12. luku: Laadukasta ruokaa, laadullista tutkimusta
Täältä tulee sitä vastinetta uudenvuodenlupauksille. Niin että tuntuu.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Turun yliopiston tutkijakoulu UTUGS järjestää vuosittain laadullisten menetelmien kurssin tohtoritason opiskelijoille. Osallistuin kurssille viime syksynä, jolloin se koostui 11 luennosta ja päätöstilaisuutena toimineesta paneelikeskustelusta. Luentojen lisäksi kurssisuorituksena toimi kolme vapaamuotoista esseetä. Vaikka luennot olivat englanniksi, sai esseet kirjoittaa suomeksi. Käytin tietenkin tilaisuuden hyväksi, vaikka olihan asetelma epäreilu kaikkia niitä kohtaan, joiden äidinkieli on joku muu kuin englanti tai suomi.
Seuraavassa kooste kaikista kolmesta esseestä. Yhteistä niille on pohdinta, miten ruoan ympäristö- ja ilmastovaikutuksia voisi tutkia laadullisesti.
Ruoan ilmastovaikutusten diskurssit
Ensimmäisessä esseessä pohdin kotimaisia ruoan ilmastovaikutuksia koskettavia diskursseja. Että mitä? No, diskurssit ovat kielessä esiintyviä käytäntöjä, joilla on sosiaalinen merkitys ja välineellinen arvo. Ne esimerkiksi määrittävät, mitä jostakin asiasta saa ja ei saa sanoa, ja niitä käytetään ajamaan jotakin tarkoitusta tai vaikuttamaan vastaanottajien ajatusmaailmaan tai käyttäytymiseen. Diskurssit voivat olla tekstimuotoisia tai puhuttuja, löytävätpä jotkut niitä jopa kuvista ja videoista. Diskurssien analyysimenetelmää kutsutaan diskurssianalyysiksi (oho!).
Ja sitten niihin havaintoihin. Vertailin esseessä lausuntoja ruokajärjestelmän eri toimijoilta ja pyrin tunnistamaan heidän tarkoitusperiään. Aloitin maataloustuottajista. Äänitorvena toimi maatalousyrittäjä Sakari Peltola, joka Maaseudun tulevaisuuden artikkelissa kommentoi oman tilansa kasvihuonekaasupäästöjä. Hän mainitsi, että "jos maaperä on kunnossa ja heinän seassa on vaikka apilaa, se sitoo typpeä ilmasta. Kun on tarpeeksi typpeä, heinä voi kasvaa hyvin. Heinä sitoo hiilidioksidia". Toisessa kommentissa hän otti vertailuun tuontirehun ja tilalla kasvatettavan nurmirehun. Kommenttien perusteella vaikuttaa siltä, että maataloustuottajana Peltola puolustaa mielellään oman elinkeinonharjoittamisensa ilmastoystävällisyyttä maatalousmaan hiilensidonnan kautta.
Seuraavaksi tuli tutkijoiden vuoro. Esseessä aineistona toimi Luonnonvarakeskuksen RuokaMinimi-hankkeen loppuraportti vuodelta 2019, jossa sanotaan, että "kaikkien vaihtoehtoisten ruokavalioiden ilmastovaikutukset ovat alhaisemmat kuin nykyisen ruokavalion ilmastovaikutukset. Ruokavalioiden ilmastovaikutukset myös vähenevät, kun lihan määrä ruokavalioissa pienenee". Väittämien taustalla vaikuttavat ruokavalioskenaariot, joissa lihankulutus vähenee tietyn verran ja korvautuu joko kalalla tai kasviproteiineilla. Raportissa näitä taustatekijöitä esitellään asianmukaisesti, minkä lisäksi muistetaan mainita, että "arviointiin liittyy [aina] epävarmuutta ja vaihtelua", eli ainakin tässä tapauksessa tutkijat vaikuttaisivat pyrkivän tuomaan tutkitun tiedon esille objektiivisesti ilman henkilökohtaisia tarkoitusperiä.
Poliitikot ovat osallistuneet ruoan ilmastovaikutusten ruotimiseen varsin innokkaasti. Esseessä otin esimerkiksi paljon julkisuutta saaneen blogikirjoituksen maa- ja metsätalousministeri Jari Lepältä. Keväällä 2019 julkaistussa kirjoituksessa Leppä väittää, että "suomalainen ruoka, jos mikä, on ilmastoteko". Väitettään hän perustelee biokaasun tuotannolla ja uusimman teknologian käytöllä. Kirjoituksen julkaisun jälkeen väittämästä muotoutui jonkinmoinen slogan, jonka eräät asiantuntijat ampuivat alas huomauttamalla, ettei kotimaisen ruoan ilmastopäästöt todistettavasti ole sen pienemmät kuin vaikkapa eurooppalaisissa verrokkimaissa. Jotain Leppä silti vissiin teki oikein, sillä hän on MMM:nä jo kolmatta hallitusta putkeen. Kun tavoitteena on uralla eteneminen, ei faktojen tarvitse olla niin justiinsa kohdillaan (krhmTrumpkrhm).
Ruokaan liitetään voimakkaita tunteita, ja osa sen kuluttajista tuo kantansa asiaan esille enemmän kuin mielellään. Kuluttajia ruoassa kiinnostaa moni asia, kuten maku, hinta, alkuperä ja entistä useammin myös eettiset ja kestävyyskysymykset. Kun tarkastelee netin keskustelupalstoja ja verkkouutisten kommenttiketjuja, löytää pääasiassa ääripäiden kommentteja jonkin asian puolesta tai vastaan. Nappasin esseeseeni Ylen uutisen keskustelusta esimerkkikommentin, jossa paasattiin, että "voitaisiin lopettaa myös tämä jatkuva idioottimainen syyllistäminen tai siihen viittaaminen kokonaan. Ilmasto kylmenee ja lämpenee, söi suomalainen mitä tahansa". Kommentissa esiintyy varsin yleinen ajatus siitä, ettei suomalaisten ruokavalinnoilla ole minkäänlaista ilmastovaikutusta. Ilmaisukieli on vahvaa, jolla pyritään herättämään huomiota ja löytämään myötämielisyyttä samanmielisten suunnalta.
Lihankorvikkeiden videomainokset
Toisessa esseessä tarkastelin suomalaisten lihankorvikkeiden videomainoksia, kun sukelsin audiovisuaalisten metaforien maailmaan. Aina vaan hullummaksi menee, vai mitä. Audiovisuaalisella tarkoitetaan yksinkertaisesti tuotetta, joka yhdistää kuvaa ja ääntä. Metafora taas on kielikuva, joka luo yhtäläisyyttä kahden tai useamman asian välille. Lihankorvikkeiden videomainoksissa metaforia ovat elementit, jotka saavat katsojat yhdistämään mainostettavan tuotteen johonkin heille tuttuun, positiivisilla merkityksillä ladattuun asiaan, esimerkiksi tunteeseen. Metaforia tulkittaessa on olennaista tunnistaa niiden asiayhteys; esseen tapauksessa tuli pitää mielessä, että mainokset oli ladattu nettiin ja niitä tulkitsi suomalainen opiskelijanplanttu.
Ensimmäisenä katseltiin Gold&Green Foods Oy:n nyhtökauramainosta. Mainoksessa isossa roolissa on yrityksen tunnuseläin, tiikeri. Tiikerin voisi tulkita voimakkuuden ja vallan metaforaksi. Lisäksi tiikeri on yksi ympäristönsuojelun symboleista ja kiinalaisessa mytologiassa maan symboli, joten videolla se edustaa samalla ympäristötietoisuutta. Videolla hyödynnetään myös värien symboliikkaa: luottamuksen sinistä, ympäristön ja luonnon vihreää ja nuorekkuuden pinkkiä.
Toisena vuorossa oli Elovena-tuotemerkin alla lanseerattu Muru Kaurajauhis. Muru-video on ilmiselvästi suunnattu vanhemmille, jotka miettivät, miten kokata maistuvaa kasvisruokaa keskellä kiireistä lapsiperhearkea. Näyttelijöiden kehonkielestä paistaa ruoanlaiton iloisuus ja helppous, ja kuvattuna on nostalginen perheidylli, joka on irrotettu arkitodellisuudesta ja sellaisenaan korostaa tuotteen voimaa perheen yhteen saattelevana tekijänä. Taustalla soi The Troggsin ajaton klassikkobiisi: rakkautta kaikkialla, rakkautta lähimmäisiä ja ruokaa kohtaan, rakkautta ikään katsomatta.
Sitten kohdattiin Valio Oy:n mystinen MiFÚ. Mainoksen toistuvana elementtinä on vaihtelu: vaihtoehto lihalle ja muille eläinproteiineille. Yhtä hyvä ellei jopa parempi sellainen. Valio ei ole paljastanut, mistä tuotteen jännä nimi tulee, mutta tuskin se sattumalta on lähellä sanaa "tofu". Voisiko se olla tyylitelty lyhenne sanoista "milk" ja "food"? Joka tapauksessa, mainos päättyy suosittuun mainoskikkaan, jossa MiFÚ-rasiat heijastuvat kiiltävästä, tuotteen puhtautta korostavasta pinnasta.
Ja lopulta... no pitihän se Leivon Leipomon Boltsikin saada mukaan analyysiin. Videolla esiintyvät eläinhahmot toimivat leikkisyyden ja lapsenmielisyyden metaforana: hassusti nimettyä tuotetta on mahdottoman helppo ja hauska käyttää. Inhimillistetyillä eläimillä pyritään herättämään katsojassa myötätuntoa, että kannattaa syödä ennemmin Boltseja kuin eläimiä. Samalla ne yhdessä luontomaiseman ja salaattikulhojen kanssa edustavat luonnollisuutta, raikkautta ja terveellisyyttä. Videolla kantavana teemana on tuotteen uutuus ja ihmeellisyys, mitä äimistelevät eläimet korostavat.
WWF Suomen Facebook-toiminta
Finaaliesseessä perehdyin siihen, miten Maailman luonnonsäätiön Suomen jaosto, WWF Suomi, pyrkii Facebook-toiminnallaan edistämään suomalaisten siirtymistä kohti kestävää ruokavaliota. Koska tarkastelumiljöönä on verkkomaailma, hipaisee essee digitaalista tutkimusta. Digitalisaatio on muuttanut meitä ja maailmaa ympärillämme, eikä tutkimus ja tutkijoiden työ ole tässä asiassa minkäänlainen poikkeus. Tieteelle digikehitys on tuonut paitsi uusia tutkimusmenetelmiä ja -työkaluja, myös kokonaan uudenlaisia, paikasta riippumattomia tutkimuskohteita. Yksi kiinnostava digitaalisen maailman tutkimuskohde ovat yritysten ja järjestöjen tavat hyödyntää verkkoyhteisöjä toiminnassaan. Tätä asiaa esseessäni ruodin WWF Suomen kolmen julkisen, 17.1.–28.10.2019 välisenä aikana julkaistun FB-postauksen kautta.
Ensimmäinen vaikuttamiskeino on sanan ja tekstin käyttäminen. Julkaisuissaan WWF Suomi selvästikin haluaa tuoda esiin tutkittua faktatietoa ja sillä hillitä kärjekästä, tunteiden värittämää keskustelua. Toisaalta se kuitenkin pyrkii herättelemään keskustelua jopa provosoivillakin väittämillä, ikään kuin päästäkseen sitten kommenttiosiossa laittamaan tiedot kohdalleen ja asiat oikeaan perspektiiviin. Tällainen kahtalainen lähestymistapa vaikuttamiseen korostaa WWF Suomen asemaa julkishallinnollisten organisaatioiden ja puhtaiden kansalaisjärjestöjen välimaastossa.
Verkossa järjestöjen ja kansalaisten välinen kommunikointi on kumouksellisen vaivatonta. Tarkastelluista julkaisuista kahdessa kolmesta WWF Suomi reagoi muiden käyttäjien kommentteihin jokseenkin aktiivisesti. Vastauksissaan se hyödyntää toistoa eli viittaa jatkuvasti samoihin faktoihin ja linkkaa samoihin kolmannen osapuolen lähteisiin kerta toisensa jälkeen. Keskusteluun osallistumisesta pidättäytyminen yhden julkaisun kommenttikentässä on omanlaisensa vaikuttamiskeino, tietoinen valinta.
Verkossa vaikuttamisessa visuaalisuus ja verkkosivujen väliset kytkennät ovat valtaa. Siksi ei olekaan ihme, että WWF Suomen jokaisessa analysoidussa julkaisussa on kuva. Kaksi kuvista on visuaalisia ärsykkeitä, joiden tehtävänä on kiinnittää ruutua alaspäin rullailevan selailijan huomio ja herättää tunteita. Kolmas kuva on WWF Suomen itse tuottamaa grafiikkaa, jolla tavoitellaan informaation tiivistämistä ja yksinkertaistamista. Toisaalta WWF Suomi harrastaa varsin paljon verkkosivujen välistä kytkentää. Se toki houkuttelee ihmisiä hakeutumaan omille nettisivuilleen lisätietojen äärelle mutta toisinaan jakaa ulkopuolisten tuottamia lähteitä, jotka tukevat sen arvoja ja tavoitteita. Analysoiduista julkaisuista kaksi on kytkentöjä itsessään. Niissä molemmissa on lisäksi kytkentöinä toimivia kommentteja.
Yhteenveto
Ensimmäinen huomio, jonka tein kaikkien esseiden kirjoittamisen myötä oli, että ruoan kestävyyttä voi tutkia laadullisesti monella eri tavalla. Mutta tämä olisi laimea loppukaneetti. Siksi, yhteenvedoksi haluaisin mieluummin sanoa, että ruoan kestävyydestä puhutaan Suomessa nyt monilla areenoilla. Ja keskustelu käy kiivaana, mikä on pelkästään hyvä asia. Olennaista on erottaa toisistaan tieteellisen tutkimuksen tuottamat faktat ja tunteiden ohjaamat mutut. Kamppailu jatkuu, sillä suomalaisten luottamus tieteeseen on vahvaa samaan aikaan, kun disinformaation leviämisen estämiseen ei vielä ole löytynyt rokotetta. Saa nähdä kumpi voittaa.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Turun yliopiston tutkijakoulu UTUGS järjestää vuosittain laadullisten menetelmien kurssin tohtoritason opiskelijoille. Osallistuin kurssille viime syksynä, jolloin se koostui 11 luennosta ja päätöstilaisuutena toimineesta paneelikeskustelusta. Luentojen lisäksi kurssisuorituksena toimi kolme vapaamuotoista esseetä. Vaikka luennot olivat englanniksi, sai esseet kirjoittaa suomeksi. Käytin tietenkin tilaisuuden hyväksi, vaikka olihan asetelma epäreilu kaikkia niitä kohtaan, joiden äidinkieli on joku muu kuin englanti tai suomi.
Seuraavassa kooste kaikista kolmesta esseestä. Yhteistä niille on pohdinta, miten ruoan ympäristö- ja ilmastovaikutuksia voisi tutkia laadullisesti.
Ruoan ilmastovaikutusten diskurssit
Ensimmäisessä esseessä pohdin kotimaisia ruoan ilmastovaikutuksia koskettavia diskursseja. Että mitä? No, diskurssit ovat kielessä esiintyviä käytäntöjä, joilla on sosiaalinen merkitys ja välineellinen arvo. Ne esimerkiksi määrittävät, mitä jostakin asiasta saa ja ei saa sanoa, ja niitä käytetään ajamaan jotakin tarkoitusta tai vaikuttamaan vastaanottajien ajatusmaailmaan tai käyttäytymiseen. Diskurssit voivat olla tekstimuotoisia tai puhuttuja, löytävätpä jotkut niitä jopa kuvista ja videoista. Diskurssien analyysimenetelmää kutsutaan diskurssianalyysiksi (oho!).
Ja sitten niihin havaintoihin. Vertailin esseessä lausuntoja ruokajärjestelmän eri toimijoilta ja pyrin tunnistamaan heidän tarkoitusperiään. Aloitin maataloustuottajista. Äänitorvena toimi maatalousyrittäjä Sakari Peltola, joka Maaseudun tulevaisuuden artikkelissa kommentoi oman tilansa kasvihuonekaasupäästöjä. Hän mainitsi, että "jos maaperä on kunnossa ja heinän seassa on vaikka apilaa, se sitoo typpeä ilmasta. Kun on tarpeeksi typpeä, heinä voi kasvaa hyvin. Heinä sitoo hiilidioksidia". Toisessa kommentissa hän otti vertailuun tuontirehun ja tilalla kasvatettavan nurmirehun. Kommenttien perusteella vaikuttaa siltä, että maataloustuottajana Peltola puolustaa mielellään oman elinkeinonharjoittamisensa ilmastoystävällisyyttä maatalousmaan hiilensidonnan kautta.
Seuraavaksi tuli tutkijoiden vuoro. Esseessä aineistona toimi Luonnonvarakeskuksen RuokaMinimi-hankkeen loppuraportti vuodelta 2019, jossa sanotaan, että "kaikkien vaihtoehtoisten ruokavalioiden ilmastovaikutukset ovat alhaisemmat kuin nykyisen ruokavalion ilmastovaikutukset. Ruokavalioiden ilmastovaikutukset myös vähenevät, kun lihan määrä ruokavalioissa pienenee". Väittämien taustalla vaikuttavat ruokavalioskenaariot, joissa lihankulutus vähenee tietyn verran ja korvautuu joko kalalla tai kasviproteiineilla. Raportissa näitä taustatekijöitä esitellään asianmukaisesti, minkä lisäksi muistetaan mainita, että "arviointiin liittyy [aina] epävarmuutta ja vaihtelua", eli ainakin tässä tapauksessa tutkijat vaikuttaisivat pyrkivän tuomaan tutkitun tiedon esille objektiivisesti ilman henkilökohtaisia tarkoitusperiä.
Poliitikot ovat osallistuneet ruoan ilmastovaikutusten ruotimiseen varsin innokkaasti. Esseessä otin esimerkiksi paljon julkisuutta saaneen blogikirjoituksen maa- ja metsätalousministeri Jari Lepältä. Keväällä 2019 julkaistussa kirjoituksessa Leppä väittää, että "suomalainen ruoka, jos mikä, on ilmastoteko". Väitettään hän perustelee biokaasun tuotannolla ja uusimman teknologian käytöllä. Kirjoituksen julkaisun jälkeen väittämästä muotoutui jonkinmoinen slogan, jonka eräät asiantuntijat ampuivat alas huomauttamalla, ettei kotimaisen ruoan ilmastopäästöt todistettavasti ole sen pienemmät kuin vaikkapa eurooppalaisissa verrokkimaissa. Jotain Leppä silti vissiin teki oikein, sillä hän on MMM:nä jo kolmatta hallitusta putkeen. Kun tavoitteena on uralla eteneminen, ei faktojen tarvitse olla niin justiinsa kohdillaan (krhmTrumpkrhm).
Ruokaan liitetään voimakkaita tunteita, ja osa sen kuluttajista tuo kantansa asiaan esille enemmän kuin mielellään. Kuluttajia ruoassa kiinnostaa moni asia, kuten maku, hinta, alkuperä ja entistä useammin myös eettiset ja kestävyyskysymykset. Kun tarkastelee netin keskustelupalstoja ja verkkouutisten kommenttiketjuja, löytää pääasiassa ääripäiden kommentteja jonkin asian puolesta tai vastaan. Nappasin esseeseeni Ylen uutisen keskustelusta esimerkkikommentin, jossa paasattiin, että "voitaisiin lopettaa myös tämä jatkuva idioottimainen syyllistäminen tai siihen viittaaminen kokonaan. Ilmasto kylmenee ja lämpenee, söi suomalainen mitä tahansa". Kommentissa esiintyy varsin yleinen ajatus siitä, ettei suomalaisten ruokavalinnoilla ole minkäänlaista ilmastovaikutusta. Ilmaisukieli on vahvaa, jolla pyritään herättämään huomiota ja löytämään myötämielisyyttä samanmielisten suunnalta.
Lihankorvikkeiden videomainokset
Toisessa esseessä tarkastelin suomalaisten lihankorvikkeiden videomainoksia, kun sukelsin audiovisuaalisten metaforien maailmaan. Aina vaan hullummaksi menee, vai mitä. Audiovisuaalisella tarkoitetaan yksinkertaisesti tuotetta, joka yhdistää kuvaa ja ääntä. Metafora taas on kielikuva, joka luo yhtäläisyyttä kahden tai useamman asian välille. Lihankorvikkeiden videomainoksissa metaforia ovat elementit, jotka saavat katsojat yhdistämään mainostettavan tuotteen johonkin heille tuttuun, positiivisilla merkityksillä ladattuun asiaan, esimerkiksi tunteeseen. Metaforia tulkittaessa on olennaista tunnistaa niiden asiayhteys; esseen tapauksessa tuli pitää mielessä, että mainokset oli ladattu nettiin ja niitä tulkitsi suomalainen opiskelijanplanttu.
Ensimmäisenä katseltiin Gold&Green Foods Oy:n nyhtökauramainosta. Mainoksessa isossa roolissa on yrityksen tunnuseläin, tiikeri. Tiikerin voisi tulkita voimakkuuden ja vallan metaforaksi. Lisäksi tiikeri on yksi ympäristönsuojelun symboleista ja kiinalaisessa mytologiassa maan symboli, joten videolla se edustaa samalla ympäristötietoisuutta. Videolla hyödynnetään myös värien symboliikkaa: luottamuksen sinistä, ympäristön ja luonnon vihreää ja nuorekkuuden pinkkiä.
Toisena vuorossa oli Elovena-tuotemerkin alla lanseerattu Muru Kaurajauhis. Muru-video on ilmiselvästi suunnattu vanhemmille, jotka miettivät, miten kokata maistuvaa kasvisruokaa keskellä kiireistä lapsiperhearkea. Näyttelijöiden kehonkielestä paistaa ruoanlaiton iloisuus ja helppous, ja kuvattuna on nostalginen perheidylli, joka on irrotettu arkitodellisuudesta ja sellaisenaan korostaa tuotteen voimaa perheen yhteen saattelevana tekijänä. Taustalla soi The Troggsin ajaton klassikkobiisi: rakkautta kaikkialla, rakkautta lähimmäisiä ja ruokaa kohtaan, rakkautta ikään katsomatta.
Sitten kohdattiin Valio Oy:n mystinen MiFÚ. Mainoksen toistuvana elementtinä on vaihtelu: vaihtoehto lihalle ja muille eläinproteiineille. Yhtä hyvä ellei jopa parempi sellainen. Valio ei ole paljastanut, mistä tuotteen jännä nimi tulee, mutta tuskin se sattumalta on lähellä sanaa "tofu". Voisiko se olla tyylitelty lyhenne sanoista "milk" ja "food"? Joka tapauksessa, mainos päättyy suosittuun mainoskikkaan, jossa MiFÚ-rasiat heijastuvat kiiltävästä, tuotteen puhtautta korostavasta pinnasta.
Ja lopulta... no pitihän se Leivon Leipomon Boltsikin saada mukaan analyysiin. Videolla esiintyvät eläinhahmot toimivat leikkisyyden ja lapsenmielisyyden metaforana: hassusti nimettyä tuotetta on mahdottoman helppo ja hauska käyttää. Inhimillistetyillä eläimillä pyritään herättämään katsojassa myötätuntoa, että kannattaa syödä ennemmin Boltseja kuin eläimiä. Samalla ne yhdessä luontomaiseman ja salaattikulhojen kanssa edustavat luonnollisuutta, raikkautta ja terveellisyyttä. Videolla kantavana teemana on tuotteen uutuus ja ihmeellisyys, mitä äimistelevät eläimet korostavat.
WWF Suomen Facebook-toiminta
Finaaliesseessä perehdyin siihen, miten Maailman luonnonsäätiön Suomen jaosto, WWF Suomi, pyrkii Facebook-toiminnallaan edistämään suomalaisten siirtymistä kohti kestävää ruokavaliota. Koska tarkastelumiljöönä on verkkomaailma, hipaisee essee digitaalista tutkimusta. Digitalisaatio on muuttanut meitä ja maailmaa ympärillämme, eikä tutkimus ja tutkijoiden työ ole tässä asiassa minkäänlainen poikkeus. Tieteelle digikehitys on tuonut paitsi uusia tutkimusmenetelmiä ja -työkaluja, myös kokonaan uudenlaisia, paikasta riippumattomia tutkimuskohteita. Yksi kiinnostava digitaalisen maailman tutkimuskohde ovat yritysten ja järjestöjen tavat hyödyntää verkkoyhteisöjä toiminnassaan. Tätä asiaa esseessäni ruodin WWF Suomen kolmen julkisen, 17.1.–28.10.2019 välisenä aikana julkaistun FB-postauksen kautta.
Ensimmäinen vaikuttamiskeino on sanan ja tekstin käyttäminen. Julkaisuissaan WWF Suomi selvästikin haluaa tuoda esiin tutkittua faktatietoa ja sillä hillitä kärjekästä, tunteiden värittämää keskustelua. Toisaalta se kuitenkin pyrkii herättelemään keskustelua jopa provosoivillakin väittämillä, ikään kuin päästäkseen sitten kommenttiosiossa laittamaan tiedot kohdalleen ja asiat oikeaan perspektiiviin. Tällainen kahtalainen lähestymistapa vaikuttamiseen korostaa WWF Suomen asemaa julkishallinnollisten organisaatioiden ja puhtaiden kansalaisjärjestöjen välimaastossa.
Verkossa järjestöjen ja kansalaisten välinen kommunikointi on kumouksellisen vaivatonta. Tarkastelluista julkaisuista kahdessa kolmesta WWF Suomi reagoi muiden käyttäjien kommentteihin jokseenkin aktiivisesti. Vastauksissaan se hyödyntää toistoa eli viittaa jatkuvasti samoihin faktoihin ja linkkaa samoihin kolmannen osapuolen lähteisiin kerta toisensa jälkeen. Keskusteluun osallistumisesta pidättäytyminen yhden julkaisun kommenttikentässä on omanlaisensa vaikuttamiskeino, tietoinen valinta.
Verkossa vaikuttamisessa visuaalisuus ja verkkosivujen väliset kytkennät ovat valtaa. Siksi ei olekaan ihme, että WWF Suomen jokaisessa analysoidussa julkaisussa on kuva. Kaksi kuvista on visuaalisia ärsykkeitä, joiden tehtävänä on kiinnittää ruutua alaspäin rullailevan selailijan huomio ja herättää tunteita. Kolmas kuva on WWF Suomen itse tuottamaa grafiikkaa, jolla tavoitellaan informaation tiivistämistä ja yksinkertaistamista. Toisaalta WWF Suomi harrastaa varsin paljon verkkosivujen välistä kytkentää. Se toki houkuttelee ihmisiä hakeutumaan omille nettisivuilleen lisätietojen äärelle mutta toisinaan jakaa ulkopuolisten tuottamia lähteitä, jotka tukevat sen arvoja ja tavoitteita. Analysoiduista julkaisuista kaksi on kytkentöjä itsessään. Niissä molemmissa on lisäksi kytkentöinä toimivia kommentteja.
Yhteenveto
Ensimmäinen huomio, jonka tein kaikkien esseiden kirjoittamisen myötä oli, että ruoan kestävyyttä voi tutkia laadullisesti monella eri tavalla. Mutta tämä olisi laimea loppukaneetti. Siksi, yhteenvedoksi haluaisin mieluummin sanoa, että ruoan kestävyydestä puhutaan Suomessa nyt monilla areenoilla. Ja keskustelu käy kiivaana, mikä on pelkästään hyvä asia. Olennaista on erottaa toisistaan tieteellisen tutkimuksen tuottamat faktat ja tunteiden ohjaamat mutut. Kamppailu jatkuu, sillä suomalaisten luottamus tieteeseen on vahvaa samaan aikaan, kun disinformaation leviämisen estämiseen ei vielä ole löytynyt rokotetta. Saa nähdä kumpi voittaa.
Kommentit
Lähetä kommentti