27. luku: Ruoan kiertotalous Varsinais-Suomessa

Seuraavat tiedot ovat väitöstutkimuksemme esitutkimuksen tuloksia. Tiedot saattavat löytyä tai olla löytymättä virallisesta julkaisusta myöhemmin.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kuva: Markus Rantala/Wikimedia Commons

Nyt päästiin itse kovaan asiaan. Väitöstutkimuksesta alkaa putoilla ensimmäisiä tuloksia. Kyllähän se lähemmäs kolme vuotta otti, mutta tässä sitä ollaan, ja - ooh tuntuu hyvältä!

Ensimmäisen osatutkimuksen oli määrä käsitellä Varsinais-Suomen ruokajärjestelmän kiertotalouden nykytilaa. Näyttää kuitenkin siltä, että eka tutkimus siirretään järjestyksessä pykälän ylöspäin "nollatutkimukseksi", tai esitutkimukseksi. Ei ole silti poissuljettua, etteikö joitakin selville saatuja tietoja voisi hyödyntää varsinaisessa väikkäritutkimuksessakin. Joka tapauksessa kiinnostavia juttuja tietää. 

Esitutkimuksessa tavoitteena on ollut tunnistaa niitä seikkoja, joihin huomio tulisi ensisijaisesti kiinnittää, jos ja kun Varsinais-Suomen ruokajärjestelmässä siirrytään kohti mahdollisimman suljettuja kiertoja. Nämä alueelliset seikat tekevät maakunnasta erityislaatuisen niin kuin kaikki maailman alueet ovat erityislaatuisia voimavaroineen ja kipukohtineen. 

Apuvälineenä nykytilan arvioimisessa on käytetty Kari Koppelmäen ynnä muiden (2021) kyhäilemää viitekehystä, joka jakautuu kolmeen kenttään: biomassojen, ravinteiden ja energian kiertoon. Aineistona viitekehyksessä ovat tarkoitukseen sopivat tilastot ja muu numeraalinen tieto.

Mutta ei nyt karata vielä niin pitkälle. Aloitetaan ensin Varsinais-Suomen alueellisista ominaispiirteistä, joista tietoa on löytynyt nettisivustojen kirjallisista lähteistä ja vapaasti saatavilla olevista tilastotietokannoista, ennen kaikkea kunnioitusta herättävästä Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastotietokannasta. 

Ihmiset täällä ja pellot tuolla

Varsinais-Suomi ei ole pinta-alaltaan koolla pilattu, mutta väkeä siellä silti piisaa kolmanneksi eniten kaikista Suomen maakunnista. Asutuksesta iso osa sijoittuu maakunnan keskuskaupunkiin Turkuun ja sen lähiympäristöön. Pohjoisessa, idässä ja saaristossa ihmiset asuvat pääosin selvästi harvemmassa.

Maataloustuotanto puolestaan on keskittynyt varsin paljon juuri näille harvemmin asutuille seuduille, yllätys yllätys. Peltoa ja eläintilaa löytyy jos jonkinmoista muun muassa itäisistä kaupungeista Loimaalta ja Salosta. Syynä tähän on paitsi tilan runsaudenpula, myös seudun viljavat savimaat, jotka päihittävät viljelykelpoisuudessaan Suomessa yleisemmät kivennäismaat. Yli 70 %:lla Varsinais-Suomen pelloista pintamaalajina on savi tai liejusavi. 

Kun ihmiset asuvat täällä ja viljelykasvit ja kotieläimet varttuvat tuolla, tilanne ei ole optimaalinen. Kuljetukseen kuluu resursseja, ja virrat ovat väistämättä jokseenkin yksisuuntaisia, jolloin orgaaninen massa ja ravinteet kertyvät kaupunkeihin, eivätkä palaa läheskään täysimääräisinä takaisin sinne, mistä ovat tulleetkin. Toki elintarvikekaupan globaalistuminen on jo pitkään käytännössä estänyt ruokajärjestelmän materiaalien täydellisen kiertokulun, mutta Suomen kaltaisessa pienessä maassa kierron järjestäminen ei olisi mahdottomuus eikä mikään.

Rojalistista roskaa

Varsinais-Suomessa jätevesien käsittely on harvoissa käsissä, ja tällaisen elintärkeän toiminnon kohdalla keskittynyt malli onkin paikallaan. Suurin toimija on Turun seudun puhdistamo Oy (TSP), jonka vastuulla on 14 kunnan jätevedet. TSP johtaa jätevedet kiinteistöistä Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolle Turkuun, jossa siitä poistetaan valtaosa kiintoaineksesta ja ravinteista, ennen kuin se päästetään mereen. Puhdistusprosessin jäännöksenä jäävä liete jatkaa Kakolasta matkaansa Turun Topinojalle, jossa sijaitsee kaasuyhtiö Gasum Oy:n biokaasulaitos. Lietteestä tuotetaan biometaania, jota voidaan sitten käyttää liikennepolttoaineena tai esimerkiksi sähkön ja lämmön yhteistuotannossa. Biokaasuprosessista jää edelleen jälkeen mädätysjäännös, joka on jo tässä vaiheessa niin tujua tavaraa, että sitä kelpaa kuljettaa vähän pidemmällekin lannoittamaan viljelyksiä.

Jätehuoltoalallakin yksi nousee kokonsa puolesta ylitse muiden: 17 kunnan omistama Lounais-Suomen jätehuolto Oy (LSJH). Biojätteen erilliskeräyksen osalta ollaan vasta hiljattain päästy vauhtiin, aivan kuten valtakunnassa ylipäätään. LSJH:n keräämästä biojätteestä tuotetaan biokaasua ja kierrätyslannoitteita Uudessakaupungissa sijaitsevan Biolinja Oy:n laitoksessa. Muista yrityksistä esimerkiksi Lassila & Tikanoja Oy sen sijaan kerää biojätettä kompostoitavaksi ja mädätettäväksi. Biojätteiden sisältämien arvokkaiden ainesten kierrättämisen ainoana suurena jäljellä olevana haasteena on keksiä keinot, joilla nykyistä paljon merkittävämpi osuus orgaanisesta jätteestä saataisiin kerättyä talteen. Nykyään Suomessa jopa 60 % biojätteestä lipsahtaa sekajätteeseen ja 15 % ruoasta menee jätteeksi. 

Varsinais-Suomi on energiataloutensa kannalta sikäli otollisessa asemassa, että sen alueella toimii vaikutusvaltainen energiantuotantoyritys: Turun Seudun Energiantuotanto Oy (TSE). TSE:n suurin yksikkö on Naantalin voimalaitos, jossa ollaan luopumassa kokonaan fossiilisista polttoaineista ja siirtymässä orgaanisiin polttoaineisiin ja esimerkiksi hukkalämmön hyödyntämiseen. TSE:n nettisivujen mukaan Naantaliin kuitenkin tuodaan maakunnan ulkopuolelta muutakin kuin kivihiiltä, kuten metsäteollisuuden sivuvirtoja pitkienkin matkojen takaa. TSE:llä on Turun seudulla muitakin yksikköjä, joista yksikään ei pyöri fossiilisten voimalla, mutta yhtä kaikki Varsinais-Suomi on vielä kaukana päästöneutraalista ja omavaraisesta energiataloudesta.   

Vilja-aitta ja lintukoto

Varsinais-Suomi on historiallisesti ollut Suomen tärkeimpiä viljanviljelyalueita otollisen ilmastonsa ja hedelmällisen maaperänsä ansiosta. Edelleen maakunnan merkitys kotimaiselle viljantuotannolle on suuri. Maakunnassa tuotetaan kaikkia neljää pääviljaa ylimäärä kulutukseen verrattuna. Muista kasvikunnan proteiinipitoisista tuotteista mainitsemisen arvoinen on myös peruna maankuulujen Rymättylän uusien pottujen johdolla, jotka löytävät usein tiensä kevään ja alkukesän juhlapöytiin eri puolille Suomea. Kotieläinten määrien osalta Varsinais-Suomi on noussut kärkipaikoille siipikarja- ja sikataloudessa: broileria ja porsaanlihaa sekä kananmunia maakunnassa tuotetaan enemmän kuin kulutetaan. Maitokarjataloutta sen sijaan on historiallisista syistä vähemmän, mistä huolimatta maidon tuotanto- ja kulutusluvut ovat lähellä toisiaan. Sen sijaan naudanlihan suhteen maakunta ei ole omavarainen. 

Säilörehun osalta Varsinais-Suomi on hulppeasti omavarainen lähinnä, koska se on tärkeää apetta ennen kaikkea märehtijöille, joita maakunnassa ei ole kovin paljon. Myös heinää tuotetaan runsaasti, ja se menee pääosin hevosille. Viljarehun tuotantoluvut ovat lähellä niiden tarvetta, ja tarvettahan riittää, koska sekä siat että linnut ovat sekasyöjiä, ja niiden ravitsemuksessa viljoilla on olennainen osa.

Mittavan vilja- ja säilörehun tuotannon sekä siipikarja- ja sikatalouden myötä Varsinais-Suomi kytkeytyy toisten maakuntien ruokajärjestelmiin ja Suomen kansalliseen ruokajärjestelmään viemällä näitä tuotteita rajojensa ulkopuolelle. Toiseen suuntaan liikkuu lähinnä naudanlihaa. Suomesta viedään varsin paljon sianlihaa ja viljatuotteita ulkomaille, joten näiden tuotteiden kautta Varsinais-Suomi kytkeytyy aina kansainvälisiin ruokajärjestelmiin saakka. Maakuntaan ulkomailta saapuu ainakin maito- ja meijerituotteita, samoin teollisia rehutuotteita, joiden osuus kotieläinten ravitsemuksessa on kohtuullinen. Kierrot eri mittakaavojen ruokajärjestelmissä ovat sisäkkäisiä ja siten kytkeytymisen ohella vaikuttava toisiinsa. Jos järjestelmää muuttaa yhdellä tasolla, vaikuttaa samalla muiden tasojen järjestelmien toimintaan.

Nurmi kaasuksi ja lanta lannoitteeksi

Varsinais-Suomessa elää paljon kotieläimiä, jotka tuottavat paljon jäännöstä. Siis jätöksiä. Lantaa. Suomeksi sanottuna: kakkaa. Nykyään yleisintä on levittää lanta pelloille, lähinnä, koska se on helppo tie, eikä mitään fiksumpaakaan keksitä. Lannan energiahyödyntäminen on toistaiseksi vasta pienimuotoista, mutta potentiaalia olisi paljon suurempaankin. Sitä voisi kaasuttaa biometaaniksi tai muuksi biokaasuksi joko maatilan aitojen sisäpuolella tai keskitetyssä laitoksessa. Varsinais-Suomessa vuoden aikana syntyvien kotieläinlantojen biometaanipotentiaali voisi olla jopa yli 400 GWh, joka vastaa selvästi suurinta osaa asumisen ja maatalouden sähkönkulutuksesta Turussa (2018).

Nurmien energiahyödyntäminen on vielä pienimuotoisempaa, oikeastaan vasta pilottivaiheessa Suomessa. Nurmea paljon tuottavana mutta sitä rehukäyttöön vain vähän tarvitsevana maakuntana Varsinais-Suomen mahdollisuudet tuottaa biokaasua ylijäämänurmista on niin kiinnostava, että sitä sietääkin tutkia. Biokaasulla voitaisiin korvata fossiilisia, ulkomailta rahdattavia polttoaineita etenkin sähkön ja lämmön tuotannossa sekä liikennesektorilla, miksei myös maatalouskoneiden tankeissa.

Toisaalta energiakäyttöä paremmin ruokajärjestelmän sivuvirtojen ja jäännösten sisältämät arvokkaat aineet tulee hyödynnettyä, kun lannasta, oljesta, ynnä muista valmistetaan korkean asteen kierrätysravinteita. Tällä tavalla ravinteet palaavat sinne, mistä ne ovat lähteneetkin, eli maahan. Sellaisenaan varsinkaan lantaa ei ole taloudellisesti kannattavaa kuskata kovin pitkiä matkoja, sen suuren vesipitoisuuden vuoksi. Eikä lanta käsittelemättömänä muutenkaan ole optimaalinen lannoite, sillä sen ravinnekoostumus on usein vääränlainen, mikä lisää ravinnevalumien ja -huuhtoumien riskiä. Lanta pitäisi väkevöidä eli käytännössä separoida, jolloin saadaan erotettua neste ja kuivajae, jonka kuljettaminen vähän pidemmällekin olisi kannattavaa. Jopa typpi ja fosfori olisi mahdollista erottaa toisistaan, mutta näin ei vielä kovin yleisesti tehdä.

       

Hyödyntämättömiä ravinteita löytyy myös yhdyskuntien jätevesistä. Varsinais-Suomessa vuoden aikana syntyvissä jätevesissä fosforia on arviolta 292 tonnia. Ehjällä jätevesien kuljetus-, puhdistus- ja prosessointijärjestelmällä valtaosa tästä fosforista voitaisiin saada lannoittamaan uusia viljelyksiä, eli sekin palaisi turvallisesti kotiin.

Kestävä kehityspotentiaali

Mitä lähempänä syöjiään ruoka ja rehu tuotetaan, sitä lyhyemmät kuljetusmatkat, sitä tiiviimpi, yksinkertaisempi ja helpommin hallittavissa oleva ruokajärjestelmä. Järjestelmän sivuvirtojen ja jäännösten hyödyntäminenkin on helpompaa, kun ei tarvitse niin paljon miettiä, kannattaako se. Kaiken huipuksi kuluttajan on yksinkertaisempaa arvioida ostamansa ruoan vastuullisuutta ja kokonaiskestävyyttä.

Kun pohditaan uusiutumattomien mineraalilannoitteiden korvaamista orgaanisilla kierrätyslannoitteilla, alueelliset maaperäolosuhteet on otettava huomioon. Savimaata ei lannoiteta samalla tavalla kuin kivennäismaata.

Jätevesien ja orgaanisten jätteiden sisältämien arvoaineiden optimaalinen hyödyntäminen on jo varsin pitkällä. Kun vielä kehitetään jätteiden erilliskeräystä toimivammaksi ja luodaan biopolttoaineille ja kierrätysravinteille houkutteleva käyttöympäristö ja markkinat, voidaan luopua uusiutumattomista luonnonvaroista ruokajärjestelmässä nopeallakin aikataululla.

Varsinais-Suomella on mahdollisuuksia olla viljansa, eläintuotteidensa ja rehunsa suhteen omavarainen. Tämä tosin vaatinee kotieläinten lukumäärän huomattavaa pienentämistä. Omavaraisuusasteen nostaminen parantaa järjestelmän häiriönsietokykyä ja vähentää riippuvuutta muun maailman hapatuksesta. Täysi ruokaomavaraisuus ei kuitenkaan ole realistinen tai edes järkevä tavoite. Ruoan kiertotalous tulisikin toteuttaa sisäkkäisinä, toisiinsa kytkeytyneinä kiertoina eri mittakaavatasoilla. Tämä edellyttää yhteistyötä ja vuoropuhelua toimijoiden kesken tasolta toiselle ja sektorirajoja halveksuvalla tavalla. 

On tärkeää tiedostaa ruoan jakeluketjujen nykylaajuus: ei ole merkityksetöntä, mitä tuotteita tuomme ja viemme, mistä tuomme ja minne viemme. Meillä on vastuu. Tehdyt päätökset ovat arvovalintoja, joiden kautta meillä on valtaa muuttaa suurenkin mittakaavan asioita.