19. luku: Kirjastontädin menyy
Kaikkia kirjaston työntekijöitä kutsutaan kirjastontädeiksi. Sukupuolestaan ja työtehtävistään riippumatta.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Olen työskennellyt kirjaston tieto-osaston apupoikana nyt kolme viikkoa. Sinä aikana olen saanut oppia muutaman perusasian, kuten: 1) lakikirjat ovat painavaa asiaa; 2) ruokakirjoja hyllyttäessä tulee helposti nälkä; 3) Hullu kuin äidiksi tullut on ehkä kaikkien aikojen nerokkaimmin - ja inhorealistisimmin - nimetty kirja; ja 4) 14 Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjaa vie hyllyssä enemmän tilaa kuin Kimi Räikkönen itse veisi.
Mutta ei nyt puhuta kirjojen nimekkeistä, tiiliskiviin kirjatuista perustuslaeista tai kirjoista, joiden kloonausalgoritmiin on päässyt pilkkuvirheen pahalainen. Puhutaan ruokakirjoista, ei tosin niiden ulkokuoren katselun tai sisällön silmäilyn aikaansaamista suolen murinoista, vaan sellaisista teoksista, jotka käsittelevät ruoan kestävyyttä. Ei siis reseptikirjoja täällä päin, jos niitä tulit hakemaan, muualta etsi. Tässä kirjoituksessa esittelen muutaman itse lukemani ruokakirjan, joita voin suositella. Lisäksi nostan esiin joitakin kirjoja, jotka löytyvät omalta lukulistaltani ja jotka vaikuttavat vähintäänkin läpikäynnin arvoisilta. Kirjalista on suodatettu siten, että mukaan on otettu vain korkeintaan kymmenen vuotta vanhoja teoksia, jotka on lainattavissa Turun kaupunginkirjaston kirjastoista joko fyysisenä tai sähköisenä versiona.
Pelin nimi on: kirjastontädin ruokakirjalista.
Mervi M. Seppänen (toim.): Maailma muuttuu, muuttuuko maatalous? (2012)*
Tämä kirja on mahdollisesti ihkaensimmäinen, johon tartuin väitöstutkimustani suunnitellessa. Jo kohta kymmenvuotias opus on ikääntynyt tyylikkäästi puhuessaan mm. maatalouden ympäristövaikutuksista, energiankulutuksesta ja -tuotannosta maataloudessa, maatalousmaiden elonkirjosta ja maatalousetiikasta. Tämän blogin aiheen kannalta kiinnostavinta sisältöä kirjassa ovat osiot, joissa käsitellään peltomaiden hiilensidontaa, lannoitteiden käyttöä sekä maatalouden ravinnekierron toteuttamista ja joissa rinnakkain ovat kasvin- ja eläintuotannon ympäristövaikutukset.
Kirja on informatiivinen mutta samalla selkeä ja helposti ymmärrettävä. Sen näkökulmaa ei ole rajattu maantieteellisesti mutta maataloutta tarkastellaan siinä vahvasti suomalaisesta ja pohjoiseurooppalaisesta näkövinkkelistä.
Tuija Mononen & Tiina Silvasti: Hyvä ja paha ruoka - ruoan tuotannon ja kuluttamisen vaikutukset (2012)
Kyseinen kirja ei ole enää aivan uusi mutta liimaantuu edelleen monin paikoin tiiviisti aikaan kiinni. Se pohtii ruokajärjestelmiemme moninaisia vaikutuksia toisaalta ympäristöön, toisaalta meihin ihmisiin. Kantavana teemana kirjassa säilyy sana muutos: miten ruokajärjestelmissä vastataan maailman muuttumiseen vaikkapa tavalla, jota olemme päässeet viime kuukausina kosketusetäisyydeltä todistamaan. Käsittelyssä ovat esimerkiksi geenitekniikan uhat ja mahdollisuudet, globaalin ruokaturvan tila sekä luomu- ja lähituotannon merkitys.
En ole lukenut kirjaa. Silti, olen vakuuttunut, että siitä on löydettävissä paljon kiintoisaa tietoa ruokamme kestävyyden eri ulottuvuuksista, meiltä ja maailmalta.
Kaisa Karttunen, Laura Kihlström & Sanna-Liisa Taivalmaa: Nälkä ja yltäkylläisyys - ruokaturva maailmassa (2014)*
Toinen kirja, jonka olen väitöstutkimustani varten käynyt läpi. Nimekkeen mukaisesti kirjan sivuilla keskiössä on ruokaturva ja sen monet ulottuvuudet ruoan saatavuudesta saavutettavuuteen, laadusta kokonaiskestävyyteen. Maapallolla ruokaa riittäisi meille kaikille, mutta syystä tai toisesta ruokaturva ei toteudu toivotulla tavalla edes kaikkein pisimmälle kehittyneissä maissa. Jotta tilanne saadaan korjattua, on tehtävä valtionrajat ylittävää kehitystyötä ja samalla rukattava uuteen uskoon kansalliset ja paikalliset ruokajärjestelmät.
Kyseessä on suomalainen, vahvasti globaalin näkökannan ottava teos. Tämäkään ei ole sitä kaikkein kevyintä asiaa mutta yleistajuisesti kirjoitettu ja sopii lukemistoksi kenelle tahansa maailman ruokaturvan tilasta kiinnostuneelle.
Hanna Mattila (toim.): Vähemmän lihaa - kohti kestävää ruokakulttuuria (2016)*
Myös tämä kirja tuli tutuksi väitöstutkimuksen suunnittelun alkuvaiheessa. Sen sivuilta paljastuu, että vaikka suomalaisten lihankulutus on kasvanut näihin päiviin saakka jokseenkin tasaisesti, on siinä ilmennyt muunlaisia muutoksia, ja myös asenteemme lihan tuotantoa ja kuluttamista kohtaan on muuttunut. Lisäksi kirjassa eritellään jonkin verran lihatalouteen linkittyviä ympäristövaikutuksia ja esitellään laajemmin keinoja, joilla lihankulutuksemme saataisiin laskettua ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävälle tasolle.
Vähemmän lihaa kannustaa lukijaansa pohtimaan kriittisesti omia lihankulutustottumuksiaan ja asenteitaan lihan syömistä kohtaan. Siitä saa hyviä vinkkejä, miten ruokavalionsa pystyy pienin helpoin keinoin muokkaamaan ympäristöystävälliseksi ja vastuulliseksi. Kirja on lukemistani teoksista mielestäni lukijaystävällisin katsaus ruokajärjestelmiemme kestävyyteen.
Risto Isomäki: Meat, milk and climate - why it is absolutely necessary to reduce the consumption of animal products (2016)
Isomäen kirjoista tutummaksi ovat tulleet hänen tieteisromaaninsa Sarasvatin hiekkaa -teoksen johdolla. Fiktion lomassa tuottelias kynäilijä on raapustanut muistiin useammankin selkotajuisen tietokirjan, jotka varsinkin viime vuosina ovat olleet ilmastonmuutospainotteisia. Kun ensimmäisen kerran kuulin tästä eläinperäisten tuotteiden kulutuksen ja ilmaston välistä ongelmasuhdetta käsittelevästä kirjasta, innostuin salamana. Silti, vielä kolmisen vuotta myöhemminkin sen nimi yhä löytyy lukulistaltani, sillä sen kirjastosaatavuus on ainakin täällä Turussa yllättävän kehno (kunnes huomaan, että se on julkaistu sähköisessä muodossa, eikä mulle ole kerrottu mitään!).
Älä sinä ole samanlainen kuhnuri kuin minä. Nappaa Isomäki mukaan riippumattoon ja lue karjatalouden monimuotoisista päästöistä, pellonraivauksesta elinympäristöissä ja muista eläintuotantomme ilmastoihottumista.
Juha Ketola, Katleena Kortesuo & Mikko Sairanen: Älä syötä ruokahukkaa (2018)
Tottahan tälle listalle piti saada yksi ruokahävikkikirjakin. Tarjolla on aika paljon kuluttajille suunnattuja ruokahävikin vähentämistä käsitteleviä vinkkiopuksia ja "näin sen tein" -henkisiä tarinakirjoja – suomeksikin – akateemisesti korkeatasoisempien teosten jäädessä selvästi vähemmistöön. Älä syötä ruokahukkaa ei valitettavasti aivan kuulu jälkimmäiseen porukkaan, vaikka löytyy sen sivuilta sentään vähän tutkimustietoakin ruokahävikin määristä ja vaikutuksista ympäristöön, ruokaturvaan ja kansantalouteen. Arvioisin sitä täysin lukemisen arvoiseksi, jos tuskailet nurkkiisi pilaantuvien elintarvikkeiden määrän kanssa. Jos sen sijaan kaipaat tieteellisempää katsausta aiheeseen, joudut tyytymään ulkomuodoltaan kuivakkaampiin tapauksiin, joita mm. Luonnonvarakeskuksen ansiokkaan työn ansiosta löytyy mukavasti myös suomen kielellä.
Aloita joka tapauksessa tästä. Vaikka en ole sitä vielä itse lukenut, niin näyttää se pätevältä tai ainakin ajantasaiselta johdatukselta hävikkiruoan maailmaan.
Mervi M. Seppänen, Sirpa Kurppa, Marketta Rinne & Laura Alakukku: Ruokaa! Kestävä maatalous ja ruoantuotanto (2019)*
Tässä olisi teille oppikirja kestävään ruokajärjestelmään. Kirja kuului lukemistooni väitöstutkimukseni suunnitteluvaiheen ollessa jo pidemmällä. Se tarjoaa muun muassa kotimaisen määritelmän ruokajärjestelmälle ja pohtii erityisesti ruokajärjestelmämme ekologista kestävyyttä. Siinä huomautetaan, että koska kaupallista maataloutta ja elintarvitejalostusta ohjaavat lähinnä taloudelliset ajurit, on tärkeää tarkastella näiden sektoreiden ulkoisvaikutuksia ympäristöön ja ruoan syöjiin eli ihmisiin. Kirjan lopussa visioidaan, miltä tulevaisuuden maatila voisi näyttää ruoan ja energian tuotantoineen, resurssien kierrätyksineen ja älykkäine järjestelmineen.
Ruokaa! on lähtökohtaisesti oppikirja, mikä tekee siitä helposti ymmärrettävän ja paikoin jopa turhankin yksinkertaisen. Joka tapauksessa havainnollisia kuvia on paljon, ja opuksen lukaisee nopeammin kuin sivumäärä antaisi ymmärtää.
Sari Peltonen & Eija Hagelberg (toim.): Ilmastoviisas maatilayritys (2019)*
Tätä pientä kirjasta lukiessa kannattaa ottaa huomioon, että se on ProAgrian tuottama ja että sen kirjoittajien joukossa on muun muassa Valion Oy:n edustajia. Jo kirjasen sisältämät mainokset paljastavat sen olevan vahvasti maatilayrittäjille suunnattu. Se painottaa taloudellista hyötyä tuottavia ratkaisukeinoja kotimaisen maatalouden ilmastokestävyyden kohentamiseksi, mutta on samalla ihan hyödyllinen katsaus maatalouden ilmastovaikutuksiin muuten vain aiheesta kiinnostuneelle pulliaiselle. Sivuilta löytyy juttua niin hiiliviljelystä, ravinteiden kierrosta, hiilineutraalin maitoketjun mahdollisuuksista kuin maatilojen energian tuotannosta ja kulutuksestakin.
Suvi Auvinen: Lihan loppu (2019)
Suvi Auvinen on suorapuheinen toimittaja ja yrittäjä, jonka kanssa en ehkä ole kaikista asioista aivan samaa mieltä mutta jota seuraan silti Twitterissä nyt esittelyssä olevan, vieläkin tuoreena tuoksuvan kirjan ansiosta. Lihan lopussa hän maalailee kuvaa maailmasta, jossa ihmiset ovat lakanneet kokonaan syömästä lihaa. Mitä muutos merkitsee yhteiskunnan eri osa-alueiden kannalta? Pitääkö meidän kaikkien ryhtyä kasvissyöjiksi tai vegaaneiksi ilmastokatastrofin estämiseksi? Onko tämä edes realismia, ja jos on, niin miten hemmetissä se voisi onnistua?
Tämä kirja on listalla jonkinmoisena villinä korttina, sillä en ole aivan varma, kuinka informatiivinen se lopulta on ruoan kestävyyden näkökulmasta. Joka tapauksessa se on ennemmin tai myöhemmin PAKKO siirtää lukulistalta lukupöydälle ja avata ensimmäinen sivu silmien eteen. Ellei muuta, on luvassa ainakin tunnekuohuja suuntaan jos toiseenkin.
Carolyn Steel: Sitopia - how food can save the world (2020)
Kansainvälisenä tähtivieraana ruokakirjalistalle saatiin lähestulkoon vastasyntynyt teos, joka jo kohdussa ilmaisi enfant terriblen piirteitä. Carolyn Steel on itse asiassa arkkitehti mutta myös utopisti ja visionääri, joka on luonut käsitteen "sitopia" kuvaamaan ihmisten maailman ruokakeskeisyyttä. Ruoka linkittyy ympäristösuhteeseemme. Ruoka linkittyy talouteen. Ruoka linkittyy asemaamme ja toimintaamme yhteiskunnan jäseninä. Ruoka on aivan keskeinen osa kulttuuria. Emme voi lakata syömästä, joten meidän on ihmiskuntana päätettävä, miten sen teemme, kun meitä on täällä ihan kohta kahdeksan miljardia, ilmastonmuutos ja elonkirjon köyhtyminen etenevät kiihtyvällä tahdilla, globaalit pandemiat yleistyvät ja elintärkeiden resurssien ehtyminen uhittelee nurkan takana esitellen jo puolimetrisiä raatelukynsiään.
Lukematta Sitopiasta yhtään mitään muuta kuin muutaman netistä löytyvän esittelytekstin, voi jo tuntea inspiraation kihelmöivän voiman ihonsa alla. Tämä kirja on saatava käsiin ennemmin tai myöhemmin. Jos kolmas kotimainen ei tuota sinulle hankaluuksia, niin testaa tätä ja kerro sitten asteikolla ysistä kymppiin, miten innoissasi olet.
____________________________
* suositellaan kokemuksen perusteella
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuva: Penny Richards/Wikimedia Commons
Olen työskennellyt kirjaston tieto-osaston apupoikana nyt kolme viikkoa. Sinä aikana olen saanut oppia muutaman perusasian, kuten: 1) lakikirjat ovat painavaa asiaa; 2) ruokakirjoja hyllyttäessä tulee helposti nälkä; 3) Hullu kuin äidiksi tullut on ehkä kaikkien aikojen nerokkaimmin - ja inhorealistisimmin - nimetty kirja; ja 4) 14 Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjaa vie hyllyssä enemmän tilaa kuin Kimi Räikkönen itse veisi.
Mutta ei nyt puhuta kirjojen nimekkeistä, tiiliskiviin kirjatuista perustuslaeista tai kirjoista, joiden kloonausalgoritmiin on päässyt pilkkuvirheen pahalainen. Puhutaan ruokakirjoista, ei tosin niiden ulkokuoren katselun tai sisällön silmäilyn aikaansaamista suolen murinoista, vaan sellaisista teoksista, jotka käsittelevät ruoan kestävyyttä. Ei siis reseptikirjoja täällä päin, jos niitä tulit hakemaan, muualta etsi. Tässä kirjoituksessa esittelen muutaman itse lukemani ruokakirjan, joita voin suositella. Lisäksi nostan esiin joitakin kirjoja, jotka löytyvät omalta lukulistaltani ja jotka vaikuttavat vähintäänkin läpikäynnin arvoisilta. Kirjalista on suodatettu siten, että mukaan on otettu vain korkeintaan kymmenen vuotta vanhoja teoksia, jotka on lainattavissa Turun kaupunginkirjaston kirjastoista joko fyysisenä tai sähköisenä versiona.
Pelin nimi on: kirjastontädin ruokakirjalista.
Mervi M. Seppänen (toim.): Maailma muuttuu, muuttuuko maatalous? (2012)*
Tämä kirja on mahdollisesti ihkaensimmäinen, johon tartuin väitöstutkimustani suunnitellessa. Jo kohta kymmenvuotias opus on ikääntynyt tyylikkäästi puhuessaan mm. maatalouden ympäristövaikutuksista, energiankulutuksesta ja -tuotannosta maataloudessa, maatalousmaiden elonkirjosta ja maatalousetiikasta. Tämän blogin aiheen kannalta kiinnostavinta sisältöä kirjassa ovat osiot, joissa käsitellään peltomaiden hiilensidontaa, lannoitteiden käyttöä sekä maatalouden ravinnekierron toteuttamista ja joissa rinnakkain ovat kasvin- ja eläintuotannon ympäristövaikutukset.
Kirja on informatiivinen mutta samalla selkeä ja helposti ymmärrettävä. Sen näkökulmaa ei ole rajattu maantieteellisesti mutta maataloutta tarkastellaan siinä vahvasti suomalaisesta ja pohjoiseurooppalaisesta näkövinkkelistä.
Tuija Mononen & Tiina Silvasti: Hyvä ja paha ruoka - ruoan tuotannon ja kuluttamisen vaikutukset (2012)
Kyseinen kirja ei ole enää aivan uusi mutta liimaantuu edelleen monin paikoin tiiviisti aikaan kiinni. Se pohtii ruokajärjestelmiemme moninaisia vaikutuksia toisaalta ympäristöön, toisaalta meihin ihmisiin. Kantavana teemana kirjassa säilyy sana muutos: miten ruokajärjestelmissä vastataan maailman muuttumiseen vaikkapa tavalla, jota olemme päässeet viime kuukausina kosketusetäisyydeltä todistamaan. Käsittelyssä ovat esimerkiksi geenitekniikan uhat ja mahdollisuudet, globaalin ruokaturvan tila sekä luomu- ja lähituotannon merkitys.
En ole lukenut kirjaa. Silti, olen vakuuttunut, että siitä on löydettävissä paljon kiintoisaa tietoa ruokamme kestävyyden eri ulottuvuuksista, meiltä ja maailmalta.
Kaisa Karttunen, Laura Kihlström & Sanna-Liisa Taivalmaa: Nälkä ja yltäkylläisyys - ruokaturva maailmassa (2014)*
Toinen kirja, jonka olen väitöstutkimustani varten käynyt läpi. Nimekkeen mukaisesti kirjan sivuilla keskiössä on ruokaturva ja sen monet ulottuvuudet ruoan saatavuudesta saavutettavuuteen, laadusta kokonaiskestävyyteen. Maapallolla ruokaa riittäisi meille kaikille, mutta syystä tai toisesta ruokaturva ei toteudu toivotulla tavalla edes kaikkein pisimmälle kehittyneissä maissa. Jotta tilanne saadaan korjattua, on tehtävä valtionrajat ylittävää kehitystyötä ja samalla rukattava uuteen uskoon kansalliset ja paikalliset ruokajärjestelmät.
Kyseessä on suomalainen, vahvasti globaalin näkökannan ottava teos. Tämäkään ei ole sitä kaikkein kevyintä asiaa mutta yleistajuisesti kirjoitettu ja sopii lukemistoksi kenelle tahansa maailman ruokaturvan tilasta kiinnostuneelle.
Hanna Mattila (toim.): Vähemmän lihaa - kohti kestävää ruokakulttuuria (2016)*
Myös tämä kirja tuli tutuksi väitöstutkimuksen suunnittelun alkuvaiheessa. Sen sivuilta paljastuu, että vaikka suomalaisten lihankulutus on kasvanut näihin päiviin saakka jokseenkin tasaisesti, on siinä ilmennyt muunlaisia muutoksia, ja myös asenteemme lihan tuotantoa ja kuluttamista kohtaan on muuttunut. Lisäksi kirjassa eritellään jonkin verran lihatalouteen linkittyviä ympäristövaikutuksia ja esitellään laajemmin keinoja, joilla lihankulutuksemme saataisiin laskettua ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävälle tasolle.
Vähemmän lihaa kannustaa lukijaansa pohtimaan kriittisesti omia lihankulutustottumuksiaan ja asenteitaan lihan syömistä kohtaan. Siitä saa hyviä vinkkejä, miten ruokavalionsa pystyy pienin helpoin keinoin muokkaamaan ympäristöystävälliseksi ja vastuulliseksi. Kirja on lukemistani teoksista mielestäni lukijaystävällisin katsaus ruokajärjestelmiemme kestävyyteen.
Risto Isomäki: Meat, milk and climate - why it is absolutely necessary to reduce the consumption of animal products (2016)
Isomäen kirjoista tutummaksi ovat tulleet hänen tieteisromaaninsa Sarasvatin hiekkaa -teoksen johdolla. Fiktion lomassa tuottelias kynäilijä on raapustanut muistiin useammankin selkotajuisen tietokirjan, jotka varsinkin viime vuosina ovat olleet ilmastonmuutospainotteisia. Kun ensimmäisen kerran kuulin tästä eläinperäisten tuotteiden kulutuksen ja ilmaston välistä ongelmasuhdetta käsittelevästä kirjasta, innostuin salamana. Silti, vielä kolmisen vuotta myöhemminkin sen nimi yhä löytyy lukulistaltani, sillä sen kirjastosaatavuus on ainakin täällä Turussa yllättävän kehno (kunnes huomaan, että se on julkaistu sähköisessä muodossa, eikä mulle ole kerrottu mitään!).
Älä sinä ole samanlainen kuhnuri kuin minä. Nappaa Isomäki mukaan riippumattoon ja lue karjatalouden monimuotoisista päästöistä, pellonraivauksesta elinympäristöissä ja muista eläintuotantomme ilmastoihottumista.
Juha Ketola, Katleena Kortesuo & Mikko Sairanen: Älä syötä ruokahukkaa (2018)
Tottahan tälle listalle piti saada yksi ruokahävikkikirjakin. Tarjolla on aika paljon kuluttajille suunnattuja ruokahävikin vähentämistä käsitteleviä vinkkiopuksia ja "näin sen tein" -henkisiä tarinakirjoja – suomeksikin – akateemisesti korkeatasoisempien teosten jäädessä selvästi vähemmistöön. Älä syötä ruokahukkaa ei valitettavasti aivan kuulu jälkimmäiseen porukkaan, vaikka löytyy sen sivuilta sentään vähän tutkimustietoakin ruokahävikin määristä ja vaikutuksista ympäristöön, ruokaturvaan ja kansantalouteen. Arvioisin sitä täysin lukemisen arvoiseksi, jos tuskailet nurkkiisi pilaantuvien elintarvikkeiden määrän kanssa. Jos sen sijaan kaipaat tieteellisempää katsausta aiheeseen, joudut tyytymään ulkomuodoltaan kuivakkaampiin tapauksiin, joita mm. Luonnonvarakeskuksen ansiokkaan työn ansiosta löytyy mukavasti myös suomen kielellä.
Aloita joka tapauksessa tästä. Vaikka en ole sitä vielä itse lukenut, niin näyttää se pätevältä tai ainakin ajantasaiselta johdatukselta hävikkiruoan maailmaan.
Mervi M. Seppänen, Sirpa Kurppa, Marketta Rinne & Laura Alakukku: Ruokaa! Kestävä maatalous ja ruoantuotanto (2019)*
Tässä olisi teille oppikirja kestävään ruokajärjestelmään. Kirja kuului lukemistooni väitöstutkimukseni suunnitteluvaiheen ollessa jo pidemmällä. Se tarjoaa muun muassa kotimaisen määritelmän ruokajärjestelmälle ja pohtii erityisesti ruokajärjestelmämme ekologista kestävyyttä. Siinä huomautetaan, että koska kaupallista maataloutta ja elintarvitejalostusta ohjaavat lähinnä taloudelliset ajurit, on tärkeää tarkastella näiden sektoreiden ulkoisvaikutuksia ympäristöön ja ruoan syöjiin eli ihmisiin. Kirjan lopussa visioidaan, miltä tulevaisuuden maatila voisi näyttää ruoan ja energian tuotantoineen, resurssien kierrätyksineen ja älykkäine järjestelmineen.
Ruokaa! on lähtökohtaisesti oppikirja, mikä tekee siitä helposti ymmärrettävän ja paikoin jopa turhankin yksinkertaisen. Joka tapauksessa havainnollisia kuvia on paljon, ja opuksen lukaisee nopeammin kuin sivumäärä antaisi ymmärtää.
Sari Peltonen & Eija Hagelberg (toim.): Ilmastoviisas maatilayritys (2019)*
Tätä pientä kirjasta lukiessa kannattaa ottaa huomioon, että se on ProAgrian tuottama ja että sen kirjoittajien joukossa on muun muassa Valion Oy:n edustajia. Jo kirjasen sisältämät mainokset paljastavat sen olevan vahvasti maatilayrittäjille suunnattu. Se painottaa taloudellista hyötyä tuottavia ratkaisukeinoja kotimaisen maatalouden ilmastokestävyyden kohentamiseksi, mutta on samalla ihan hyödyllinen katsaus maatalouden ilmastovaikutuksiin muuten vain aiheesta kiinnostuneelle pulliaiselle. Sivuilta löytyy juttua niin hiiliviljelystä, ravinteiden kierrosta, hiilineutraalin maitoketjun mahdollisuuksista kuin maatilojen energian tuotannosta ja kulutuksestakin.
Suvi Auvinen: Lihan loppu (2019)
Suvi Auvinen on suorapuheinen toimittaja ja yrittäjä, jonka kanssa en ehkä ole kaikista asioista aivan samaa mieltä mutta jota seuraan silti Twitterissä nyt esittelyssä olevan, vieläkin tuoreena tuoksuvan kirjan ansiosta. Lihan lopussa hän maalailee kuvaa maailmasta, jossa ihmiset ovat lakanneet kokonaan syömästä lihaa. Mitä muutos merkitsee yhteiskunnan eri osa-alueiden kannalta? Pitääkö meidän kaikkien ryhtyä kasvissyöjiksi tai vegaaneiksi ilmastokatastrofin estämiseksi? Onko tämä edes realismia, ja jos on, niin miten hemmetissä se voisi onnistua?
Tämä kirja on listalla jonkinmoisena villinä korttina, sillä en ole aivan varma, kuinka informatiivinen se lopulta on ruoan kestävyyden näkökulmasta. Joka tapauksessa se on ennemmin tai myöhemmin PAKKO siirtää lukulistalta lukupöydälle ja avata ensimmäinen sivu silmien eteen. Ellei muuta, on luvassa ainakin tunnekuohuja suuntaan jos toiseenkin.
Carolyn Steel: Sitopia - how food can save the world (2020)
Kansainvälisenä tähtivieraana ruokakirjalistalle saatiin lähestulkoon vastasyntynyt teos, joka jo kohdussa ilmaisi enfant terriblen piirteitä. Carolyn Steel on itse asiassa arkkitehti mutta myös utopisti ja visionääri, joka on luonut käsitteen "sitopia" kuvaamaan ihmisten maailman ruokakeskeisyyttä. Ruoka linkittyy ympäristösuhteeseemme. Ruoka linkittyy talouteen. Ruoka linkittyy asemaamme ja toimintaamme yhteiskunnan jäseninä. Ruoka on aivan keskeinen osa kulttuuria. Emme voi lakata syömästä, joten meidän on ihmiskuntana päätettävä, miten sen teemme, kun meitä on täällä ihan kohta kahdeksan miljardia, ilmastonmuutos ja elonkirjon köyhtyminen etenevät kiihtyvällä tahdilla, globaalit pandemiat yleistyvät ja elintärkeiden resurssien ehtyminen uhittelee nurkan takana esitellen jo puolimetrisiä raatelukynsiään.
Lukematta Sitopiasta yhtään mitään muuta kuin muutaman netistä löytyvän esittelytekstin, voi jo tuntea inspiraation kihelmöivän voiman ihonsa alla. Tämä kirja on saatava käsiin ennemmin tai myöhemmin. Jos kolmas kotimainen ei tuota sinulle hankaluuksia, niin testaa tätä ja kerro sitten asteikolla ysistä kymppiin, miten innoissasi olet.
____________________________
* suositellaan kokemuksen perusteella
Bongasin jokin aika sitten tällaisenkin kirjan: Jonathan Safran Foer: Me olemme ilmasto (2020). Kirjan alaotsikkona on "Miten planeetta pelastetaan ruokavalinnoilla", mutta Foer juttelee paljon muustakin kuin vain ruokavalioiden merkityksestä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Itselläni kirja on vielä himpun verran kesken, mutta tulkitsisin sen pääviestin olevan, että tietäminen ei vielä johda toimintaan. Vasta USKOMINEN johtaa. Ja koska yksittäisten ihmisten toiminnalla ei ole mitään merkitystä, juuri siksi meidän kaikkien yksittäisten ihmisten pitää niitä pieniä tekoja tehdä. Aloitetaan vaikka aamupalasta.
VastaaPoistaMe olemme ilmasto on ollut epämiellyttävä lukukokemus, mutta jotain olisi vakavasti pielessä, jos kirjaa lukiessa ei tuntuisi pahalta.
Jonathan Safran Foer on tullut tutuksi myös Eläinten syömisestä -nimisestä tietokirjastaan. Lisäksi hän on kirjoittanut jokusen romaanin, ja tarinankertojana hän eittämättä on valiojoukkoa.