20. luku: Maailman helpoin työ?
Nyt maalataan kyllä jo vähän naapurinkin aitaa, mutta toisaalta blogin otsikossa on sana "elämä", joten...
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
En tiedä, oletko koskaan miettinyt, millaista kirjastoapulaisen työ mahtaa olla. En osaa sanoa, pidätkö sitä mahdollisesti sellaisena, että kuka tahansa pystyisi sitä tekemään ilman minkään valtakunnan koulutusta, vai oletko kenties kokeillut sitä yhden kesän ajan ja todennut todellisuuden korkeimmin omakätisesti.
Vaikka et olisi kertaakaan elämäsi aikana suonut puolen sekunnin verran ajatuksia niille, joiden työpanoksen ansiosta meillä on yksi maailman hienoimmista kirjastojärjestelmistä, aion nyt paljastaa muutamia saloja kirjastoavustajan työtehtävistä kokoelman kokonaislaajuudella mitattuna Suomen neljänneksi suurimmassa kaupunginkirjastossa, Turun kaupunginkirjastossa. Juonipaljastuksena sanottakoon, että ensimmäinen salaisuus on tämä: kirjakärryjen kanssa hyllyjenvälitangon tanssahtelu on vain yksi osa keskimääräistä työpäivää.
Hyllytys
Noh. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että "kirjat hyllyyn" löytyy kirjastoapulaisen to do -listan ykköspaikalta. Sitä tehdään, kun ei ole muuta sovittu tai mikään tähdellisempi homma ei huomiota vaadi. Asiakkaiden palauttamia kirjoja haetaan osastolle, jossa ne hyllytetään ensin palautuskirjojen hyllyyn ja edelleen oikeille paikoilleen kirjahyllyihin seuraavien lainaajien napattaviksi. Palautetut lehdet hyllytetään avovaraston hyllyihin ja laatikoihin, joista niitä pääsee taas lainaamaan konsultoituaan ensin kirjaston neuvontahenkilökuntaa.
Hyllyttämisen lomassa kirjahyllyjen tilaa tarkastellaan kriittisesti ja tehdään tarvittaessa tilaa erityisen ahtaisiin hyllyriveihin, tarkistetaan aakkostuksen oikeellisuutta ja oiotaan räjähtäneen näköisiä rivejä kuntoon. Myös itse opusten kuntoa pidetään silmällä ja tarvittaessa poimitaan pois kunnostuksen tarpeessa olevia tapauksia. Näin teokset pysyvät hyvässä kunnossa ja asiakkaiden on mukava käyskennellä hyllyväleissä niitä tutkailemassa.
Nouda!
Tyypillisesti yhtenä tai kahtena päivänä viikossa kukin avustaja pääsee noutamaan asiakkaiden tekemiä, varastokirjoihin kohdistuvia varauksia kaupunginkirjaston suuresta kellarivarastosta. Osin maan alle louhittu varasto on jännittävä paikka, pienimuotoinen labyrintti, jossa massiivisen lajittelijakoneen jyskytys synnyttää Philip Reeve -henkisen äänimaiseman. Missään muualla ei pääse lähemmäksi Aleksandrian kirjaston kaltaisten muinaisten kirjavarantojen tunnelmaa. Varastokirjojen nouto kuuluu avustajatiimin aamurutiineihin, ja sen toivotaan olevan hoidettu ennen ovien avautumista asiakkaille. Toisinaan kirjoja on kuitenkin niin paljon, että niiden etsimisessä menee toista tuntia ja sitten joutuu jyristelemään kirjakärryn kanssa kivilattian poikki jylisevänä kaikuvan äänen säestyksellä. Joka tapauksessa aina, kun pääsee käymään varastossa, on se juhlahetki kirjastoavustajan työpäivässä.
Turun kaupunginkirjastossa on toinenkin kellarivarasto, pienempi, jonne on säilötty esimerkiksi Turun kaupungin kannalta tärkeimpiä teoksia ja eräiden sanomalehtien mikrofilmejä. Erityisesti näitä mikrofilmejä pääsee välillä myös noutamaan asiakkaiden lainattaviksi. Juu-u, vissiin joku vielä tihrustaa päivän uutisensa pienenpieneltä kalvolta.
Varastojen tarkat sijainnit jääkööt mainitsematta. Pitäähän mielikuvituksellekin jättää jotain tekemistä.
Tärppäytys
Että mikä? Niin, pakko kyllä myöntää, etten ole vielä itsekään aivan päässyt perille, mitä sanalla tarkalleen ottaen tarkoitetaan. Ilmeisesti verbi "tärppäyttää" tarkoittaa joidenkin asioiden "saattamista tärppäämään". "Tärpätä" on tutumpi termi ainakin kalastajille. Näiden perusteella tärppäytyksen voisi kääntää selkosuomelle merkitsemään fyysisen teoksen, esimerkiksi kirjan, ja teoksesta tehdyn varauksen kohtaamista. Käytännössä tämä tapahtuu sähköisen järjestelmän kautta, jossa luetaan teoksen RFID-tunniste tai viivakoodi, ja järjestelmä reagoi, jos asiakas on tehnyt teoksesta varauksen. Meille avustajille tärppäytys tarkoittaa pääasiassa omalla osastollamme käsiteltyjen hyllyvarausten viemistä varausten noutohyllyihin, tai laatikoihin, mikäli kyseessä toiseen kirjastoyksikköön tehty varaus. Tätä varsin yksinkertaista toimenpidettä voisi luonnehtia tärppäytysprosessin viimeistelyksi: nyt teos on siellä (tai vähintään matkalla sinne), missä sen kuuluukin, jotta asiakas voi noutaa sen itselleen.
Tärppäytyskin on joka-aamuinen mutta paljon vähemmän aikaa vievä ja epäkiinnostavampi homma kuin varastonoutokeikka. Kivaa vaihtelua silti perushyllytykseen, jos omalle kohdalle sattuu.
Lajittelija
Nykyään käytännössä kaikki palautukset tapahtuvat automaatin avulla. Asiakkaat palauttavat lainansa masiinaan, jonka liukuhihna kuljettaa ne oikeaan paikkaan ja lajittelee osastoittain. Kirjastolla on työntekijöitä, jotka tekevät yhteistyötä tämän koko kirjastokompleksin halkaisevan lajittelijakoneen kanssa, mutta avustajilla on myös satunnaisia vuoroja lajittelijassa. Työtehtäviä on useita.
Lajittelija eristää muista palautuksista ne teokset, joista on tehty varaus. Varatut teokset täytyy tärppäyttää sähköisen järjestelmän avulla. Tulostuu kuitti, joka osoittaa, haluaako varauslistan kärjessä oleva asiakas noutaa sen pääkirjastosta vai jostakin toisesta kirjastosta. Pääkirjastosta noudettavat käydään pujottamassa varaushyllyihin ja toisesta kirjastosta noudettavat lajitellaan laatikoihin kuljetusta varten. Varattujen teosten lisäksi ns. ongelmatapaukset eli ne palautukset, jotka lajittelija on pullauttanut ongelmat-osioon, tulee kaiken varalta käsitellä sähköisen järjestelmän kautta.
Suurin osa lajittelijaan saapuvista teoksista on nimenomaan palautuksia, mutta jonkin verran tulee myös muiden kirjastojen teoksia, joista on varaus ja joiden noutopaikaksi on ilmoitettu pääkirjasto. Nämä tyhjennetään kuljetuslaatikoista ja tärppäytetään tavalliseen tapaan.
Lajittelijassa toimimista olen päässyt toistaiseksi vasta harjoittelemaan, mutta se on vaikuttanut myös hauskalta puuhalta. Ajattelen luultavasti näin siihen saakka, kunnes olen ensimmäisessä varsinaisessa lajittelijavuorossani ja huomaan vahingossa poistaneeni asiakkaan varauksen järjestelmästä, tai jotain muuta yhtä apokalyptista. Sitten sitä istutaan tuolissa peukalo suussa ja haaveillaan fantastisesta jälleensyntymästä hyllytysurakan pariin, jossa pahin moka on pistää koodilla WIS 33.1107 aakkostettu kirja vahingossa VAS 33.1109 -koodin kirjan perään kun olisi pitänyt pistää eteen (huoh...).
Neuvonta
Kirjastoavustajat eivät varsinaisesti ole neuvontahenkilökuntaa. Asiakaspalvelijoita me toki olemme, sillä mitä muutakaan hyllyttäminen ja hyllyvarausten noutaminen olisi. Lisäksi osa asiakkaista lähestyy mielellään hyllyjen välissä omiin maailmoihinsa uponneitä hyllyttäjiä ja tiedustelevat matrikkeleiden sijaintia. (... Anteeksi minkä?) Me sitten yritämme heitä auttaa parhaan kykymme mukaan ja vakiovastauksena ohjaamme luokkaa 84 etsivät "vanhalle puolelle" ja liian vaikeita utelevat neuvontahenkilökunnan riesaksi.
Varsinaiset asiakasneuvojat ovat sitten erikseen. He tekevät vuoroa neuvontapisteellä ja vastaavat heitä lähestyvien asiakkaiden huoliin ja murheisiin. Avustajille näitä vuoroja ei lähtökohtaisesti anneta, mutta työhaastattelussa pomo kysyi kiinnostustani jossakin vaiheessa työskennellä neuvontatehtävissä, ja vastaukseni oli varovainen "en suoraan sano ei". Joten ehkä vielä jonakin päivänä istun neuvontapisteellä ja haaveksin, että olisin sittenkin vedonnut sosiaalisten tilanteiden pelkodiagnoosiini. Toisaalta, hiljaisimpina päivinä sitä melkein toivoo, että olisi jotain muuta tekemistä kuin aakkosjärjestyksen tarkastaminen. Mitä tahansa muuta.
Kahvihuonenakki
Kirjastohallinnon, tieto-osaston, lasten ja nuorten osaston sekä vastaanoton henkilökunnalla on yhteinen kahvihuone ja ruokasali. Niitä saa vapaasti käyttää, kunhan siivoaa omat jälkensä. Töryt, joiden vanat eivät johda yksittäisiin työntekijöihin, putsataan osastoittain neljän viikon välein toistuvissa vuoroissa. Toisin sanoen, joka neljäs viikko koko osaston väki on velvoitettu osallistumaan kahvihuoneen putsaukseen ja ruokasalijärjestelyihin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että avustavaa työtä tekevät hoitavat homman, koska muut työntekijät ovat moiseen liian kiireisiä. Tai jotain.
Kahvikone täytyy täyttää ja huoltaa. Jääkaapit ja mikrot siivotaan ja tyhjennetään niihin unohtuneista, ensiparkaisuaan virittelevistä ruoista ja juomista. Pinnat pyyhitään ja käsipyyhkeiden ja serviettien riittävyydestä huolehditaan. Astiapyyhkeet ja tiskirätit pistetään vaihtoon (ennen kuin nekin kohta oppivat kävelemään) ja ylläpidetään tilojen yleistä hallittua kaaosta.
Kuulostaa ihan mukavalta vaihtelulta perushommiin. Saa nähdä, kuinka monta innokasta puuhapeteä ensi viikolla ilmaantuu kahvihuoneeseen, kun tieto-osaston nakkivuoro taas koittaa.
Tarroitusta
Jokseenkin tasaisena virtana meidän käsiimme saapuu kahdentyyppisiä kirjoja: lainauksesta poistettuja kirjoja, jotka menevät myyntiin ja lainaukseen saapuvia uusia ja vanhempia kirjoja. Myyntiin meneville kirjoille pitää tehdä muutama toimenpide: RFID-tarra (riffitarra) revitään irti ja lainatarrat peitetään myyntitarroilla. Myyntitarroihin kirjataan hinta kirjan iän ja laadun mukaan. Lainattaviksi tuleviin kirjoihin liimataan lainatarrat, jotka osoittavat kirjan strategiset tiedot ja hyllyluokan. Myös RFID-tarra lätkäistään mukaan kirjan jäljittämistä varten. Nykyään kirjoja ei enää muoviteta (ilmasto ja kirjastotyöntekijät kiittävät), mutta tarrojen pitävyyden nimissä ne päällystetään pienellä palalla muovia. Säästöä se on pienikin säästö.
Vaikka olenkin tällainen poropeukalo ja mämmikoura, jolla on kymmenen peukkua ja kaikki prikulleen keskellä kämmentä, tarroittaminen on silti ollut yksi hauskimmista hommista, jonka varjolla on päässyt lepuuttamaan hyllyttämisen kivistämiä jäseniä. Toistaiseksi maailma on huokaissut helpotuksesta, kun en ole tehnyt yhtään kardinaalimunausta tarrojen ja teippien kanssa jonglööratessani. Jatketaan putkea, eikös juu?
Mitäs muuta?
Kirjastossa avustajat ovat vähän kuin avustajat ja assistentit missä tahansa työpaikassa: niitä, jotka laitetaan tekemään kaikenlaisia pikku askareita, joita ei itse viitsi, jaksa tai ehdi hoitaa. Täytyykö hakea joku lehti varastosta? Ei ongelmaa, pistetään lähin avustaja asialle! Tarvitaanko avovarastoon lisää tilaa tulevien vuosien lehdille? Asia hoidossa, saatiin pari avustajaa vyöryttämään! Vaan näinhän se oikeastaan kuuluukin mennä. Varsinaisilla kirjastonhoitajilla ja muilla on taustallaan alan korkeakoulututkinto ja raskaampi vastuu (plus lihavampi palkkapussi). Heillä on omat tehtävänsä. Apulaiset auttavat. Varsinkin me määräaikaiset apupojat ja -tytöt, meidät saa aivan vapaasti laittaa tekemään melkein mitä tahansa, kunhan se jotenkin liittyy kirjaston toimintaan. Antaa tulla vaan!
Vielä yksi salaisuus: työskentely kirjastoavustajana ei ole lainkaan niin yksinäistä kuin äkkiseltään luulisi. Toki, vanhat kamut eli kirjat, lehdet, CD:t, DVD:t, AV:t, YV:t, mappi-Ö:t, yms., yms., yms. ovat alituiseen seurana, mutta lisäksi kirjaston toimintaedellytyksenä on jatkuva tiivis yhteispeli. Muuten kuvio menee niin, että yksi tekee, suurin osa muista katsoo vierestä ja loput tekevät saman homman täysin tarpeettomasti uudestaan myöhemmin. Esimerkkinä käyköön varattujen varastokirjojen käsittely: yksi tarkistaa varauksen järjestelmästä ja tulostaa kuitin kirjan hakemista varten. Toinen ottaa kuitin ja hakee varastosta siihen merkityn kirjan. Kolmas käsittelee kirjan järjestelmässä (eli tärppäyttää) ja neljäs pujottaa sen varaushyllyyn oikealle paikalleen. Yhdellä työntekijällä menisi kaikkien vaiheiden suorittamiseen yhdenkin kirjan kohdalla varmasti kymmeniä minuutteja; entä sitten, kun kirjoja on 30 ja päälle vielä pari lehteä lehtivarastosta ja sanomalehden vuosikerta mikrofilmeinä?
Eikä kirjastoapulaisen jopia voi ihan sanan varsinaisessa merkityksessä luonnehtia siistiksi sisätyöksi. Ei se ainakaan ole yhtä kevyttä kuin niin sanottu toimistoduuni, jossa päivät kuluvat tietokoneen ja kokouspöydän ääressä kykkiessä. Kirjakärryjen työntely, pienen käsipainon painoisten opusten siirtely ja tietenkin lähes tauoton pysyttely seisoma-asennossa ovat koetinkivi kropalle, jota ei ole salilla ja pururadalla teräkseen valettu. Vielä reilun kuukaudenkin jälkeen niska- ja hartiaseudun, selän, reisien, pohkeiden ja jalkaterien kivut viihtyvät vieraina, vaikka toki suurimman osan juhlamielestään kadottaneina. Puhtaasta istumatyöstä kirjastotyöhön siirtyminen oli harppaus yli kuilun, jonka leveyttä en ollut tajunnut ottaa huomioon.
Kirjastoavustajan työ on yhdellä virkkeellä ilmaistuna miellyttävä yhdistelmä erilaisia suhteellisen yksinkertaisia hommia, jotka kuitenkin vaativat keskittymistä ja jotka eivät salli aivojen jättämistä naulakkoon. Ei tämä toki kaltaiseni tutkijamielen näkemys ihanneduunista ole mutta voittaa työttömänä virumisen 16-0.
Kiitos siis, Turun kaupunki, tilaisuudesta!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
En tiedä, oletko koskaan miettinyt, millaista kirjastoapulaisen työ mahtaa olla. En osaa sanoa, pidätkö sitä mahdollisesti sellaisena, että kuka tahansa pystyisi sitä tekemään ilman minkään valtakunnan koulutusta, vai oletko kenties kokeillut sitä yhden kesän ajan ja todennut todellisuuden korkeimmin omakätisesti.
Vaikka et olisi kertaakaan elämäsi aikana suonut puolen sekunnin verran ajatuksia niille, joiden työpanoksen ansiosta meillä on yksi maailman hienoimmista kirjastojärjestelmistä, aion nyt paljastaa muutamia saloja kirjastoavustajan työtehtävistä kokoelman kokonaislaajuudella mitattuna Suomen neljänneksi suurimmassa kaupunginkirjastossa, Turun kaupunginkirjastossa. Juonipaljastuksena sanottakoon, että ensimmäinen salaisuus on tämä: kirjakärryjen kanssa hyllyjenvälitangon tanssahtelu on vain yksi osa keskimääräistä työpäivää.
Hyllytys
Noh. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että "kirjat hyllyyn" löytyy kirjastoapulaisen to do -listan ykköspaikalta. Sitä tehdään, kun ei ole muuta sovittu tai mikään tähdellisempi homma ei huomiota vaadi. Asiakkaiden palauttamia kirjoja haetaan osastolle, jossa ne hyllytetään ensin palautuskirjojen hyllyyn ja edelleen oikeille paikoilleen kirjahyllyihin seuraavien lainaajien napattaviksi. Palautetut lehdet hyllytetään avovaraston hyllyihin ja laatikoihin, joista niitä pääsee taas lainaamaan konsultoituaan ensin kirjaston neuvontahenkilökuntaa.
Hyllyttämisen lomassa kirjahyllyjen tilaa tarkastellaan kriittisesti ja tehdään tarvittaessa tilaa erityisen ahtaisiin hyllyriveihin, tarkistetaan aakkostuksen oikeellisuutta ja oiotaan räjähtäneen näköisiä rivejä kuntoon. Myös itse opusten kuntoa pidetään silmällä ja tarvittaessa poimitaan pois kunnostuksen tarpeessa olevia tapauksia. Näin teokset pysyvät hyvässä kunnossa ja asiakkaiden on mukava käyskennellä hyllyväleissä niitä tutkailemassa.
Nouda!
Tyypillisesti yhtenä tai kahtena päivänä viikossa kukin avustaja pääsee noutamaan asiakkaiden tekemiä, varastokirjoihin kohdistuvia varauksia kaupunginkirjaston suuresta kellarivarastosta. Osin maan alle louhittu varasto on jännittävä paikka, pienimuotoinen labyrintti, jossa massiivisen lajittelijakoneen jyskytys synnyttää Philip Reeve -henkisen äänimaiseman. Missään muualla ei pääse lähemmäksi Aleksandrian kirjaston kaltaisten muinaisten kirjavarantojen tunnelmaa. Varastokirjojen nouto kuuluu avustajatiimin aamurutiineihin, ja sen toivotaan olevan hoidettu ennen ovien avautumista asiakkaille. Toisinaan kirjoja on kuitenkin niin paljon, että niiden etsimisessä menee toista tuntia ja sitten joutuu jyristelemään kirjakärryn kanssa kivilattian poikki jylisevänä kaikuvan äänen säestyksellä. Joka tapauksessa aina, kun pääsee käymään varastossa, on se juhlahetki kirjastoavustajan työpäivässä.
Turun kaupunginkirjastossa on toinenkin kellarivarasto, pienempi, jonne on säilötty esimerkiksi Turun kaupungin kannalta tärkeimpiä teoksia ja eräiden sanomalehtien mikrofilmejä. Erityisesti näitä mikrofilmejä pääsee välillä myös noutamaan asiakkaiden lainattaviksi. Juu-u, vissiin joku vielä tihrustaa päivän uutisensa pienenpieneltä kalvolta.
Varastojen tarkat sijainnit jääkööt mainitsematta. Pitäähän mielikuvituksellekin jättää jotain tekemistä.
Tärppäytys
Että mikä? Niin, pakko kyllä myöntää, etten ole vielä itsekään aivan päässyt perille, mitä sanalla tarkalleen ottaen tarkoitetaan. Ilmeisesti verbi "tärppäyttää" tarkoittaa joidenkin asioiden "saattamista tärppäämään". "Tärpätä" on tutumpi termi ainakin kalastajille. Näiden perusteella tärppäytyksen voisi kääntää selkosuomelle merkitsemään fyysisen teoksen, esimerkiksi kirjan, ja teoksesta tehdyn varauksen kohtaamista. Käytännössä tämä tapahtuu sähköisen järjestelmän kautta, jossa luetaan teoksen RFID-tunniste tai viivakoodi, ja järjestelmä reagoi, jos asiakas on tehnyt teoksesta varauksen. Meille avustajille tärppäytys tarkoittaa pääasiassa omalla osastollamme käsiteltyjen hyllyvarausten viemistä varausten noutohyllyihin, tai laatikoihin, mikäli kyseessä toiseen kirjastoyksikköön tehty varaus. Tätä varsin yksinkertaista toimenpidettä voisi luonnehtia tärppäytysprosessin viimeistelyksi: nyt teos on siellä (tai vähintään matkalla sinne), missä sen kuuluukin, jotta asiakas voi noutaa sen itselleen.
Tärppäytyskin on joka-aamuinen mutta paljon vähemmän aikaa vievä ja epäkiinnostavampi homma kuin varastonoutokeikka. Kivaa vaihtelua silti perushyllytykseen, jos omalle kohdalle sattuu.
Lajittelija
Nykyään käytännössä kaikki palautukset tapahtuvat automaatin avulla. Asiakkaat palauttavat lainansa masiinaan, jonka liukuhihna kuljettaa ne oikeaan paikkaan ja lajittelee osastoittain. Kirjastolla on työntekijöitä, jotka tekevät yhteistyötä tämän koko kirjastokompleksin halkaisevan lajittelijakoneen kanssa, mutta avustajilla on myös satunnaisia vuoroja lajittelijassa. Työtehtäviä on useita.
Lajittelija eristää muista palautuksista ne teokset, joista on tehty varaus. Varatut teokset täytyy tärppäyttää sähköisen järjestelmän avulla. Tulostuu kuitti, joka osoittaa, haluaako varauslistan kärjessä oleva asiakas noutaa sen pääkirjastosta vai jostakin toisesta kirjastosta. Pääkirjastosta noudettavat käydään pujottamassa varaushyllyihin ja toisesta kirjastosta noudettavat lajitellaan laatikoihin kuljetusta varten. Varattujen teosten lisäksi ns. ongelmatapaukset eli ne palautukset, jotka lajittelija on pullauttanut ongelmat-osioon, tulee kaiken varalta käsitellä sähköisen järjestelmän kautta.
Suurin osa lajittelijaan saapuvista teoksista on nimenomaan palautuksia, mutta jonkin verran tulee myös muiden kirjastojen teoksia, joista on varaus ja joiden noutopaikaksi on ilmoitettu pääkirjasto. Nämä tyhjennetään kuljetuslaatikoista ja tärppäytetään tavalliseen tapaan.
Lajittelijassa toimimista olen päässyt toistaiseksi vasta harjoittelemaan, mutta se on vaikuttanut myös hauskalta puuhalta. Ajattelen luultavasti näin siihen saakka, kunnes olen ensimmäisessä varsinaisessa lajittelijavuorossani ja huomaan vahingossa poistaneeni asiakkaan varauksen järjestelmästä, tai jotain muuta yhtä apokalyptista. Sitten sitä istutaan tuolissa peukalo suussa ja haaveillaan fantastisesta jälleensyntymästä hyllytysurakan pariin, jossa pahin moka on pistää koodilla WIS 33.1107 aakkostettu kirja vahingossa VAS 33.1109 -koodin kirjan perään kun olisi pitänyt pistää eteen (huoh...).
Neuvonta
Kirjastoavustajat eivät varsinaisesti ole neuvontahenkilökuntaa. Asiakaspalvelijoita me toki olemme, sillä mitä muutakaan hyllyttäminen ja hyllyvarausten noutaminen olisi. Lisäksi osa asiakkaista lähestyy mielellään hyllyjen välissä omiin maailmoihinsa uponneitä hyllyttäjiä ja tiedustelevat matrikkeleiden sijaintia. (... Anteeksi minkä?) Me sitten yritämme heitä auttaa parhaan kykymme mukaan ja vakiovastauksena ohjaamme luokkaa 84 etsivät "vanhalle puolelle" ja liian vaikeita utelevat neuvontahenkilökunnan riesaksi.
Varsinaiset asiakasneuvojat ovat sitten erikseen. He tekevät vuoroa neuvontapisteellä ja vastaavat heitä lähestyvien asiakkaiden huoliin ja murheisiin. Avustajille näitä vuoroja ei lähtökohtaisesti anneta, mutta työhaastattelussa pomo kysyi kiinnostustani jossakin vaiheessa työskennellä neuvontatehtävissä, ja vastaukseni oli varovainen "en suoraan sano ei". Joten ehkä vielä jonakin päivänä istun neuvontapisteellä ja haaveksin, että olisin sittenkin vedonnut sosiaalisten tilanteiden pelkodiagnoosiini. Toisaalta, hiljaisimpina päivinä sitä melkein toivoo, että olisi jotain muuta tekemistä kuin aakkosjärjestyksen tarkastaminen. Mitä tahansa muuta.
Kahvihuonenakki
Kirjastohallinnon, tieto-osaston, lasten ja nuorten osaston sekä vastaanoton henkilökunnalla on yhteinen kahvihuone ja ruokasali. Niitä saa vapaasti käyttää, kunhan siivoaa omat jälkensä. Töryt, joiden vanat eivät johda yksittäisiin työntekijöihin, putsataan osastoittain neljän viikon välein toistuvissa vuoroissa. Toisin sanoen, joka neljäs viikko koko osaston väki on velvoitettu osallistumaan kahvihuoneen putsaukseen ja ruokasalijärjestelyihin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että avustavaa työtä tekevät hoitavat homman, koska muut työntekijät ovat moiseen liian kiireisiä. Tai jotain.
Kahvikone täytyy täyttää ja huoltaa. Jääkaapit ja mikrot siivotaan ja tyhjennetään niihin unohtuneista, ensiparkaisuaan virittelevistä ruoista ja juomista. Pinnat pyyhitään ja käsipyyhkeiden ja serviettien riittävyydestä huolehditaan. Astiapyyhkeet ja tiskirätit pistetään vaihtoon (ennen kuin nekin kohta oppivat kävelemään) ja ylläpidetään tilojen yleistä hallittua kaaosta.
Kuulostaa ihan mukavalta vaihtelulta perushommiin. Saa nähdä, kuinka monta innokasta puuhapeteä ensi viikolla ilmaantuu kahvihuoneeseen, kun tieto-osaston nakkivuoro taas koittaa.
Tarroitusta
Jokseenkin tasaisena virtana meidän käsiimme saapuu kahdentyyppisiä kirjoja: lainauksesta poistettuja kirjoja, jotka menevät myyntiin ja lainaukseen saapuvia uusia ja vanhempia kirjoja. Myyntiin meneville kirjoille pitää tehdä muutama toimenpide: RFID-tarra (riffitarra) revitään irti ja lainatarrat peitetään myyntitarroilla. Myyntitarroihin kirjataan hinta kirjan iän ja laadun mukaan. Lainattaviksi tuleviin kirjoihin liimataan lainatarrat, jotka osoittavat kirjan strategiset tiedot ja hyllyluokan. Myös RFID-tarra lätkäistään mukaan kirjan jäljittämistä varten. Nykyään kirjoja ei enää muoviteta (ilmasto ja kirjastotyöntekijät kiittävät), mutta tarrojen pitävyyden nimissä ne päällystetään pienellä palalla muovia. Säästöä se on pienikin säästö.
Vaikka olenkin tällainen poropeukalo ja mämmikoura, jolla on kymmenen peukkua ja kaikki prikulleen keskellä kämmentä, tarroittaminen on silti ollut yksi hauskimmista hommista, jonka varjolla on päässyt lepuuttamaan hyllyttämisen kivistämiä jäseniä. Toistaiseksi maailma on huokaissut helpotuksesta, kun en ole tehnyt yhtään kardinaalimunausta tarrojen ja teippien kanssa jonglööratessani. Jatketaan putkea, eikös juu?
Mitäs muuta?
Kirjastossa avustajat ovat vähän kuin avustajat ja assistentit missä tahansa työpaikassa: niitä, jotka laitetaan tekemään kaikenlaisia pikku askareita, joita ei itse viitsi, jaksa tai ehdi hoitaa. Täytyykö hakea joku lehti varastosta? Ei ongelmaa, pistetään lähin avustaja asialle! Tarvitaanko avovarastoon lisää tilaa tulevien vuosien lehdille? Asia hoidossa, saatiin pari avustajaa vyöryttämään! Vaan näinhän se oikeastaan kuuluukin mennä. Varsinaisilla kirjastonhoitajilla ja muilla on taustallaan alan korkeakoulututkinto ja raskaampi vastuu (plus lihavampi palkkapussi). Heillä on omat tehtävänsä. Apulaiset auttavat. Varsinkin me määräaikaiset apupojat ja -tytöt, meidät saa aivan vapaasti laittaa tekemään melkein mitä tahansa, kunhan se jotenkin liittyy kirjaston toimintaan. Antaa tulla vaan!
***
Vielä yksi salaisuus: työskentely kirjastoavustajana ei ole lainkaan niin yksinäistä kuin äkkiseltään luulisi. Toki, vanhat kamut eli kirjat, lehdet, CD:t, DVD:t, AV:t, YV:t, mappi-Ö:t, yms., yms., yms. ovat alituiseen seurana, mutta lisäksi kirjaston toimintaedellytyksenä on jatkuva tiivis yhteispeli. Muuten kuvio menee niin, että yksi tekee, suurin osa muista katsoo vierestä ja loput tekevät saman homman täysin tarpeettomasti uudestaan myöhemmin. Esimerkkinä käyköön varattujen varastokirjojen käsittely: yksi tarkistaa varauksen järjestelmästä ja tulostaa kuitin kirjan hakemista varten. Toinen ottaa kuitin ja hakee varastosta siihen merkityn kirjan. Kolmas käsittelee kirjan järjestelmässä (eli tärppäyttää) ja neljäs pujottaa sen varaushyllyyn oikealle paikalleen. Yhdellä työntekijällä menisi kaikkien vaiheiden suorittamiseen yhdenkin kirjan kohdalla varmasti kymmeniä minuutteja; entä sitten, kun kirjoja on 30 ja päälle vielä pari lehteä lehtivarastosta ja sanomalehden vuosikerta mikrofilmeinä?
Eikä kirjastoapulaisen jopia voi ihan sanan varsinaisessa merkityksessä luonnehtia siistiksi sisätyöksi. Ei se ainakaan ole yhtä kevyttä kuin niin sanottu toimistoduuni, jossa päivät kuluvat tietokoneen ja kokouspöydän ääressä kykkiessä. Kirjakärryjen työntely, pienen käsipainon painoisten opusten siirtely ja tietenkin lähes tauoton pysyttely seisoma-asennossa ovat koetinkivi kropalle, jota ei ole salilla ja pururadalla teräkseen valettu. Vielä reilun kuukaudenkin jälkeen niska- ja hartiaseudun, selän, reisien, pohkeiden ja jalkaterien kivut viihtyvät vieraina, vaikka toki suurimman osan juhlamielestään kadottaneina. Puhtaasta istumatyöstä kirjastotyöhön siirtyminen oli harppaus yli kuilun, jonka leveyttä en ollut tajunnut ottaa huomioon.
Kirjastoavustajan työ on yhdellä virkkeellä ilmaistuna miellyttävä yhdistelmä erilaisia suhteellisen yksinkertaisia hommia, jotka kuitenkin vaativat keskittymistä ja jotka eivät salli aivojen jättämistä naulakkoon. Ei tämä toki kaltaiseni tutkijamielen näkemys ihanneduunista ole mutta voittaa työttömänä virumisen 16-0.
Kiitos siis, Turun kaupunki, tilaisuudesta!
Kommentit
Lähetä kommentti