7. luku: Tour de maatila
Tämä päivitys aloittaa postausten sarjan otsikolla "Kiertokävely ympäri ruokaketjun". Maataloudesta aloitetaan, ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pitäisi reitin palauttaa meidät takaisin alkupisteeseen. Kävelyn kokonaiskestosta sen sijaan ei ole mitään takuita, joten kunnon vaelluskenkiin kannattaa satsata.
---------------------------------------------------------------------------------------------------
No, jos aloitetaan siitä, että nykymuotoinen maatalous vaatii paljon pinta-alaa. Alaa tarvitsevat niin pellot, laitumet, kasvihuoneet kuin kasvatuseläinten suojatkin, kuten navetat. Tyypillisesti ala on raivattu ja monin paikoin edelleen raivataan ottamalla luonnollinen ympäristö maatalouskäyttöön. Tällä tavoin esimerkiksi monet monituiset metsä- ja kosteikkohehtaarit niihin sitoutuneine hiilineen ovat saaneet väistyä ruoankasvatuksen jykevän anturan mahdin edessä. Peltomaahan, viljelykasveihin ja ruohomaihinkin toki hiiltä sitoutuu muttei ollenkaan niin tehokkaasti kuin elinvoimaisiin metsiin ja soihin.
Viljeleminen lähtee liikenteeseen syötteistä, jotka useimmiten tuodaan maatilan portille muualta. Syötteitä ovat muun muassa siemenet, lannoitteet ja torjunta-aineet. Etenkin kahden jälkimmäisen tuottaminen on jokseenkin resurssi-intensiivistä ja synnyttää myös huomattavat päästöt.
Maataloudessa kuluu lisäksi paljon energiaa ja erilaisia polttoaineita. Traktorit ja leikkuupuimurit eivät rakenna itse itseään tai kulje ilman jonkin sortin löpöä ja karjasuojissa tarvitaan valaistusta, lämmitystä ja ilmanvaihtoa.
Oma lukunsa ovat tietysti paljon puhetta herättäneet kasvatuseläimet. Märehtijöitä on parjattu kovasti huolettomasta suhtautumisesta omiin suolistokaasuihinsa. "Kaikki on Mansikin ja sen mitään mistään piittaamattoman maitofarmarin syytä." Lisäksi on mietitty, miksi ne lehmät nyt niitä metaanipieruja sitten päästelevät ja löydetty janan alkupäästä rehutuotanto: soija herne- ja palkokasvikavereineen. Rehuntuotanto kattaa karjatalouden noin 8,1 miljoonan tonnin kasvihuonekaasupäästöistä muuten lähes puolet eli enemmän kuin märehtijöiden ruoansulatus itsessään.
Nyt tiedämme, mistä päästöt ovat peräisin, joten on aika käydä vähentämään niiden määrää. Aloitetaan taas sieltä maankäytön muutoksista. Maankäytön osalta on olennaisinta, että uutta tilaa viljelmille, laitumille ja maatilarakennuksille raivataan mahdollisimman vähän. Suomessa tämä ei vaatisi kuin lähinnä lannanlevityksen kohtuullistamista; suomaiden ottamiselle maatalouskäyttöön ei ole enää mitään järkiperusteita. Parasta tietenkin olisi, jos peltoja pystyttäisiin tyystin ottamaan viljelystä pois ja laitumia vapauttamaan sorkkien ikeestä, muuttamaan ahoiksi ja niityiksi tai peräti aina metsiksi ja soiksi asti taas. Niin luonnolliset prosessit pääsisivät sitomaan hiiltä ilman, että ihmisen tarvitsee tehdä yhtään mitään muuta kuin suksia kuuseen. Jotta tällainen luopuminen olisi mahdollista, vaaditaan sekä muutoksia ruoan kulutustottumuksiin että aivan uudenlaista ruoantuotantoajattelua. Kulutustottumuksista sitten myöhemmin lisää, mutta sanottakoon tässä vaiheessa, että kyllä eläinperäisten tuotteiden vähentäminen – vähentäminen, ei hylkääminen kokonaan! rahoitutaanpa taas – ja kasviperäisten suosiminen on oikeasti iso juttu. Mitä tulee ruoantuotannon mullistamiseen, niin se voisi tarkoittaa vaikkapa huippumoderneja innovaatioita, joiden avulla saadaan kasvit kasvamaan kaupungeissa, sisätiloissa, toistensa päällä, laboratorioissa ja peräti täysin valottomissa kammioissa. Tällaisia innovaatioita innovoidaan parhaillaan suurella innolla.
Ei meidän silti tarvitse koko maataloutta kääntää ympäri. Peltoviljelyä ja karjankasvatustakin voidaan jatkaa, jos vain kehitetään niitä hieman. Saatat olla jo kuullut sellaisesta asiasta kuin hiiliviljely. Käytännössä hiiliviljelyllä tarkoitetaan peltoihin ja niillä kasvaviin kasveihin sitoutuvan hiilen määrän maksimoimista. Iso osa tätä on maan kasvukunnosta huolehtiminen pitkällä aikavälillä ottamalla käyttöön parhaita mahdollisia lajikkeita ja viljelymenetelmiä ja kehittämällä aivan uusia. Olennaista on esimerkiksi itseään uudistava viljely, jossa sadonkorjuun jälkeinen pelto tarjoaa valmiin alustan uudelle sadolle ilman, että maata täytyy välissä muokata tai parantaa tuskin ollenkaan.
Tähän kun yhdistää karjataloustuotannon luonnonmukaisine lannoitteineen ja nurmikasveja laiduntavine eläimineen, niin saadaan aikaiseksi järjestelmä, joka on paitsi resurssi- ja ilmastotehokas, myös eettisesti kestävämpi. Teollisista väkilannoitteista voidaan parhaimmassa tapauksessa luopua kokonaan ja pistää eläimet kakkimaan pellot viljaviksi. Yhdessä paikassa kasvaa rehua karjan popsittavaksi, toisaalla sapuskaa ihmisille. Vältytään turhalta kuskaamiseltakin. Ei näiden kaikkien toimintojen toki välttämättä tarvitse yhdellä ja samalla maatilalla tapahtua, mutta edes jokseenkin toistensa lähellä. Tilojen omistajat ovat jo solmineet kaverisuhteita paikallisesti eri puolilla Suomea, joten pohjaa löytyy.
Ja pistetäänpä soppaan vielä energia. Energian tuotanto ja kulutus. Tarvitaan sekä energiankäytön hiili-intensiivisyyden rajoittamista että energiatehokkuuden parantamista. Maatalous voi toki odottaa, että yhteiskunta kokonaisuudessaan luopuu fossiilisista energianlähteistä ja siirtyy hiilineutraaliin ja edelleen hiilinegatiiviseen energiatalouteen, mutta sillä itselläänkin on mahdollisuus edistää siirtymää. Maatiloilla syntyy runsaasti sellaista ainesta, jota tällä hetkellä ei hyödynnetä järin tehokkaasti, mutta jota voisi käyttää polttoaineena. Lantaa voi polttaa energiaksi. Korjuutähteistä ja kaikenlaisesta ylimääräisestä, jota sen enempää ihmiset kuin kasvatuseläimetkään eivät suostu pistämään suuhunsa, voi keitellä bioetanolia tai -dieseliä. Lisäksi pellon pientareelle on mahdollista asentaa pientuulivoimaa ja aurinkopaneeleita jos ei muuta niin säätövoiman nimissä. Osalla tiloista on aidot edellytykset tulla energiaomavaraisiksi, vaikkakaan ei kenties ilman tuotannon energiatehokkuuden parantamista. Maatalouden tapauksessa energiatehokkuus tarkoittaa muun muassa syötteiden tarkoituksenmukaista hyödyntämistä, koneiden ja laitteiden käytön kaikkinaista optimointia ja parhaita mahdollisia valaistus-, ilmanvaihto- ja muita sähköä kuluttavia järjestelmiä.
YK:n ruokajärjestön FAO:n raportin mukaan pelkästään karjataloustuotantoa järkevöittämällä ja tehostamalla voidaan kasvihuonekaasupäästöjä hillitä parhaimmillaan yli 2,5 miljoonan tonnin verran maailmanlaajuisesti. Tämä edellyttää edellä kuvatun kaltaisen järjestelmän kehittämistä paikalliskontekstin erityispiirteet huomioiden. Kehittäminen ja käytännön toteuttaminen maksavat rahaa, joten kyllä tässä väistämättä politiikkakäännettäkin kaivataan. Maataloustuet pitäisi myllertää uuteen uskoon, niin että eniten tukea saisivat kestäviin tuotantotapoihin sitoutuneet tuottajat ja tilat. Sitä ennen tarvitaan kuitenkin tutkimusta, jotta tiedetään mitä se kestävä tuotanto ihan konkreettisesti on, joten pätäkkää alan tutkijoille, kiitos.
Samaisesta FAO-raportista (s. 40) löytyy mielestäni erityisen naseva kappale: "Ilmastotieteilijälle metaani, dityppioksidi ja hiilidioksidi ovat ilmakehään vapautuvia kasvihuonekaasuja. Karjankasvattajalle (tai maanviljelijälle, allekirjoittanut huomauttaa) nämä päästöt kuitenkin ovat energian, ravinteiden ja maaperän orgaanisen aineksen menettämistä. Päästöt usein heijastelevat raaka-aineiden ja resurssien tehotonta käyttöä. Nämä menetykset heikentävät jakeluketjujen tehokkuutta ja usein myös taloudellista kannattavuutta." Niinpä niin. Maataloudesta elantonsa saaville kyse on ensisijaisesti taloudesta. Emme voi odottaa, että yksikään farmari tekisi yhtään mitään pelkästään hyvyyden nimissä. Tästä syystä yksi rikka rokassa on, että miten ikinä maatalouden päästöjä pienennämmekään, se ei voi olla pois tuottajan kukkarosta. Onneksi tehostamisesta ja järkevöittämisestä syntyy ainakin teorian tasolla taloudellista siinä missä ekologistakin hyötyä.
Vedetäänpä homma yhteen kiertotalouden näkökulmasta. Maatalouden hiilipäästöjä saadaan vähennettyä laittamalla materiaalit ja energia kiertämään, koska 1) tarvitaan vähemmän ulkoa tuotavia syötteitä, joiden tuottaminen ja kuljettaminen vaatii energiaa ja synnyttää päästöjä, 2) koneet ja laitteet kestävät paremmin aikaa, joten niiden valmistamiseen ja huoltamiseen kuluu vähemmän energiaa, 3) koneet ja laitteet hyödyntävät tilan omaa, uusiutuvaa energiantuotantoa, mikä mahdollistaa niiden käytön nettopäästöjen nollaamisen ja 4) tuottavuus paranee, jolloin tuottajilla on enemmän taloudellista liikkumavaraa tehdä kestäviä valintoja. Win-win, eli kaikki voittaa, jee! Olemme palanneet maatilan portille, josta raakatuotteet, viljat, vihannekset, lihat, maidot, sun muut sylkäistään ulos kylmään maailmaan, ellei suoraan myyntiin tai kulutukseen, niin teollisuuden käsiteltäväksi. Teollisuudesta jatketaan ensi kerralla, jossa meitä odottavat uudet päästövähennysmahdollisuudet ja uudet tavat taivuttaa taloustoimintaa silmukalle.
______________________________
* eri kasvihuonekaasujen (CO2, CH4, N2O,...) määrät on suhteutettu niiden kasvihuoneilmiön voimistamispotentiaaliin ja ilmoitettu hiilidioksidin potentiaalin mukaisella kertoimella kerrottuna. Ei oikeasti niin monimutkainen juttu kuin miltä kuulostaa.
---------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuvan lähde: Shreeneet Rathi/Pexels
Arvioiden mukaan maailman maataloustuotannossa syntyy sellaiset 12 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia* kasvihuonekaasupäästöjä vuosittain. Ihmisperäisistä kokonaispäästöistä ne kattavat 15–26 %. Suomen ikioma lukema osuu aika mukavasti tuohon välikköön. Mutta mistä nämä luvut oikeastaan koostuvat?No, jos aloitetaan siitä, että nykymuotoinen maatalous vaatii paljon pinta-alaa. Alaa tarvitsevat niin pellot, laitumet, kasvihuoneet kuin kasvatuseläinten suojatkin, kuten navetat. Tyypillisesti ala on raivattu ja monin paikoin edelleen raivataan ottamalla luonnollinen ympäristö maatalouskäyttöön. Tällä tavoin esimerkiksi monet monituiset metsä- ja kosteikkohehtaarit niihin sitoutuneine hiilineen ovat saaneet väistyä ruoankasvatuksen jykevän anturan mahdin edessä. Peltomaahan, viljelykasveihin ja ruohomaihinkin toki hiiltä sitoutuu muttei ollenkaan niin tehokkaasti kuin elinvoimaisiin metsiin ja soihin.
Viljeleminen lähtee liikenteeseen syötteistä, jotka useimmiten tuodaan maatilan portille muualta. Syötteitä ovat muun muassa siemenet, lannoitteet ja torjunta-aineet. Etenkin kahden jälkimmäisen tuottaminen on jokseenkin resurssi-intensiivistä ja synnyttää myös huomattavat päästöt.
Maataloudessa kuluu lisäksi paljon energiaa ja erilaisia polttoaineita. Traktorit ja leikkuupuimurit eivät rakenna itse itseään tai kulje ilman jonkin sortin löpöä ja karjasuojissa tarvitaan valaistusta, lämmitystä ja ilmanvaihtoa.
Oma lukunsa ovat tietysti paljon puhetta herättäneet kasvatuseläimet. Märehtijöitä on parjattu kovasti huolettomasta suhtautumisesta omiin suolistokaasuihinsa. "Kaikki on Mansikin ja sen mitään mistään piittaamattoman maitofarmarin syytä." Lisäksi on mietitty, miksi ne lehmät nyt niitä metaanipieruja sitten päästelevät ja löydetty janan alkupäästä rehutuotanto: soija herne- ja palkokasvikavereineen. Rehuntuotanto kattaa karjatalouden noin 8,1 miljoonan tonnin kasvihuonekaasupäästöistä muuten lähes puolet eli enemmän kuin märehtijöiden ruoansulatus itsessään.
Nyt tiedämme, mistä päästöt ovat peräisin, joten on aika käydä vähentämään niiden määrää. Aloitetaan taas sieltä maankäytön muutoksista. Maankäytön osalta on olennaisinta, että uutta tilaa viljelmille, laitumille ja maatilarakennuksille raivataan mahdollisimman vähän. Suomessa tämä ei vaatisi kuin lähinnä lannanlevityksen kohtuullistamista; suomaiden ottamiselle maatalouskäyttöön ei ole enää mitään järkiperusteita. Parasta tietenkin olisi, jos peltoja pystyttäisiin tyystin ottamaan viljelystä pois ja laitumia vapauttamaan sorkkien ikeestä, muuttamaan ahoiksi ja niityiksi tai peräti aina metsiksi ja soiksi asti taas. Niin luonnolliset prosessit pääsisivät sitomaan hiiltä ilman, että ihmisen tarvitsee tehdä yhtään mitään muuta kuin suksia kuuseen. Jotta tällainen luopuminen olisi mahdollista, vaaditaan sekä muutoksia ruoan kulutustottumuksiin että aivan uudenlaista ruoantuotantoajattelua. Kulutustottumuksista sitten myöhemmin lisää, mutta sanottakoon tässä vaiheessa, että kyllä eläinperäisten tuotteiden vähentäminen – vähentäminen, ei hylkääminen kokonaan! rahoitutaanpa taas – ja kasviperäisten suosiminen on oikeasti iso juttu. Mitä tulee ruoantuotannon mullistamiseen, niin se voisi tarkoittaa vaikkapa huippumoderneja innovaatioita, joiden avulla saadaan kasvit kasvamaan kaupungeissa, sisätiloissa, toistensa päällä, laboratorioissa ja peräti täysin valottomissa kammioissa. Tällaisia innovaatioita innovoidaan parhaillaan suurella innolla.
Ei meidän silti tarvitse koko maataloutta kääntää ympäri. Peltoviljelyä ja karjankasvatustakin voidaan jatkaa, jos vain kehitetään niitä hieman. Saatat olla jo kuullut sellaisesta asiasta kuin hiiliviljely. Käytännössä hiiliviljelyllä tarkoitetaan peltoihin ja niillä kasvaviin kasveihin sitoutuvan hiilen määrän maksimoimista. Iso osa tätä on maan kasvukunnosta huolehtiminen pitkällä aikavälillä ottamalla käyttöön parhaita mahdollisia lajikkeita ja viljelymenetelmiä ja kehittämällä aivan uusia. Olennaista on esimerkiksi itseään uudistava viljely, jossa sadonkorjuun jälkeinen pelto tarjoaa valmiin alustan uudelle sadolle ilman, että maata täytyy välissä muokata tai parantaa tuskin ollenkaan.
Tähän kun yhdistää karjataloustuotannon luonnonmukaisine lannoitteineen ja nurmikasveja laiduntavine eläimineen, niin saadaan aikaiseksi järjestelmä, joka on paitsi resurssi- ja ilmastotehokas, myös eettisesti kestävämpi. Teollisista väkilannoitteista voidaan parhaimmassa tapauksessa luopua kokonaan ja pistää eläimet kakkimaan pellot viljaviksi. Yhdessä paikassa kasvaa rehua karjan popsittavaksi, toisaalla sapuskaa ihmisille. Vältytään turhalta kuskaamiseltakin. Ei näiden kaikkien toimintojen toki välttämättä tarvitse yhdellä ja samalla maatilalla tapahtua, mutta edes jokseenkin toistensa lähellä. Tilojen omistajat ovat jo solmineet kaverisuhteita paikallisesti eri puolilla Suomea, joten pohjaa löytyy.
Ja pistetäänpä soppaan vielä energia. Energian tuotanto ja kulutus. Tarvitaan sekä energiankäytön hiili-intensiivisyyden rajoittamista että energiatehokkuuden parantamista. Maatalous voi toki odottaa, että yhteiskunta kokonaisuudessaan luopuu fossiilisista energianlähteistä ja siirtyy hiilineutraaliin ja edelleen hiilinegatiiviseen energiatalouteen, mutta sillä itselläänkin on mahdollisuus edistää siirtymää. Maatiloilla syntyy runsaasti sellaista ainesta, jota tällä hetkellä ei hyödynnetä järin tehokkaasti, mutta jota voisi käyttää polttoaineena. Lantaa voi polttaa energiaksi. Korjuutähteistä ja kaikenlaisesta ylimääräisestä, jota sen enempää ihmiset kuin kasvatuseläimetkään eivät suostu pistämään suuhunsa, voi keitellä bioetanolia tai -dieseliä. Lisäksi pellon pientareelle on mahdollista asentaa pientuulivoimaa ja aurinkopaneeleita jos ei muuta niin säätövoiman nimissä. Osalla tiloista on aidot edellytykset tulla energiaomavaraisiksi, vaikkakaan ei kenties ilman tuotannon energiatehokkuuden parantamista. Maatalouden tapauksessa energiatehokkuus tarkoittaa muun muassa syötteiden tarkoituksenmukaista hyödyntämistä, koneiden ja laitteiden käytön kaikkinaista optimointia ja parhaita mahdollisia valaistus-, ilmanvaihto- ja muita sähköä kuluttavia järjestelmiä.
YK:n ruokajärjestön FAO:n raportin mukaan pelkästään karjataloustuotantoa järkevöittämällä ja tehostamalla voidaan kasvihuonekaasupäästöjä hillitä parhaimmillaan yli 2,5 miljoonan tonnin verran maailmanlaajuisesti. Tämä edellyttää edellä kuvatun kaltaisen järjestelmän kehittämistä paikalliskontekstin erityispiirteet huomioiden. Kehittäminen ja käytännön toteuttaminen maksavat rahaa, joten kyllä tässä väistämättä politiikkakäännettäkin kaivataan. Maataloustuet pitäisi myllertää uuteen uskoon, niin että eniten tukea saisivat kestäviin tuotantotapoihin sitoutuneet tuottajat ja tilat. Sitä ennen tarvitaan kuitenkin tutkimusta, jotta tiedetään mitä se kestävä tuotanto ihan konkreettisesti on, joten pätäkkää alan tutkijoille, kiitos.
Samaisesta FAO-raportista (s. 40) löytyy mielestäni erityisen naseva kappale: "Ilmastotieteilijälle metaani, dityppioksidi ja hiilidioksidi ovat ilmakehään vapautuvia kasvihuonekaasuja. Karjankasvattajalle (tai maanviljelijälle, allekirjoittanut huomauttaa) nämä päästöt kuitenkin ovat energian, ravinteiden ja maaperän orgaanisen aineksen menettämistä. Päästöt usein heijastelevat raaka-aineiden ja resurssien tehotonta käyttöä. Nämä menetykset heikentävät jakeluketjujen tehokkuutta ja usein myös taloudellista kannattavuutta." Niinpä niin. Maataloudesta elantonsa saaville kyse on ensisijaisesti taloudesta. Emme voi odottaa, että yksikään farmari tekisi yhtään mitään pelkästään hyvyyden nimissä. Tästä syystä yksi rikka rokassa on, että miten ikinä maatalouden päästöjä pienennämmekään, se ei voi olla pois tuottajan kukkarosta. Onneksi tehostamisesta ja järkevöittämisestä syntyy ainakin teorian tasolla taloudellista siinä missä ekologistakin hyötyä.
Vedetäänpä homma yhteen kiertotalouden näkökulmasta. Maatalouden hiilipäästöjä saadaan vähennettyä laittamalla materiaalit ja energia kiertämään, koska 1) tarvitaan vähemmän ulkoa tuotavia syötteitä, joiden tuottaminen ja kuljettaminen vaatii energiaa ja synnyttää päästöjä, 2) koneet ja laitteet kestävät paremmin aikaa, joten niiden valmistamiseen ja huoltamiseen kuluu vähemmän energiaa, 3) koneet ja laitteet hyödyntävät tilan omaa, uusiutuvaa energiantuotantoa, mikä mahdollistaa niiden käytön nettopäästöjen nollaamisen ja 4) tuottavuus paranee, jolloin tuottajilla on enemmän taloudellista liikkumavaraa tehdä kestäviä valintoja. Win-win, eli kaikki voittaa, jee! Olemme palanneet maatilan portille, josta raakatuotteet, viljat, vihannekset, lihat, maidot, sun muut sylkäistään ulos kylmään maailmaan, ellei suoraan myyntiin tai kulutukseen, niin teollisuuden käsiteltäväksi. Teollisuudesta jatketaan ensi kerralla, jossa meitä odottavat uudet päästövähennysmahdollisuudet ja uudet tavat taivuttaa taloustoimintaa silmukalle.
______________________________
* eri kasvihuonekaasujen (CO2, CH4, N2O,...) määrät on suhteutettu niiden kasvihuoneilmiön voimistamispotentiaaliin ja ilmoitettu hiilidioksidin potentiaalin mukaisella kertoimella kerrottuna. Ei oikeasti niin monimutkainen juttu kuin miltä kuulostaa.
Nyt täytyy nostaa käsi virheen merkiksi pystyyn ja pahoitella. Tarkoitus ei ollut ylläpitää virheellistä käsitystä märehtijöiden piereskelyongelmasta. Todellisuudessa metaani poistuu märehtijöiden elimistöstä lähes yksinomaan suun kautta, hitaasti ja vaivihkaa.
VastaaPoista