21. luku: Kestopöperöä

Idea tähän kirjoitukseen syntyi, kun kulki Turun kaupunginkirjaston hyllyluokan 68.2 (Ruoanvalmistus. Ruokakulttuuri) läpi sen seitsemäntoista kertaa. Kiehtovan vaarallinen vaellusreitti.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Kauhea nälkä. Kauanko siinä vielä kestää?"

"Kauan. Toivottavasti ainakin sata vuotta."

"..."

"Oliko vielä muuta?"

"Taidan tilata pizzan."

Anteeksi, tilasiko joku täällä listaa? Siis, tilasiko joku listan niistä keittokirjoista sen edellisen kirjalistapostauksen luettuaan? Ai ei vai? Kummallista, olisin melkein voinut vaikka... Noh. Yleisön pyynnön puutteesta huolimatta, tässä olisi muutamia meiltä Turun kaupunginkirjaston pääkirjaston tieto-osastoltakin löytyviä keitto- ja kokkausopuksia, jotka tarjoavat mahdollisuuden sukeltaa kestävämmän ruoanvalmistuksen maailmaan. Haluaisitko tehdä enemmän kasvis- tai vegaaniruokia muttet tiedä mistä aloittaa? Oletko suuri eläinten ystävä ja kaipaat vinkkejä ruoista, joita voi nauttia ilman huolta muunlajisten eläinten kaltoinkohtelusta? Haaveiletko pistäväsi koko ruokavaliosi sellaiseen muotoon, että se kiihdyttää ilmastonmuutosta ja luonnonympäristöjen tuhoutumista mahdollisimman vähän?

Jos joo, niin yritän olla avuksi. Mikäli sopii, niin tulkaa vain perässä, niin näytän tien tuoreimpien ja kestävimpien makujen pariin, meiltä ja vähän muualtakin.

Mistäpä aloitellaan?

Mika Remes, Mikko Takala, Sami Rekola & Tommi Anttonen: Sekaani – syö sekaisin, vihreämmin ja ilmastoystävällisemmin (2020)

 - kaikkien ei tarvitse ryhtyä kasvissyöjiksi saati vegaaneiksi. Itse asiassa kenenkään ei tarvitsisi. Jos vain oppisimme rutkasti rajoittamaan kestävyyden kannalta haastavimpien ruoka-aineiden kulutusta, voisimme jatkaa jopa märehtijöiden lihan ja maitotuotteiden nauttimista itseämme, toisiamme ja kotiplaneettaamme tuhoamatta. Tämä kirja kertoo, miten juuri sinä voit tehdä juuri tämän ja rakentaa ruokavaliostasi kestävän, terveellisen, monipuolisen ja jännittävän. 

Ollie Hunter & Louise Hagger: 30 easy ways to join the food revolution – a sustainable cookbook (2020)

 - tämä kirja pelaa hyvin yhteen edellisen kanssa. Se muistuttaa ruokavalion koostamisen lisäksi lähiruoan, kausiruoan ja ruokahävikin vähentämisen merkityksestä ja näyttää, miten minimoida ruokakaupassa asioidessa ja kotikeittiössä hääräillessä oman syömisen ekologinen jalanjälki herkullisella tavalla.

Kasvisruokia

Katja Bäcksbacka & Laura Kaapro: Kasvisruokatorstai (2017)

 - kasvisruokavalioksi luetaan ruokavalio, jossa ei ole lainkaan lihaa. Kestävyyden kannalta tämä on usein lihaa sisältävää ruokavaliota parempi muttei aina. Huomaa, että esimerkiksi runsaasti maitotuotteita sisältävä kasvisruokavalio voi olla ympäristön näkökulmasta huonompi vaihtoehto kuin tasapainoinen sekaruokavalio. Joka tapauksessa tämä kirja koostaa yhteen Helsingin Sanomissa esiteltyjen kasvisruokareseptien parhaimmistoa, joissa yhdistyvät ekologisuus, taloudellisuus ja terveellisyys.

Sara Ask & Lisa Bärbo: Lisää kasvisruokaa koko perheelle (2017)

 - kestävä syöminen voi olla perheelliselle hankala paikka. Tämä kirja tuo helpotusta niin koko perheen arkisiin päivällistuskailuihin kuin juhlavampiin sunnuntaibrunsseihin ja vielä juhlavampiin juhla-ateriointeihin. Kasvismurkinaa, jolle edes teinisi tai anoppisi ei kehtaa nyrpistää nenäänsä.

Kati Jaakonen: Vegeruokaa helposti – härkistä & nyhtökauraa (2017)

 - Kati Jaakonen, alias Hellapoliisi, on suomalainen kokkailun sometähti, joka on julkaissut myös lukuisia kirjoja. Kyseisessä teoksessa hän esittelee eräitä maailman helpoimpia kasvisruokareseptejä, joissa pääraaka-aineena komeilevät supisuomalaiset vaihtoehtoproteiinit. Viimeistään tässä vaiheessa tuskin enää kukaan voi naama näkkärillä mennä sanomaan, että lihattomien ruokien tekeminen olisi jotenkin työlästä.

Amanda Hellberg & Eveline Johnsson: Vegepikaruokaa (2018)

 - varsinkaan nykyään ei kasvisruoan valmistaminen ole yhtään sen pitkällisempää vääntämistä kuin liharuoan. Kasviperäisistä vaihtoehdoista loihdit burgerit, pizzat, kebabit ja hodarit tuosta vain, vaikka isommallekin syömärijengille.

Salla Korpela: P niin kuin papu (2018)

 - herne- ja palkokasvit ovat todellista ilmastoruokaa (ihan oikeasti), ja vettä ja kemikaalejakin niiden kasvattamiseen tarvitaan verrattain vähän. Kasvisruokavaliossa ne puoltavat paikkaansa tärkeänä proteiininlähteenä. Kirjassa puhutaan paitsi pavuista itsestään, myös niistä valmistetuista lihankaltaisista jalosteista, kuten Härkiksestä.

Alex Nieminen & Riikka Sukula: Vege! – tuoreita makuja kotikeittiöstä (2018)

 - haluatko kokeilla jotain uutta? Haluatko tehdä suosikkiliharuoastasi kasvisversion? Kutkutteleeko ajatus ruokaseikkailulle lähdöstä? No siinä tapauksessa tämä innovatiivinen ja kokeileva kasvisruokareseptikirja kannattaa napata haltuun mitä pikimmin.

 

Lotta Lahti & Mirka Tuovinen: Kasviksilla, kiitos – kaikki irti kasviproteiineista (2019)

 - tämä kirja laajentaa papukirjan sanomaa tuomalla mukaan muitakin kasviproteiinin lähteitä, jotta lihasta luopuminen ei tarkoittaisi välttämättömistä ravintoaineista tinkimistä. Ja jos vielä tässä vaiheessa olet sitä mieltä, että kasvisruoka on mautonta, korjaavat kirjan reseptit ja vinkit moisen harhaluulonkin.

Julia Tuvesson: Arkivegeä! – vaivatonta ja monipuolista kasvisruokaa jokaiseen päivään (2020)

 - no joo, otsikko puhuu jo omasta puolestaan. Ruotsalaisen Instagram-tähden kirja on yksi uunituoreimmista saatavilla olevista keittokirjoista, joiden avulla jopa kiireinen perheenäiti tai -isä kokkaa arjen ja legopalikoiden keskellä, kersojen kiljuessa ja puolison nalkuttaessa, koko porukalle lihatonta hyvää. Vaikka joka päivä.

Vegaaniruokia

Anu Brask: Vegaanimättöä (2017)

 - vegaaniruokavalio on useassa tutkimuksessa todettu ylivertaisen kestäväksi. Kun eläimet jätetään yhtälöstä kokonaan pois ja omaan rauhaansa, vapautetaan valtavasti laidun- ja rehupeltopinta-alaa muuhun käyttöön ja vältetään hurja määrä erilaisia päästöjä. Eettisiä kysymyksiäkin on vähemmän. Mutta: entäpä ihmisten terveys? Sanoiko joku, että kasvisruoka on terveellistä ja vegaaniruoka superterveellistä? Noh, voi se olla toisin päinkin, mutta tämä kirja ei suinkaan kerro, miten sairastuttaa itsensä kasviperäisellä ravinnolla. Se vain osoittaa, että vegaanitkin osaavat ottaa ruoasta kaiken makunautinnon irti kun oikein sille päälle sattuvat.

Maarit Kytöharju: Vegaanihaaste – 31 päivää herkutellen (2017)

 - vuodesta 2013 lähtien järjestetty Vegaanihaaste haastaa kaikki kokeilemaan täysin kasviperäistä ruokavaliota yhden kuukauden ajan. Jos haasteeseen tarttuminen houkuttaa, kannattaa tämä kirja ottaa kainaloon tueksi ja turvaksi, siitä kun löytyy reseptejä ja vinkkejä koko kuunkierron tarpeiksi. Huoletonta kokkailua, rentoa syöpöttelyä, ja erilaiset makustelijat yksinasuvista perheellisiin on huomioitu.

Sami Tallberg: Villi cityvegaani (2017)

 - no joo, kaiketi vegaaniruokavaliota noudattavia elää kaupungeissa vähän enemmän kuin haja-asutusalueilla. Vaan "cityvegaaniuden" ei tarvitse tarkoittaa yksinomaan nyhtökaurojen ja kikherneiden ostamista naapurikorttelin boheemista pikkukaupasta. Kun sekaan heittää makuja villistä luonnosta, toisensa kohtaavat urbaani ja perinteisempi ruokakulttuuri. Monipuolista ja vaivattomampaa kuin miltä kuulostaa.

Terhi Heimonen, Paula Heinonen & Inna Somersalo: Sipsikaljavegaanin kirja (2017)

 - kuka sanoikaan, että kasvisruoka on liharuokaa terveellisempää? Hetkinen, kirjoitinko tästä jo tuolla ylempänä...? Juu, siis piti sanomani, että olet saattanut hyvinkin jo kuulla Sipsikaljavegaaneista, eli sipsareista. Tämän kirjan avulla sinustakin voi tulla sellainen, täysin rinnoin ja pystypäin, kasviperäisen ruoan intohimoinen nautiskelija.

Elina Innanen: Chocochilin arkiruokaa – 30 minuutin vegaanireseptit (2019)

 - kenties Suomen suosituin kasviperäiseen ruokaan erikoistunut blogi on ruokaintoilija Elina Innasen hengentuote. Aktiivisten seuraajiensa innoittamana häneltä julkaistiin männä vuonna kirja, jossa esitellään vauhdikkaasti valmistuvia ruokia kiireisen arjen keskellä kokkailtaviksi ja syötäviksi. Kaikki reseptit ovat alusta loppuun saakka vegaanisia.

Luonnon antimista

Michael Björklund & Linda Forth: Micken villiruoka (2018)

 - usein muistetaan ylistää, miten ainutlaatuisen monipuolinen kestävän ravinnon aarreaitta meillä suomalaisilla onkaan. Jaa missä? No metsissämme, järvissämme ja muissa luontoympäristöissamme. Tuskin on olemassa montaa kestävämpää tapaa syödä kuin hyödyntää kotimaisia metsämarjoja, sieniä, villikalaa ja riistaa. Ahvenanmaan suosikkinähtävyyksiin lukeutuva Micke Björklund on todellinen ruoan asiantuntija, eikä vähiten juuri edellämainittujen antimien saralla. Ruoan hankkiminen villistä luonnosta ei kenties ole se helpoin reitti, mutta Micken vinkeillä polku tasoittuu huomattavasti.

Sanna Katajainen: Villiyrtit niityltä pataan (2020)

 - tätä kirjaa voisi sanoa Satokausikalenterin serkuksi. Se todellakin on kalenterinomainen johdatus villiyrttien keruuseen ja hyödyntämiseen ja sisältää tilaa omille muistiinpanoille (jätä mahdollisuus käyttämättä, jos lainaat kirjan kirjastosta!). Kaiken lisäksi se on kevyt kantaa mukana, missä ikinä voikukkia tai nokkosia metsästätkään.

Ville Haapasalo, Juha Metso & Petri Pietiläinen: Sieniä ja villiruokaa Villen tapaan (2020)

 - kyllä vain, yksi Ville Haapasalon leipälajeista on ruoka (leipäpä hyvinkin). Tämä kirja yhdistelee villemäiseen tapaan sieniruokia ja turinointia metsäisiltä taipaleilta ja itäeurooppalaisista keittiöistä. Opuksen kyydissä saattaa olla jopa niin hauskaa, että huomaat kohta syöneesi koko lautasellisen tattikeittoa, vaikka vielä eilen et voinut sietää sienten makua!

Marja Hartola: Aitoja makuja luonnosta (2019)

 - tätä tuoreempaa ja näin kattavaa suomalaista villiruokakirjaa saa etsiä kaukaa ja koko hakureissu aivan turhaan. Kirjoittaja on ihka oikea ruokakulttuurin historian tutkija, jonka laatimien yli sadan reseptin seasta voi bongata paljon lisätietoa ruoan hankkimisesta maamme vehreistä aarreaitoista, historiasta nykypäivään.

Juha Jormanainen: Luonnon supermarket – kalaa, riistaa, sieniä, marjoja (2018)

 - siinä, missä Hartolan kirja on täynnä toinen toistaan houkuttelevampia reseptejä, tämä eräkirjailija Juha Jormanaisen teos pyrkii opastamaan lukijansa omaksumaan kokonaan uudenlaisen elämäntavan. Osana tätä elämäntapaa ovat rohkeus etsiä itse ruokaa luonnosta, käsitellä ruokansa itse ja valmistaa niistä itselleen syötävää mutta ennen kaikkea arvostus kestävää, terveellistä ja herkullista ruokaa kohtaan. Mainio vastinpari edelliselle, lainaa vaikka molemmat kerralla.

Sadonkorjuun aika

Sanna Autere & Sanna Peurakoski: Vegesato! – maailman parhaat maut satokauden kasviksista (2018)

 - satokauden mukainen syöminen on ekologisesti fiksua, sillä se tukee mahdollisimman resurssiviisasta ruoantuotantoa. Kun hommaa vihanneksensa ja hedelmänsä niiden ollessa "paljaan taivaan alla" parhaimmillaan, ei pitkää varastointia tai kasvihuonekasvatusta välttämättä tarvita, joihin kuluu turhaan energiaa. Kyseinen kirja osoittaa, miten satokausikasviksista voi nauttia vuoden läpeensä. Mukana on ohjeita myös vähemmälle käytölle jääneiden hevien kokkailuun, löydätkö ehkä niiden joukosta oman uuden suosikin?

Pirjo Toikkanen & Laura Riihelä: Rouva Kasviksen parhaat (2017)

 - Rouva Kasvis eli toimittaja ja köksänmaikka Pirjo Toikkanen on runoillut kirjan, jonka kymmenien ja taas kymmenien reseptien joukosta löytyy niin perinteisiä klassikoita kuin trendikkäitä uutuuksiakin. Ruokaohjeissa esiin pääsevät eri vuodenaikojen parhaimmat satokauden mukaiset kasvikset, mutta ei lihaakaan ole unohdettu, sillä myös villinä kasvaneiden eläinten lihalla on oma sesonkinsa.

Anna kun mummosi näyttää

Sari Spåra: Isoäidin parhaat reseptit – kodin keittokirja (2020)

 - jos haluaa kokata kestävästi, kannattaa käyttää menneiden aikojen reseptejä. Nimittäin, silloin muinoin, kun ruokaa ei ollut saatavilla pikkurahalla jokaisesta kadunkulmasta, paljon ennen ruoan verkkokauppojen aikakautta, oli käytännössä välttämätöntä laittaa ruokaa niin, että siitä otettiin kaikki hyöty irti eikä mitään heitetty haaskuuseen. Samasta syystä ruokaa ja raaka-aineita myös arvostettiin aivan toisella tavalla kuin nykyisin yleistä on. Eikä siinä vielä kaikki: noudattamalla perinteisiä reseptejä, voi pistää pötyä pöytään myös edullisesti ja yllättävän pienellä vaivalla. Tämä isoäidin keittokirja on yksi esimerkki tuoreista, "mummolareseptejä" esittelevistä teoksista. Uutuuksien rinnalle kannattaa kuitenkin ottaa niitä klassikko-opuksiakin, joita löytyy esimerkiksi kirjastojen varastosta peräti 1800-luvulta saakka.

Kai Linnilä: Isoisän keittokirja (2017)

 - no mutta tottahan nyt toki vaaritkin ruokaa laittaa osaa. Vaikka tässä kirjassa on aika paljon reseptejä, joissa pääosaan nousevat eläinperäiset tuotteet, ovat niiden valmistustavat ja niissä käytetyt raaka-aineet kestävyyden takuuna, ainakin pitkälle prosessoituihin eineksiin verrattuna. Aah, mummolan tuoksun voi suorastaan haistaa nenässään täältä parinsadan kilometrin päästäkin. 

Kestävää lihaa?

Sinimaaria Kangas: Eettisen lihansyönnin käsikirja (2017)

 - kuten sanottua, edes lihansyöntiä ei tarvitse lopettaa kokonaan, kunhan harrastaa sitä kohtuudella ja valitsee lautaselleen vain parasta. Yleisopasta kestävään lihansyöntiin, joka sisältäisi myös kokkausohjeita, oli yllättävän vaikea löytää. Tämä kirja on ehkä kaikista tarjolla olevista paras, vaikkei varsinaisia reseptejä sisälläkään. Kuitenkin, sen avulla on mahdollista vertailla eri lihoja ja tuotantotapoja, jotta voisi jatkaa hyvillä mielin sekasyöjänä ilman, että osallistuu eettisesti kyseenalaisen ja kestämättömän lihakarjatalouden ylläpitämiseen.

Merja Koski: Onneks on luomua (2017)

 - edellisen kirjan kohdalla esittämäni huomion löytämisen vaikeudesta voisi toistaa tässä. Varsinaista luomuruokakirjaa ei nähtävästi ainakaan aivan viime vuosina ole julkaistu. Kyseinen teos muutaman vuoden takaa puhuu luomusta yleisellä tasolla, mutta koska iso osa sen sisällöstä käsittelee nimenomaan ruokaa, saattaa sitä lukemalla arvioida, kuinka kestävää puuhaa se luomuraaka-aineista kokkaaminen loppujen lopuksi on.

Markus Maulavirta: Unohtuiko jotain? (2019)

 - lihansyönnistä puhuttaessa muistetaan yleensä vain muutama hassu eläin. Keittiömestari, tietokirjailija ja erämies Markus Maulavirta muistuttaa, että monien muidenkin eläinten lihaa on mahdollista syödä ja että moni näistä on selvästi niitä perusnautoja, -possuja ja -kanoja kestävämpi vaihtoehto. Miltä kuulostaisi vaikka jänispata tai teeripaisti? Lisäksi kirjassa esitetään osuvaa kritiikkiä tiettyjen ruhonosien suosimista ja hylkimistä kohtaan. Saisiko olla munuaispiirasta? 

Janne Rautio: Suomalaista villikalaa – uusia herkkuja särkikaloista ja muista rantojemme saaliista (2018)

 - kalaan tulikin jo viitattua aiemmassa osiossa. Kalan valitseminen lautaselle ei ole yksiselitteisesti kestävä ratkaisu, mutta lähijärvestä pyydystetyn fisun kanssa tuskin voi mennä pahasti pieleen. Kalaruokakirjoja löytyy varmasti enemmänkin, mutta tämä vaikuttaa erityisen lupaavalta, erityisesti suomalaiselle lukijalle sopivalta tapaukselta. Opi arvostamaan koko kotimaisten villikalojen suurta perhettä!

Kati Pohja & Mikko Mäntyniemi: Riistaa lautasella (2018)

 - aivan, myös riistasta tuli jo puhuttua yllä. Villinä kasvaneiden riistaeläinten lihan syöminen on tehotuotettujen eläinten popsimista kestävämpää. Ai miten niin? No, luepa tämä kirja, joka tarjoilee ohjeita nimenomaan riistaruokien valmistamiseen, ja tee omat johtopäätöksesi. 

Topi Kairenius: Hyönteiskokki (2018)

 - älkää unohtako "minikarjaa"! Vielä pari vuotta sitten innostus hyönteissyöntiä kohtaan kupli kiivaana ja hyönteisiä ruoaksi kasvattavia startupeja ilmaantui Suomenkin yrityskartalle lukuisia. Ehkei aika ollut tuolloin vielä kypsynyt kotisirkoille ja jauhomadoille; kuitenkin, juuri nyt mahdollisuudet kokata ruokaa hyönteisistä ovat paremmat kuin koskaan. Hyönteiskokki Topi Kaireniuksen helposti lähestyttävillä resepteillä nouset kestävän lihansyönnin aallonharjalle.