16. luku: Kaikkeen sitä ihminen pystyykin
Tämän kirjoituksen ei koskaan pitänyt syntyä. Tätä ei koskaan pitänyt julkaista. Ei, kun siis hyvää vappua piti sanomani!
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kun tiedotusvälineet alkoivat mennä tukkoon SARS-CoV-2:sta, tuttavallisemmin koronaviruksesta tai koronasta, ja sen aiheuttamasta COVID-19-sairaudesta, ja kun tuosta pikkuisesta biologisesta järjestelmästä alkoi sittenkin kehkeytyä maailmanlaajuinen kriisi, päätin olla ottamasta osaa siihen. Tarkoitan, että päätin omalta osaltani pidättäytyä tukkimasta minkään sortin mediakanavia esimerkiksi jakamalla aiheeseen liittyvää sisältöä Facebookissa tai Twitterissä. Täällä blogin puolella olen tähän saakka välttänyt koko sanan käyttöä, ja noin kuukausi sitten julkaisin sen sijaan postauksen, jossa pohdin systeemejä kestävyyden ja ruoan näkökulmasta. Niin että olisi jotain muuta ajateltavaa ja muuta luettavaa kuin tartuntaluvut, kuolleiden lukumäärät, rajoitukset ja ohjeistukset, keskenään kiistelevät asiantuntijat, sen seitsemän sortin suojainkohut ja muut skandaalit, #COVIDIOT,...
Anteeksi. Lopetan heti. Paitsi, etten lopetakaan. Tulin nimittäin muutamia päiviä sitten siihen lopputulokseen, että koska poikkeustilanne on pitkittynyt ja jatkunee vielä hyvän tovin seuranamme, en pysty loppuun saakka pysymään vaiti. Ennemmin tai myöhemmin suu olisi avattava. Koronaviruksella nimittäin on niin paljon tekemistä ilmastonmuutoksen ja kestävyyden kanssa. Poikkeustilan aikana järjestelmät ovat kohdanneet uusia haasteita ja joutuneet sopeutumaan ennakoimattomiin muutoksiin. Lisähaasteita on odotettavissa, vaikka pahin vaihe ohitettaisiinkin jo kohtapuoliin. Korona on ollut koko ihmiskunnalle iso opetus. On ollut jo tähän saakka selvää, että elintapojemme ja tottumustemme on muututtava. Viimeisten viikkojen aikana usva totuuden ympäriltä on entisestään hälvennyt.
Kokoan tähän useista lähteistä (viitteet hyperlinkkeinä) peräisin olevaa tietoa siitä, miten käynnissä oleva globaali kriisitilanne suhteutuu ilmastokriisiin ja miksi meidän tulisi kuunnella Korona-opea, jonka sadistinen, kiduttava oppitunti alkoi maaliskuussa ja jatkuu edelleen, kun melkein kaikki muut oppilaitokset ovat ainakin vielä tovin kiinni.
Myös kasvihuonekaasupäästöt ovat todennetusti pienentyneet. Tämän muutoksen positiivisia vaikutuksia on kuitenkin selvästi hankalampi todentaa. Tänään syntyvä khk-päästö ei näy vielä pitkään aikaan todellisena pitoisuusmuutoksena, sillä kaasujen sekoittuminen ilmakehässä kestää aikansa ja hiilinieluissa esiintyvät muutokset sekoittavat pakkaa. Päästömäärät eivät hetkauta kasvihuoneilmiötä suuntaan tai toiseen. Pitoisuudet hetkauttavat.
Kasvihuonekaasupäästöjen alenema on joka tapauksessa hyvä asia. Päästöjen ennakoidaan putoavan jopa niin paljon, että siinä jäävät kaikki maailmanhistorian aiemmat poikkeusajat kauas taakse. Toinen maailmansota vähensi päästöjä 845 megatonnia (Mt). Koronapandempian vähennysvaikutus voi olla jopa 2000 Mt, noin 5,5 % maailman ihmisperäisistä päästöistä vuonna 2019, pelkästään vuoden 2020 aikana. Mieletöntä. Tämä on niitä harvoja todella hyviä koronauutisia.
Vai onko sittenkään? Helsingin yliopiston ympäristöpolitiikan professorin Janne Hukkisen mielestä tilanne on aivan päinvastainen. Ilmastonmuutoksen "kauhuskenaario" on toteutunut. Hukkinen näkee, että koronaviruksen synnyttämä globaali kriisi on esimakua siitä, mitä ilmastonmuutoksen voidaan odottaa saavan aikaan yhteiskunnissamme jo ihan lähitulevaisuudessa, jos koviin vastatoimiin ei ryhdytä. Pahimmillaan ilmastonmuutos voi tuoda mukanaan useita samanaikaisesti eteneviä ongelmia, joiden vuoksi joudutaan turvautumaan samankaltaisiin mutta vain rajumpiin tavanomaista elämää rajoittaviin toimiin kuin koronakriisin aikana.
Koronaan oli vaikea varautua (varautumisessa olisi toki ollut parantamisen varaa). Ilmastonmuutoksen riskeistä olemme tienneet jo vuosikymmenten ajan. Meillä on edelleen aikaa lievittää ilmastotuhoja ennen kuin viimeinen pakko meidät siihen ajaa. Nykyinen kriisitila lentokenttäselkkauksineen ja suojavarustemarkkinoiden "villine länsineen" on osoitus siitä, mitä tapahtuu, kun asioita tehdään vasta pakon edessä.
Sitä paitsi, isoilta näyttävät päästövähennysluvut jäävät hätkähdyttävän lannistajamonsterin langettamaan varjoon: ei riitä. Ei läheskään. Vaikka pystyisimme vasiten pitämään vuotuiset kasvihuonekaasupäästömme vuodelle 2020 ennakoidulla tasolla, edes se ei auttaisi meitä hillitsemään maapallon keskilämpötilan nousua niin paljon kuin katastrofaalisten vaikutusten ehkäisemiseksi olisi tarpeen. Oletko tosissasi? Juu-u. Mieletöntä. YK:n ympäristöohjelma on arvioinut, että päästövähennyksen pitäisi olla ainakin 2800 Mt joka vuosi, jotta paljon puhuttu 1,5 celsiusasteen lämmönnousu ei toteutuisi. Tämä on pykälää kylmäävämpi opetus. Kysymys kuuluu, että jos koronakriisi on jotakuinkin selätetty vuoden loppuun mennessä, miten pystyisimme ihmiskuntana toistamaan samanmoiset ja vielä hitusen reilummatkin vähennykset päästöissä vuonna 2021, kun välitöntä pakkoa ei ole?
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kun tiedotusvälineet alkoivat mennä tukkoon SARS-CoV-2:sta, tuttavallisemmin koronaviruksesta tai koronasta, ja sen aiheuttamasta COVID-19-sairaudesta, ja kun tuosta pikkuisesta biologisesta järjestelmästä alkoi sittenkin kehkeytyä maailmanlaajuinen kriisi, päätin olla ottamasta osaa siihen. Tarkoitan, että päätin omalta osaltani pidättäytyä tukkimasta minkään sortin mediakanavia esimerkiksi jakamalla aiheeseen liittyvää sisältöä Facebookissa tai Twitterissä. Täällä blogin puolella olen tähän saakka välttänyt koko sanan käyttöä, ja noin kuukausi sitten julkaisin sen sijaan postauksen, jossa pohdin systeemejä kestävyyden ja ruoan näkökulmasta. Niin että olisi jotain muuta ajateltavaa ja muuta luettavaa kuin tartuntaluvut, kuolleiden lukumäärät, rajoitukset ja ohjeistukset, keskenään kiistelevät asiantuntijat, sen seitsemän sortin suojainkohut ja muut skandaalit, #COVIDIOT,...
Anteeksi. Lopetan heti. Paitsi, etten lopetakaan. Tulin nimittäin muutamia päiviä sitten siihen lopputulokseen, että koska poikkeustilanne on pitkittynyt ja jatkunee vielä hyvän tovin seuranamme, en pysty loppuun saakka pysymään vaiti. Ennemmin tai myöhemmin suu olisi avattava. Koronaviruksella nimittäin on niin paljon tekemistä ilmastonmuutoksen ja kestävyyden kanssa. Poikkeustilan aikana järjestelmät ovat kohdanneet uusia haasteita ja joutuneet sopeutumaan ennakoimattomiin muutoksiin. Lisähaasteita on odotettavissa, vaikka pahin vaihe ohitettaisiinkin jo kohtapuoliin. Korona on ollut koko ihmiskunnalle iso opetus. On ollut jo tähän saakka selvää, että elintapojemme ja tottumustemme on muututtava. Viimeisten viikkojen aikana usva totuuden ympäriltä on entisestään hälvennyt.
Kokoan tähän useista lähteistä (viitteet hyperlinkkeinä) peräisin olevaa tietoa siitä, miten käynnissä oleva globaali kriisitilanne suhteutuu ilmastokriisiin ja miksi meidän tulisi kuunnella Korona-opea, jonka sadistinen, kiduttava oppitunti alkoi maaliskuussa ja jatkuu edelleen, kun melkein kaikki muut oppilaitokset ovat ainakin vielä tovin kiinni.
Koronakriisi ja päästöt
Luonto ja ympäristö eivät ole olleet turhan pahoillaan koronapandemiasta. Poikkeustila on seisauttanut yhteiskuntia tavalla, joka on vähentänyt monenlaisia päästöjä ympäristöön. Tehtaat ovat pitäneet ovensa kiinni ja liikenne, etenkin henkilöliikenne, on vähentynyt huomattavasti. Tällä on havaittu olleen positiivisia ja nopeasti esiintyviä vaikutuksia esimerkiksi ilman- ja vesistöjen laatuun. Ennen ja jälkeen -kuvat eri puolilta maailmaa ovat liikuttavia.Myös kasvihuonekaasupäästöt ovat todennetusti pienentyneet. Tämän muutoksen positiivisia vaikutuksia on kuitenkin selvästi hankalampi todentaa. Tänään syntyvä khk-päästö ei näy vielä pitkään aikaan todellisena pitoisuusmuutoksena, sillä kaasujen sekoittuminen ilmakehässä kestää aikansa ja hiilinieluissa esiintyvät muutokset sekoittavat pakkaa. Päästömäärät eivät hetkauta kasvihuoneilmiötä suuntaan tai toiseen. Pitoisuudet hetkauttavat.
Kasvihuonekaasupäästöjen alenema on joka tapauksessa hyvä asia. Päästöjen ennakoidaan putoavan jopa niin paljon, että siinä jäävät kaikki maailmanhistorian aiemmat poikkeusajat kauas taakse. Toinen maailmansota vähensi päästöjä 845 megatonnia (Mt). Koronapandempian vähennysvaikutus voi olla jopa 2000 Mt, noin 5,5 % maailman ihmisperäisistä päästöistä vuonna 2019, pelkästään vuoden 2020 aikana. Mieletöntä. Tämä on niitä harvoja todella hyviä koronauutisia.
Vai onko sittenkään? Helsingin yliopiston ympäristöpolitiikan professorin Janne Hukkisen mielestä tilanne on aivan päinvastainen. Ilmastonmuutoksen "kauhuskenaario" on toteutunut. Hukkinen näkee, että koronaviruksen synnyttämä globaali kriisi on esimakua siitä, mitä ilmastonmuutoksen voidaan odottaa saavan aikaan yhteiskunnissamme jo ihan lähitulevaisuudessa, jos koviin vastatoimiin ei ryhdytä. Pahimmillaan ilmastonmuutos voi tuoda mukanaan useita samanaikaisesti eteneviä ongelmia, joiden vuoksi joudutaan turvautumaan samankaltaisiin mutta vain rajumpiin tavanomaista elämää rajoittaviin toimiin kuin koronakriisin aikana.
Koronaan oli vaikea varautua (varautumisessa olisi toki ollut parantamisen varaa). Ilmastonmuutoksen riskeistä olemme tienneet jo vuosikymmenten ajan. Meillä on edelleen aikaa lievittää ilmastotuhoja ennen kuin viimeinen pakko meidät siihen ajaa. Nykyinen kriisitila lentokenttäselkkauksineen ja suojavarustemarkkinoiden "villine länsineen" on osoitus siitä, mitä tapahtuu, kun asioita tehdään vasta pakon edessä.
Sitä paitsi, isoilta näyttävät päästövähennysluvut jäävät hätkähdyttävän lannistajamonsterin langettamaan varjoon: ei riitä. Ei läheskään. Vaikka pystyisimme vasiten pitämään vuotuiset kasvihuonekaasupäästömme vuodelle 2020 ennakoidulla tasolla, edes se ei auttaisi meitä hillitsemään maapallon keskilämpötilan nousua niin paljon kuin katastrofaalisten vaikutusten ehkäisemiseksi olisi tarpeen. Oletko tosissasi? Juu-u. Mieletöntä. YK:n ympäristöohjelma on arvioinut, että päästövähennyksen pitäisi olla ainakin 2800 Mt joka vuosi, jotta paljon puhuttu 1,5 celsiusasteen lämmönnousu ei toteutuisi. Tämä on pykälää kylmäävämpi opetus. Kysymys kuuluu, että jos koronakriisi on jotakuinkin selätetty vuoden loppuun mennessä, miten pystyisimme ihmiskuntana toistamaan samanmoiset ja vielä hitusen reilummatkin vähennykset päästöissä vuonna 2021, kun välitöntä pakkoa ei ole?
Ilmastokriisin hoito
Globaalit kriisit ovat todellakin globaaleja. Ne koskettavat kaikkia maailman ihmisiä. Niin kuin koronavirus, ei ilmastonmuutoskaan katastrofiksi äityessään säästä ketään. Sitä ei kiinnosta ikäsi, sukupuolesi, asuinpaikkasi, varallisuutesi tai Twitter-seuraajiesi määrä. Voit toki yrittää linnoittautua palatsisi muurien sisäpuolelle ja toivoa parasta, vaan perin yksin jäät, jos maailma ympärilläsi sortuu maahan. Ennen pitkää loppuu ruoka, vesi, energia. On toki totta, että kriisin keskellä toiset kärsivät enemmän ja herkemmin kuin toiset, mutta kukaan ei voi tulla väittämään, että ilmastokatastrofista olisi hänelle jotain kestävää hyötyä.
Nyt tulemme mielestäni koronakriisin tärkeimpään opetukseen. Yhteiskuntien toimet viruksen leviämisen hillitsemiseksi ovat olleet osoitus siitä, että parempi vastata uhkaan heti eikä vasta 15. päivä. Lisäksi on parempi tehdä vähän liian kovia kuin liian löysiä toimia, varovaisuusperiaatteen mukaisesti. On saatu useita todisteita siitä, että maissa, joissa tehtiin rajuja ja ripeitä päätöksiä tautituhojen ehkäisemiseksi, tartunnan saaneiden ja siihen kuolleiden määrä on onnistuttu pitämään hulppeasti alemmalla tasolla kuin muutoin olisi käynyt. Ilmastonmuutokseen pätee täsmälleen sama ohjenuora: mitä nopeammin toimimme, sitä pienempi on kärsimys.
Tästä voidaan johtaa vieläkin järisyttävämpi opinkappale: ihminen on sopeutuvainen eläin. Me ihmiset pystymme vaikka mihin, kun vain oikein paljon haluamme. Kuinka valtavasti yhteiskuntamme ovatkaan näin lyhyessä ajassa muuttuneet, ja kuinka iso osa muutoksista on mahdollistettu rajat ylittävällä yhteistyöllä, nopealla resurssien mobilisoinnilla ja solidaarisuuden asettamisella taloudellisen eduntavoittelun edelle. Eivät kaikki näistä muutoksista ole kestäviä ja pysyviä mutta osa on, niin kuin vaikka etätyön kasvu ja ruoan verkkokaupan nousu. Olemme olleet valmiita muuttamaan tapojamme toimia yhteiskunnassa radikaalisti, kun ottaa huomioon aikajänteen: ei siitä ole kuin 1,5 kuukautta, kun Suomi siirtyi poikkeusoloihin. Totta, aika tuntuu nyt vähintään vuoden mittaiselta, koska niin paljon ja niin isoja mullistuksia on tapahtunut. Siitä se vain johtuu. Paljon on saatu aikaan hillittömän lyhyessä ajassa.
Vaikka ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii vielä radikaalimpia toimia, aikaakin on onneksi hieman enemmän. Jos kerran pystyimme pistämään näin isosti tottumuksemme uuteen uskoon estääksemme koronavirusta leviämästä, niin miksi emme pystyisi tekemään samaa kasvihuoneilmiön voimistumisen ehkäisemiseksi? Se ei olisi hyppy tuntemattomaan, eikä vastustaja siinä taistelussa olisi sen enempää näkymätön kuin tuntematonkaan tappaja. Ei pitäisi olla liian vaikeaa, eihän?
Valitettavasti välittömän pakon puuttuminen on vain yksi hidaste tiellä ilmastonmuutoksen uhan torjunnassa. Toinen ongelma on, että koronan vastaisia toimia on lähes yksinomaan toteutettu valtioiden sisällä, kukin tahollaan. Kansallinen yhteistyö nykyisessä kriisitilanteessa on ollut paikoin herkistyttävän ihailtavaa, mutta kansainvälinen solidaarisuus tuntuu montaalta unohtuneen, kun kukin maa on keskittynyt suojelemaan omia kansalaisiaan ja omaa talouttaan. Virustaudin tapauksessa tämä epäkohta ei ole muodostunut sen suuremmaksi ongelmaksi.
Ilmastonmuutokseen sama taktiikka ei kuitenkaan pure. On selvää, etteivät maailman kasvihuonekaasupäästöt ikinä lähde riittävän vauhdikkaaseen laskuun, jos niiden hillitsemisestä ei vallitse konsensusta yli valtiorajojen. Tarvitaan alueellisia ja kansainvälisiä sopimuksia, joilla varmistetaan, että jokaikinen maailman maa on mukana päästöjen vähennystyössä tosissaan, eikä synny tilannetta, jossa osa maista kärsii vähennysten vuoksi suhteettomasti ja osa tupruttelua jatkavista saa tilanteesta kilpailuetua. Harmi kyllä ihmiskunta on tähän saakka osoittanut olevansa vailla kykyä sopia kollektiivisella tasolla yhtään mistään sitovista päästövähennyksistä. Miten 195 valtiota saataisiin ottamaan ilmastonmuutos ihmiskunnan ja kaikkien elävien olentojen yhteiseksi haasteeksi? Ei aavistustakaan, pakko myöntää. Koronakriisin aikana lisääntynyt protektionismi ja sulkeutuneisuus huolestuttavat monia. Voi vain toivoa, että ilmiö jää väliaikaiseksi.
Myös yksilöt ovat ottaneet koronaviruksen vastaisen kamppailun omakseen laajempana rintamana kuin ilmastokriisin. Miksi? No siksi, että korona tulee paljon lähemmäksi meitä. Kirjaimellisesti, se voi tunkeutua meidän sisälle, sairastuttaa meidät ja läheisemme. Tappaa meidät ja läheisemme. Ei voi kiistattomasti väittää, että kukaan olisi kuollut ilmastonmuutokseen, joka ei ole mikään sairaus ja johon ei ole mahdollista kehittää "rokotetta".
Jotta ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla olisi mitään konkreettista vaikutusta, niiden pitää olla hyvin laajoja ja keskenään samansuuntaisia, ja siltikin vaikutusten realisoitumista joudutaan odottamaan vuosikymmeniä. Toisin on koronan laita. Kotiin linnoittautuminen välittömästi ja merkittävästi pienentää riskiä saada tartunta. Tässä tulee olo kuin vertailisi filosofin ja puusepän työtä. Filosofin puussa työn hedelmä saattaa kypsyä poimittavaksi hyvässä lykyssä ihmisiän puitteissa. Puuseppä työstää kirjoituspöytään vetolaatikon kahvan eräänä aamupäivänä ja katselee tyytyväisenä, miten huonekalu vähä vähältä valmistuu. Suurin osa ihmisistä tykkää, kun työn jäljen näkee heti. Ammattifilosofeja joukossamme on niukemmin.
Yhteenvetona: koronakriisin hoito luo uskoa, että voimme tehdä saman ilmastokriisille, mutta mikään todiste se ei ole.
Tämä on lukuisten asiantuntijoiden (mm. he ja he) mukaan toteutettavissa. Emme ehkä enää koskaan saa yhtä hyvää tilaisuutta. Ja muistakaamme, että aikaa on enää kymmenen vuotta jäljellä.
Vaikka ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii vielä radikaalimpia toimia, aikaakin on onneksi hieman enemmän. Jos kerran pystyimme pistämään näin isosti tottumuksemme uuteen uskoon estääksemme koronavirusta leviämästä, niin miksi emme pystyisi tekemään samaa kasvihuoneilmiön voimistumisen ehkäisemiseksi? Se ei olisi hyppy tuntemattomaan, eikä vastustaja siinä taistelussa olisi sen enempää näkymätön kuin tuntematonkaan tappaja. Ei pitäisi olla liian vaikeaa, eihän?
Valitettavasti välittömän pakon puuttuminen on vain yksi hidaste tiellä ilmastonmuutoksen uhan torjunnassa. Toinen ongelma on, että koronan vastaisia toimia on lähes yksinomaan toteutettu valtioiden sisällä, kukin tahollaan. Kansallinen yhteistyö nykyisessä kriisitilanteessa on ollut paikoin herkistyttävän ihailtavaa, mutta kansainvälinen solidaarisuus tuntuu montaalta unohtuneen, kun kukin maa on keskittynyt suojelemaan omia kansalaisiaan ja omaa talouttaan. Virustaudin tapauksessa tämä epäkohta ei ole muodostunut sen suuremmaksi ongelmaksi.
Ilmastonmuutokseen sama taktiikka ei kuitenkaan pure. On selvää, etteivät maailman kasvihuonekaasupäästöt ikinä lähde riittävän vauhdikkaaseen laskuun, jos niiden hillitsemisestä ei vallitse konsensusta yli valtiorajojen. Tarvitaan alueellisia ja kansainvälisiä sopimuksia, joilla varmistetaan, että jokaikinen maailman maa on mukana päästöjen vähennystyössä tosissaan, eikä synny tilannetta, jossa osa maista kärsii vähennysten vuoksi suhteettomasti ja osa tupruttelua jatkavista saa tilanteesta kilpailuetua. Harmi kyllä ihmiskunta on tähän saakka osoittanut olevansa vailla kykyä sopia kollektiivisella tasolla yhtään mistään sitovista päästövähennyksistä. Miten 195 valtiota saataisiin ottamaan ilmastonmuutos ihmiskunnan ja kaikkien elävien olentojen yhteiseksi haasteeksi? Ei aavistustakaan, pakko myöntää. Koronakriisin aikana lisääntynyt protektionismi ja sulkeutuneisuus huolestuttavat monia. Voi vain toivoa, että ilmiö jää väliaikaiseksi.
Myös yksilöt ovat ottaneet koronaviruksen vastaisen kamppailun omakseen laajempana rintamana kuin ilmastokriisin. Miksi? No siksi, että korona tulee paljon lähemmäksi meitä. Kirjaimellisesti, se voi tunkeutua meidän sisälle, sairastuttaa meidät ja läheisemme. Tappaa meidät ja läheisemme. Ei voi kiistattomasti väittää, että kukaan olisi kuollut ilmastonmuutokseen, joka ei ole mikään sairaus ja johon ei ole mahdollista kehittää "rokotetta".
Jotta ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla olisi mitään konkreettista vaikutusta, niiden pitää olla hyvin laajoja ja keskenään samansuuntaisia, ja siltikin vaikutusten realisoitumista joudutaan odottamaan vuosikymmeniä. Toisin on koronan laita. Kotiin linnoittautuminen välittömästi ja merkittävästi pienentää riskiä saada tartunta. Tässä tulee olo kuin vertailisi filosofin ja puusepän työtä. Filosofin puussa työn hedelmä saattaa kypsyä poimittavaksi hyvässä lykyssä ihmisiän puitteissa. Puuseppä työstää kirjoituspöytään vetolaatikon kahvan eräänä aamupäivänä ja katselee tyytyväisenä, miten huonekalu vähä vähältä valmistuu. Suurin osa ihmisistä tykkää, kun työn jäljen näkee heti. Ammattifilosofeja joukossamme on niukemmin.
Yhteenvetona: koronakriisin hoito luo uskoa, että voimme tehdä saman ilmastokriisille, mutta mikään todiste se ei ole.
Ilmastokestävä elvytys
Haluan päättää tämän kirjoituksen valamalla uskoa tulevaan vielä lisää. Sosiaalista mediaa viime aikoina selaillessa on ollut vaikea välttyä näkemästä kommentteja, joissa huudellaan kestävän tai vihreän elvytyksen perään. Kommentoijat toivovat, suorastaan anovat, että poikkeustilasta aiheutuneesta talouskuopasta ylös kömpiessämme on yhteiskuntien kestävyyden edistäminen asetettava keskiöön. Tilanteessa, jossa kokonaiset toimialat ovat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon rajoitusten myötä, olisi historiallinen mahdollisuus asettaa kestävä kehitys yhdeksi elvytystuen saamisen kriteeriksi. Puhun nyt eritoten kriisin jälkeisestä elvytyksestä, sillä tässä alkuvaiheessa olennaisempaa on turvata tilanteesta pahimmin kärsineiden yritysten ja niiden työntekijöiden toimeentulo. Esimerkiksi päästöjen putoaminen on ponnahduslauta kohti vähähiilisempää ja ennen pitkää hiilineutraalia ja -negatiivista maailmantaloutta. Ei rahoiteta yhtiöitä, jotta ne pääsisivät taas palauttamaan päästöt takaisin samalle tasolle kuin ennen. Rahoitetaan mieluummin yrityksiä, jotta ne pystyisivät pyörittämään toimintaansa kokonaan ilman nettopäästöjä.Tämä on lukuisten asiantuntijoiden (mm. he ja he) mukaan toteutettavissa. Emme ehkä enää koskaan saa yhtä hyvää tilaisuutta. Ja muistakaamme, että aikaa on enää kymmenen vuotta jäljellä.
Kommentit
Lähetä kommentti