomaat ostaneesi sen kauramaidon ja ruisleivän sijasta älykorkkiruuvin. Kierroksia et ole ottanut vain sinä vaan myös ruokajärjestelmän kiertotalous. Kauppa tuottaa vain vähän itse ja keskittyy muiden tuottamien elintarvikkeiden vähittäismyyntiin, joten suurin systeemimuutos syntyy hävikin vähentämisestä. Kun yritykset sidosryhmineen huolehtivat, ettei niiden toiminnassa synny turhaa hukkaa tai ylimäärää, tai hyödyntämättä jääviä sivuvirtoja, kiertokulku alkaa hiljalleen sulkeutua. Kuljetusten ja varastoinnin osalta ne voivat vaikuttaa siihen, tuleeko käytetyistä pakkauksista saman tien jätettä vai voisiko pakkauksia käyttää seuraavalla kierroksella uudelleen samaan tarkoitukseen. Lisäksi vaikkapa lämmön talteenotolla poistoilmasta on mahdollista pienentää energiahukkaa.
Kaiken kaikkiaan kyse on jälleen toimintatapojen päättymättömästä kehitystyöstä kohti täydellisyyttä. Kaikki kiertokävelyt tuntuvat päättyvän aina tähän. Ei voi korostaa liikaa. Jos maailma olisi valmis, niin olisiko meillä enää mielekästä elämää jäljellä?
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Okei. Mitä tuon, ne perusjututko?"
"Tuo tietoa. Asiakirjoja. Vuosikertomuksia. Mittareiden lukemia. Murtaudu kaupan varastoon ja hakkeroidu niiden järjestelmään."
"Eli perusjutut. Palaan muutaman minuutin päästä."
Tämä EI ole aivan perusreissu lähimarkettiin. Kuten tunnettua, kakun sisältöä ei voi päätellä pelkän kuorrutteen perusteella. On tungettava näppinsä sinne, minne ihan joka tahmatassulla ei ole pääsyä. Kävit sitten jalkapelillä naapurikorttelin pikku kaupassa, polkupyörällä keskustan maitokaupassa tai kumijalalla automarketissa ohitustien varrella, voit nähdä vain pienen osan toiminnasta, joka on vaadittu himoitsemasi kauramaitotetran tai ruisleipäpussin eteen. Tänään kurkistetaan liiketoiminnan paksun esiripun taakse ja parin takahuoneen oven raosta sisään. Tänään päästään esittämään kauppiaalle kenties hieman vähemmän arkinen utelu: mikä teidän vaikutuksenne ilmastoon mahtaa olla?
Tyypillinen ruokaketju rakentuu niin, että kaupan alan toimija ostaa myymänsä ruoan jälleenmyyjältä, joka on aiemmin ostanut sen joko suoraan alkutuottajalta tai jalostajalta. Ruoka kuljetetaan ja kauppa ottaa sen vastaan ja hallintaansa. Yleensä ruoka varastoidaan, tarpeen mukaan kylmävarastoidaan, ennen sen asettamista hyllyyn asiakkaiden silmien eteen ja hyppysten ulottuville. Asiakas poimii tuotteen, väläyttää hymyn kassalle, vilauttaa Visaa ja lähtee kassit keinahdellen tekemään kotiinpaluuta. Hänen vierailunsa kaupassa on ollut miellyttävä ja onnistunut, sillä lämpöisten käytävien kirkkaassa valaistuksessa viihtyi ja näki hyvin, mitä oli ostamassa, ja jopa helposti pilaantuvat paistopisteen riisipiirakka ja tuoretiskin lohifilee säilyivät loppuun saakka vedet kielelle herauttavassa kunnossa. Kauppias on samaa mieltä: taas yksi tyytyväinen asiakas, joka osti jotain ja taivutti tulokäyrää ylöspäin. Homma näyttää toimivan. Ovatko kaikki tyytyväisiä?
Onko ympäristö tyytyväinen?
Aah, aiheellinen kysymys. Eipä nimittäin taida ihan olla. Oma kauppalaskunsa on maksettavana ympäristöllä ja ilmastollakin. Jotta ruokakaupassa asioivan kansalaisen ja kauppiaan suu kaartuisi yläkaarelle, tarvitaan ensinnäkin paljon energiaa. Kuljetuksiin sitä kuluu marketin molemmin puolin. Varastointi, etenkin kylmävarastointi, sitä vaatii, niin kuin myös myymälöiden lämmitys, valaistus ja ilmanvaihto. Energiankulutuksen kautta kauppa kytkeytyy energiantuotantoon, joka toistaiseksi on vielä kaukana hiilineutraalista. Niinpä suuri energiankulutus tarkoittaa samalla suuria ilmastopäästöjä. Kustannus, joka on helppo jättää kuviossa huomiotta.
Ruokakaupan toiminnassa syntyy myös runsaasti hävikkiä ja jätettä. Kehittyvissä maissa hävikki painottuu alkutuotantoon, mutta esimerkiksi Suomessa korostuu ruoan osto- ja kulutusvaiheen hävikki. Toisinaan ruoka pilaantuu jo varastossa, vielä useammin kaupan hyllyssä tai kuljetuksen aikana. Syitä tähän on useita: kysynnän ennakointiin liittyvä epävarmuus, huono käsittely, varastointi tai esillepano, liian korkeat laatu- ja ulkonäköstandardit ja pullottelevien, kaikissa sateenkaaren väreissä hehkuvien hyllyjen ihanne.
Sananen tässä vaiheessa kuljetusten päästöistä. Ne kun ovat aika ajoin saavuttaneet liiankin suuren huomion ruoan hiilijalanjälkeä arvioitaessa. Todellisuudessa niiden osuus globaalin ruokajärjestelmän kasvihuonekaasupäästöistä on kaikki vaiheet huomioituna vain noin kuusi prosenttia. Koko alkutuotantovaiheen päästöt saattavat olla jopa lähemmäs 90 %. Tämä prosenttiosuuksien räikeä kontrasti ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kuljetuksilla olisi merkitystä. Niidenkin päästöt on syytä nollata, sillä tässä vaiheessa on kaikki keinot otettava käyttöön.
Energiantuotannossa kaupan alan toimijat eivät ole se mahtavin muutosvoima, mutta energiankulutukseen ja -tehokkuuteen niillä riittää valtaa. Toki ne pystyvät vaikuttamaan omaan sähkösopimukseensa kuten meistä kuka tahansa ja valitsemaan esimerkiksi aurinkosähköä kivihiilisähkön sijasta. Vielä tärkeämpää yrityksille on huolehtia, että niiden myymälöissä käytetyt koneet, laitteet ja järjestelmät ovat niin sanotusti viimeistä huutoa eli tehokkuudeltaan ja laadultaan parasta mahdollista tekniikkaa. Erityisesti vähemmän kehittyneissä maissa ongelmana ovat vanhentuneet kylmälaitteet, jotka syövät paljon sähköä ja ovat ympäristöhasardi jo itsessään. Myös vain kooltaan ja ominaisuuksiltaan tarkoituksenmukaisten koneiden ja laitteiden valitseminen ja optimaalinen käyttö parantavat tehokkuutta.
Jotta kauppavaiheen hävikkiä saadaan hillittyä, meiltä kaikilta peräänkuulutetaan asennemuutosta. Jatkossa meidän pitää olla valmiita tinkimään ruokamme ulkonäkö- ja jopa laatukriteereistä, jotta ihan syömäkelpoiset mutta esteettisesti vähän epäviehättävät banaanit, perunat ja kaalinpäät eivät joutuisi "elävältä haudatuiksi" eli jätteeseen ennen aikojaan. Toisaalta päiväysten kanssa ollaan välillä turhan herkkiä ja tuotteita poistetaan hyllystä turvallisuussyistä jo hyvissä ajoin ennen umpeutumista. Suurin vaikutus olisi, jos kaupoille emoyhtiön taholta tulevia määräyksiä höllennettäisiin. Merkittävä painoarvonsa on lisäksi kulutuskäyttäytymisellä, ettemme ylenkatsoisi kukkakaalien arvokkaita lehtiä, rinnastaisi omenan kyljessä olevaa tummaa pilkkua hometahraan tai ajattelisi punalapulla merkittyjen ruokien olevan jotenkin huonompia kuin muiden.
Toinen iso kehityskohde hävikkiosastolla liittyy tarjonnan määriin. Nykyään, kun käyskentelee melkein missä tahansa suomalaisessa ruokakaupassa, valikoiman kirjavuus pistää asian äärelle seisahtuvan kuluttajan pääkopassa vispaamaan. On tammikuu mutta heviosastolta löytyy kotimaisia kurkkuja, tomaatteja ja salaatteja. Löytyy kivihedelmiä Etelä-Afrikasta, rypäleitä Brasiliasta ja marjoja Välimereltä. Täydellisesti satokauden ulkopuolella. Ruokajärjestelmän globalisoitumisen ja omavaraistaloudesta luopumisen myötä olemme alkaneet odottaa, että vuodenajasta viis, kaupasta täytyy nyt saada ostettua omppuja kun rupesi niin kovasti tekemään mieli piirakkaa. Samaan aikaan vajaat tai peräti tyhjät hyllyt, ne ovat kuin suoraan Stephen Kingin kauhuromaanin sivuilta. Kunnon kauppiaan merkki on, että hyllyt suorastaan pursuilevat tuotteita, joita tuskin kukaan haluaa ostaa mutta päällepäin näyttää hienolta.
Kysynnän ennakointi ja tarjonnan sovittaminen sen mukaan ei ole helppoa etenkään, kun kyse on vilkkaasti pilaantuvista elintarvikkeista. Apua voisi hyvinkin olla tiiviimmästä vuoropuhelusta kaupan alan, teollisuuden, alkutuottajien ja kuluttajien välillä. Tuotteet on mahdollista saada myytäviksi oikeaan aikaan ja oikeissa määrissä, kun kaikilla sidosryhmillä on tieto siitä, mikä on toimitusten tilanne ja missä mennään arvioitujen päiväysten kanssa. Kuluttajia tulee perehdyttää satokausikuluttamisen saloihin ja auttaa kehittämään omaa kulutustaan esimerkiksi kestopussien, pakkauskokojen ja älypuhelinsovellusten avulla. On opittava elämään sen ajatuksen kanssa, että kaikkea ei aina ole saatavilla, kun alkaa keskellä talvista yötä hiukomaan. Parsatkin ansaitsevat löhölomansa, ja eikö sitä voisi joskus ilahtua, kun huomaa kauramaitohyllyn tyhjillään ("Heh, jollain toisellakin taitaa olla vegaanihaaste käynnissä!").
Käänne matkalla kohti kestävää kaupan alaa on jo alkanut. Energian ja muiden resurssien kulutuksen sekä hävikin ja jätteen vähentäminen ovat yrityksille oiva paikka karsia kustannuksista. Painetta luovat kansalliset ja kansainväliset, muun muassa valaistus- ja kylmäsäilytystekniikkaa koskevat säädökset, mutta kansalaisten taholta tuleva paine lienee vieläkin suurempaa. Kansalaisjärjestöt tarttuvat hanakasti kestämättömästi toimivien yritysten toimintaan, jolloin kestävyys voi olla keskeinen osa yritysten brändäystä. Kuluttajat ovat halukkaita muuttamaan kulutustaan ekologisempaan ja eettisempään suuntaan, ja sellaisia yrityksiä arvostetaan, joilla on valmiuksia auttaa heitä tavoitteidensa saavuttamisessa. Näillä ja noilla on käynnissä positiivinen sota tässä asiassa.
Haasteita kuitenkin yhä riittää: tiukka sääntely esimerkiksi nähdään uhkana vapaalle markkinataloudelle, kustannusten noususta ovat huolissaan niin yritykset kuin kuluttajatkin ja ruokajärjestelmien laajuus ja monimutkaisuus tekee niistä pirullisen vaikeita hallittavia. Päätöksentekijöiltä kaivataan lisää (taloudellisia) kannustimia ja muita tukitoimia. Meiltä tutkijoilta puolestaan odotetaan lisätietoja vähittäiskaupan kestävyyshaasteista ja niiden torjunnasta päätöksenteon pohjaksi.
Kiertely käyrien kurkkujen keskuudessa on päättymäisillään. Kiero kauppias on onnistunut pyörittämään sinut pikkusormensa ympärille ja puheillaan kieputtamaan pääsi niin pyörteelle, että huomaat ostaneesi sen kauramaidon ja ruisleivän sijasta älykorkkiruuvin. Kierroksia et ole ottanut vain sinä vaan myös ruokajärjestelmän kiertotalous. Kauppa tuottaa vain vähän itse ja keskittyy muiden tuottamien elintarvikkeiden vähittäismyyntiin, joten suurin systeemimuutos syntyy hävikin vähentämisestä. Kun yritykset sidosryhmineen huolehtivat, ettei niiden toiminnassa synny turhaa hukkaa tai ylimäärää, tai hyödyntämättä jääviä sivuvirtoja, kiertokulku alkaa hiljalleen sulkeutua. Kuljetusten ja varastoinnin osalta ne voivat vaikuttaa siihen, tuleeko käytetyistä pakkauksista saman tien jätettä vai voisiko pakkauksia käyttää seuraavalla kierroksella uudelleen samaan tarkoitukseen. Lisäksi vaikkapa lämmön talteenotolla poistoilmasta on mahdollista pienentää energiahukkaa.
Kaiken kaikkiaan kyse on jälleen toimintatapojen päättymättömästä kehitystyöstä kohti täydellisyyttä. Kaikki kiertokävelyt tuntuvat päättyvän aina tähän. Ei voi korostaa liikaa. Jos maailma olisi valmis, niin olisiko meillä enää mielekästä elämää jäljellä?
Tuli mieleen, että tässä kohtaa olisi varmaan ollut asiallista puhua myös hävikkiruokakaupoista. Sepustuksesta vain tuli muutenkin ihan tarpeeksi pitkä. Vinkkinä, pariin hyvään esimerkkiin ylijäämä- ja hävikkiruoan kauppamuotoisesta myynnistä voi tutustua täällä ja täällä.
VastaaPoista